lauantai 30. syyskuuta 2017

Lavalta: Adding Machine - Erään herra Zeron tarina (Teatteri Tuike)

Kuva: Teatteri Tuike

Irti oravanpyörästä kohti tuntematonta

Keväällä kuljin lähes joka aamu samaan aikaan junalla Pasilaan ja nousin kolisevia väliaikaisportaita kymmenien muiden työmatkalaisten kanssa. Nähtyäni teatteri Tuikkeessa näytelmän Adding Machine - Erään Herra Zeron tarina ajattelin näinä aamuina paljon herra Zeroa ja työn toistuvuutta, sitä miten kierrämme niin usein samaa kehää ja jopa ihan viihdymme siinä. Tai viihdymme, kunnes tajuamme, että ehkä tässä elämässä voisi olla muutakin.

Herra Zero on listannut numeroita samassa yrityksessä 25 vuotta valittamatta. Kotona odottava vaimo sen sijaan valittaa senkin edestä tyytymättömyyttään ja miehensä vätysmäistä meininkiä. Elämä menee kuitenkin aivan sekaisin, kun Zeron odottamaa palkankorotusta ei kuulukaan ja iso pyörä niin sanotusti heittää ja huolella. Taakse saavat jäädä niin turvallinen työ kuin kotielämäkin, kun elämälle lähdetään etsimään uutta suuntaa.

Tätä Elmer Ricen kirjoittamaa näytelmää, joka on muuten alunperin vuodelta 1923, ei ole aiemmin esitetty Suomessa. Kirjoitusvuodestaan huolimatta teksti tuntui todella modernilta ja ajankohtaiselta, toisaalta työelämän ja elämänvalintojen aiheuttamat haasteet ovat aina relevantteja aiheita.

Tuikkeen version on tunnelma on surrealistinen ja mukavan nyrjähtänyt. Näytelmän alkaessa en todella olisi arvannut, mihin kontrolloidusta toimistohelvetistä lopulta päädytään. Steampunk-henkinen puvustus ja tunnelma sopivat esitykseen oivallisesti. Lavastus on Tuikkeelle tyypillisesti pelkistetty, visuaalisuutta haetaan enemmän fyysisen teatterin kautta ja se toimii hyvin.

Esityksen näyttelijät ovat teatteri Tuikkeen ilmaisukoulun aikuisharrastajia ja jälleen kerran sain ilahtuneena katsella, miten paljon osaamista ja intoa tästä porukasta löytyykään. Esimerkiksi Miika Elmgren esittää herra Zeroa viehättävän pidättyväisesti, toimistotöissä puutunutkin voi yllättää. Kiinnostavin hahmo näytelmässä oli kuitenkin mystinen Shrdlu, jota Ia Nissinen ja Mimmu Korvenpää esittävät yhdessä. Hahmo oli kaksijakoisuudessaan kiehtova ja yllättävä, vähän pelottavakin.

Aplodien jälkeen olin aika pöllämystynyt. Vaikka minulla ei ollut varsinaisesti mitään ennakkotietoja esityksen teemoista, olin yllättynyt kuinka syvällinen tarina oikeastaan olikaan. Mustan huumorin sävyttämä tarina jäi pitkäksi aikaa mieleen pyörimään ja sai pohtimaan sitä, miten paljon me loppujen lopuksi siedämmekään ja miten vaikeaa itsensä oravanpyörästä repäiseminen voi olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...