torstai 5. helmikuuta 2015

Lavalta: Café de Abejasin levynjulkaisukonsertti


Jos tällä hetkellä pitäisi mainita lempiyhtye, siis sellainen jota kuuntelee säännöllisesti ja jonka keikoilla käy, vastaisin Café de Abejas. Toista levyä on odotettu käytännössä sen jälkeen, kun ensimmäinen eli Mascot Moth ilmestyi vuonna 2012. Uusi levy Is This Casablanca? tupsahti postilaatikosta joulun jälkeen ja virallista levynjulkaisua juhlistettaisiin 3.2. konsertilla elokuvateatteri Andorrassa. Kun samana päivänä oli sattumoisin miehen syntymäpäivä, oli illan ohjelmavalinta selkeä.

Andorran teatterisali sopii yhtyeen chanson-tyyliin oivallisesti ja itse ainakin kiittelen, että konsertin aikana saa istua ja kuunnella rauhassa. Lavalle oli luotu tunnelmaa erilaisilla lampuilla, takana tietysti punaiset samettiverhot. Tunnelma on hämyinen, kuten illan film noir -teemaan sopiikin.

Sanotaan nyt heti tähän alkuun, että yhtye soi edelleen upeasti. Laura Reunasen ja Jere Rallin tukena lavalla kuullaan sellisti Saara Viikaa ja perkussionisti Ilari Launosta. Samalla kokoonpanolla soitettiin myös kevään Kammerkabarett-konsertti ja nelihenkistä soittoa oli ilo taas kuulla.

Olen kuunnellut levyä viime aikoina niin paljon, että kappaleiden kuulemiskerrat tuntuvan limittyvän päässä sekaisin. Konsertissa kuultiin joka tapauksessa levyn kaikki kappaleet. Omia suosikkejani ovat Pariisin tanssipaikkoihin sijoittuva traaginen Zaza (kuuntele täällä), lempeä Go Gently ja haikea The Legend of La Lirio, joka kumartaa copla-musiikin suuntaan. End of Me oli myös mahtavaa kuulla livenä.

Musiikin lisäksi lavalla nähtiin myös Armi von Vepin esiintymistä eksoottisesta tanssista burleskiin ja performanssitaiteeseen. Aplodit kuuluvat ehdottomasti myös hänelle, sillä tämä viehättävä vaaleaverikkö sopii yhtyeen tyyliin erinomaisesti ja karismaa löytyy rutkasti. Performanssiin osallistuvat toki myös yhtyeen jäsenet, erityismaininnan saa vaatteiden vaihto lavalla. Trés chic!

Pitkän päivän jälkeen konsertti tarjosi hetken levähdyksen muusta maailmasta. Is This Casablanca? sai näköisensä julkaisukonsertin ja kuulijat, tai ainakin minä ja mies, upean kokemuksen.

Kiitos Café de Abejas ja onnea uudesta levystä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...