maanantai 14. syyskuuta 2015

Lauren Graham: Someday, someday, maybe


Tykkään ihan hirveästi Lauren Grahamista. Suurin osasyyllinen tähän lienee Gilmoren tytöt, jossa Graham ihastutti nopeapuheisena ja kofeiiniaddiktoituneena Lorelaina. Vuonna 2013 mainio näyttelijä meni sitten julkaisemaan kirjan Someday, someday, maybe (Random House Audio, 2013) ja minulla kesti näinkin kauan tajuta, että silloin Suomesta hankalasti löydettävän teoksen sai kauhean kätevästi itselleen Audiblesta äänikirjana ja kaiken lisäksi Grahamin itsensä lukemana.

Franny Banks on puolen vuoden päässä asettamastaan kolmen vuoden deadlinesta. New Yorkiin muuttanut nuori nainen on päättänyt, että jos menestystä näyttelijän ammatissa ei tässä ajassa tapahdu saa koko haave jäädä ikiajoiksi. Tähän mennessä saavutuksina on kuitenkin vain kimppakämppä Brooklynissa, tarjoilijan työ ja muutama satunnainen ostoskanavan mainos. Onneksi sentään ne kämppikset, Jane ja Dan, ovat huippuja kavereita ja näyttelijäkurssilla tavattu miekkonen tuntuu osoittavan kiinnostusta. Nähtäväksi siis jää saako Franny tehtyä läpimurron Broadwayllä ja löytyykö rakkaus sittenkään sieltä mistä luulee.

Vuoden 1995 tienoille sijoittuva tarina on tavattoman symppis ja toteuttaa ehdottomasti lupauksen siitä että se on hurmaava. Elämässään kipuilevan näyttelijän kokemukset ovat oletettavasti saaneet kimmoketta Grahamin omasta elämästä ja tyylillisesti humoristinen hupsuttelu jaksaa viihdyttää. Päähenkilö Franny on huonoine hiuspäivineen ja epävarmuuksineen hellyttävä muttei kuitenkaan täysi lapanen ja sivuhahmot, etenkin scifi-kirjoja kirjoittava Dan ja lähinnä vastaajaviestien muodossa kuultava isä, ovat hauskoja.

Todennäköisesti tämä teos toimii kuitenkin paremmin äänikirjana kuin luettuna, sillä paperilla käsissä lienee melkoisen tavallinen ja ennustettava chick lit. Grahamin omalla äänellä luettuna tarina kuitenkin jaksaa kantaa ja kiinnostaa, sillä esitys on vakuuttava ja Franny on juuri niin hurmaava kuin voisi olettaa. Lisäksi jään kaipamaan Grahamin versiota puhelinvastaajan beeeep-äänestä.

Itse hankin tämän kirjan Audiblesta, mutta näemmä teos on lisätty myös HelMet Overdriven kokoelmiin joten siitä vaan lainaamaan!

Lauren Graham: Someday, someday, maybe
Random House Audio, 2013. 8 h 27 min.
Lukija: Lauren Graham

4 kommenttia:

  1. Minä jonottelen tätä, kiva kuulla että oli mukava lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät ja että jono etenee nopeasti, Norkku!

      Poista
  2. Oi, kuulostaa mainiolta!
    Tai no, jos kirjoittaja olisi joku perus chicklitkonkari, niin tuskin hirveästi houkuttaisi, mutta Lauren Graham - ah!
    Saisiko tähän vielä yhden huutomerkkiin päättyvän virkkeen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, nimenomaan Maija. Joskus kirjailijan nimellä vaan on merkitystä. Ja huutomerkki!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...