sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Lavalta: The Pianist (Circo Aereo / Cirko)

Kuva: Heli Sorjonen

Oman syyskauteni esittävän taiteen osalta pääsi avaaman Cirkoon vierailulle saapunut The Pianist. The Pianist on nähty Suomessa aiemminkin ja keräsi jo silloin rutkasti kehuja usealta taholta. Itse pääsin viime talvena näkemään pätkiä esityksestä Cabaret Jamonin yhteydessä ja ilahduin kovin, kun esitys saapui kokonaisuudessaan tänne uudelleen.

Circo Aereon tuotanto olevan The Pianist tuo lavalle klovneriaan ja fyysisen teatteriin erikoistuneen uusiseelantilaisen taiturin, Thomas Moncktonin. Pianistin tavoitteena on päästä lavalle ja soittaa kappaleensa flyygelillä, mutta ennen soittamista mahtuu matkan varrelle monta mutkaa. Katossa riippuva kristallikruunu, irtoavat flyygelinosat, katoilevat nuotit ja yhteistyökyvytön valomies ovat vain muutamia pianistin kohtaamista vaikeuksista.

Asetelma on yksinkertainen ja hyvä niin. Monckton ei tarvitse suurta määrää rekvisiittaa saadakseen katsojan kiedotuksi sormiensa ympärille. Yleisö on naurullaan mukana alusta loppuun saakka. Sanaton esitys välittää viestinsä tehokkaasti ja ihastutti katsomossa niin yleisön vanhempaa puolta kuin pienempiäkin (tosin aivan pienimmille noin tunnin pituinen esitys lieni hitusen pitkä).

On hämmentävää katsoa, kuinka monella eri tavalla ihmiskeho voikaan vääntyä ilman että se menee rikki. Tai kuinka pienillä asioilla ja oivalluksilla voi saada täyden katsomon purskahtamaan iloiseen nauruun. Joinakin hetkinä huomasin myös pelkääväni esiintyjän puolesta, show on sen verran raskas fyysisesti, mutta Moncktonin hymy ei hyytynyt vaikka hiki valuikin kasvoilla valtoimenaan.

Itse olin jälleen kerran vaikuttunut Moncktonin moniosaajuudesta. Tätä esitystä varten osattavien taitojen kirjo on laaja ja kaiken lisäksi pitäisi pystyä vielä vuorovaikuttamaan yleisön kanssa. Ei aivan yksinkertainen homma, mutta Monckton selviää siitä mallikkaasti. Yleisöön otettu kontakti tuntuu myös vaivattomalta ja lienee myös suomalaiseen makuun riittävän etäistä ettei katsomoahdistusta synny.

The Pianistista on jäljellä vielä neljä esitystä ensi viikolla.

2 kommenttia:

  1. Thomas on kyllä nero! Kävin katsomassa pari viikkoa sitten samaisen herran ja Kallo Collectiven "The Caterpillars"-esityksen. Hillitön oli sekin, tsekkaas jos sattuu kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, Talle! Ja kävinkin eilen lukemassa Caterpillars-juttusi, olen vain vähän kade!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...