perjantai 15. syyskuuta 2017

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni


Orhan Pamuk puhui uusimmasta suomennetusta romaanistaan Kummallinen mieleni (Tammi, 2017) niin viehättävästi kevään Helsinki Litissä ja oli muutenkin niin sympaattinen, että tämäkin kirja oli sittemmin kirjastoon varattava. Lähes kahdeksansataasivuisessa teoksessa pääsee tutustumaan alati laajenevaan Istanbuliin ja jogurttikauppias-Mevlutin ja hänen perheensä elämään muuttuvassa yhteiskunnassa.

Mevlut muuttaa maalta Istanbuliin 12-vuotiaana ja oppii katukaupustelun taidon isältään. Painavissa korennoissa kannetaan päivisin jogurttia ja iltaisin bozaa. Koulujakin käydään jonkin verran, mutta katujen kutsu vie mukanaan. Elämänsä aikana Mevlut myy kannuittain bozaa ja lukuisia lautasellisia pilahvia, rakastuu, epäonnistuu, yrittää aina vain uudelleen. Vaikka ympärillä kuohuu ja muut tekevät rahaa kiinteistökaupoilla sun muilla, on Mevlut tyytyväinen vaatimattomaan elämäänsä eikä juuri viitsi tempoilla elämän heitellessä vaan kulkee virran mukana. Sympaattisesta miehestä on vaikea olla pitämättä, vaikka joskus toivoisin että elämä tai läheiset kohtelisivat häntä hiukan lempeämmin.

Kummallinen mieleni on miellyttävä teos. Loppujen lopuksi kirjassa tapahtuu aika vähän vaikka se sisältääkin useamman elämällisen merkittäviä tapahtumia, mutta kerronta on niin arkipäiväistä että verenpainekin laskee lukiessa. Jostain syystä lukeminen ei myöskään vaadi hurjaa määrää keskittymistä, vaikka kertojia on useita ja aikajänne on pitkä. Tästä todistaa se, että kykenin lukemaan tätä pienissä pätkissä myös sairaalan lapsivuodeosastolla ja mielestäni pysyin varsin hyvin kärryillä.

Turkki on minulle varsin vieras paikka ja täten myös Istanbul, joten oli miellyttävä matkata muuttuvaan ja alati kasvavaan kaupunkiin Pamukin tarinan mukana. Tutuksi tulee niin ruokakulttuuri, poliittinen kähmintä kuin perhesuhteiden hoitokin. Kummallinen mieleni tarjoaa leppoisan kulttuurimatkan ja saa himoitsemaan bozaa kahviherneiden ja kanelin kera.

Mitä muita Pamukin teoksia kannattaisi lukea?

HelMet-haasteesta kuittaan kohdan kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni (Kafamda Bir Tuhaflik, 2014)
Tammi, 2017. 778 s.
Suomentanut: Tuula Kojo

2 kommenttia:

  1. Minulle taas kävi niin, että kuunneltuani Pamukin HelsinkiLit-haastattelun Areenasta en sitten enää jaksanutkaan kirjasta kiinnostua. Kummallainen on ihmismieli.

    VastaaPoista
  2. Minä luin tämän ennen tuota Lit-haastista ja tykästyin Mevlutiin todella. Oli mahtavaa kuulla, kun Pamuk sanoi kirjoittaneensa Mevlutiin paljon itseään. Luin kesällä Pamukin varhaisempaa tuotantoa, Valkoinen linna, joka on hyvin erilainen tähän verrattuna. Se oli aika erikoinen postmoderni pläjäys, pidän enemmän tästä realistisemmasta kerronnasta. Moni on suositellut Pamukilta kirjoja Lumi ja Viattomuuden museo. Ne voisivat kolahtaa paremmin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...