torstai 19. helmikuuta 2015

Dmitri Gluhovski: Metro 2033

Prahan metrossa ei näkynyt päättömiä mutantteja.

Olen törmännyt Dmitri Gluhovkskin Metro 2033 -teokseen (Like, 2010) useita kertoja sen ilmestymisen jälkeen. Mielestäni olen myös lainannut kirjan kirjastosta ainakin kaksi kertaa, mutta jostain syystä lukeminen ei silloin edes alkanut. Viimeisimmät kehut teoksesta taisin kuulla joltain oppilaaltani, joka luki teosta ennen tunnin alkua hyvin kiinnostuneen näköisenä. Myöhemmin kirjastossa kävi klassiset, kun teos majaili juuri palautettujen kärryssä siinä lainaustiskin vieressä ja kyllähän te tiedätte mitä sitten tapahtuu.

Ei. Ei hän voinut. Ei saanut pysähtyä hetkeksikään, ei saanut levätä. Hänellä ei ollut oikeutta. Tämä ei ollut enää hänen elämänsä, hänen kohtalostaan oli tullut toisten omaisuutta sen jälkeen, kun hän oli suostunut Hunterin ehdotukseen. Nyt oli jo liian myöhäistä. Hänen pitäisi lähteä. Muuta mahdollisuutta ei ollut.

Ihmiskunta on onnistunut tuhoamaan ydinsodalla maapallon pinnan ja viimeiset selviytyjät elävät Moskovan pimeissä metrotunneleissa. Toimeen tullaan sillä mitä onnistutaan maan pinnalta riskejä uhmaten hakemaan tai tunneleissa itse tuottamaan. Kauppaa käydään pateilla, siis ammuksilla. Asemat on jaettu erilaisten hallintojen kesken, kauppialla on omat ja sotilailla omat asemansa. Suurin uhka ei kuitenkaan ole ihmisten välinen valtataistelu, vaan säteilyn seurauksena syntyneet olennot jotka levittävät kauhua pitkin pimeitä tunneleita.

Nuori Artjom asuu VDNH:n asemalla, jossa asukkaat vuorottelevat vartiovuoroissa tunneleissa ja työssä sieniviljelmillä. Oman aseman suojiin ei kuitenkaan voi enää jäädä, kun Artjom saa erikoiselta Hunterilta erikoistehtävän matkata aivan toiselle puolelle metroa. Vähitellen Artjom tajuaa, että koko metron selviytymisen kannalta hänellä saattaa olla suurempi vaikutus tapahtumiin kuin voisi arvata. Artjom kohtaa tunneleissa ystäviä, vihollisia ja olentoja, joita ei hyvällä tahdollakaan luokitella ihmisiksi.

Oikeastaan Metron juonesta on hankala sanoa paljon mitään, sillä melko nopeasti homma leviää moneen eri suuntaan kuin kirjan metrotunnelit konsanaan. Loppupeleissä teos onnistui yllättämään minut aika perinpohjaisesti. Odotin jonkinlaista ölliäisiä ja väkivaltaa metrotunneleissa -tyyppistä rymistelyä, mutta teos olikin hämmentävän filosofinen ja sisällöltään monipuolinen. Tämä myös teki teoksesta jokseenkin hidaslukuisen, ei välttämättä raskaan, mutta yhtäkaikki keskittymistä vaativan.

Luin kirjaa useamman viikon aikana, sillä iltaisin keskittyminen pimeässä metrossa milloin minkäkin ongelman äärellä herpaantui helposti. Hereillä ollessa tarina kuitenkin piti otteessaan. Gluhovskin ansioksi lukisin, että totuuden ja kuvitelman raja häilyy välillä hienosti ja moneen suuntaan kurkottelusta huolimatta tarina pysyy kasassa. Kovasti olisin kyllä halunnut tietää, mitä muutamalle matkan varrelle jääneelle hahmolle kävi, mutta aina ei voi kaikkea saada.

Positiivinen lukukokemus siis, kannatti uskoa kehujia. Muun muassa Kirjakissa on blogannut tästä ja pitänyt lopun käänteistä paljon kuten minäkin tein.

Onko joku lukenut teoksen jatko-osan Metro 2034? Kannattaisiko se lukea?

HelMetin lukuhaasteesta nappaan tällä kohdan kirja, jonka nimessä on numero.

Dmitri Gluhovski: Metro 2033 (Metro 2033, 2005)
Like, 2010. 591 s.
Suomentanut: Anna Suhonen
Kansi: ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...