sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Pamela Des Barres: Let's Spend the Night Together - Bändäreitä ja takahuoneiden muusia

Alunperin tartuin Pamela Des Barresin Let's Spend the Night Together - Bändäreitä ja takahuoneiden muusia (2009, Johnny Kniga; Let's Spend the Night Together - Backstage Secrets of Rock Muses and Supergroupies, 2007) -teokseen pelkästään siksi, että olin erehtynyt ottamaan reissulle mukaan vain yhden kirjan, ja tämä oli miehelläni mukana. Jo intron aikana minut oli kuitenkin imaistu (no pun intended) täysin sisälle bändäreiden mielenkiintoiseen maailmaan.

Musiikki saa rockmuusan ajatuksissa uuden merkityksen. Hän on ollut lähellä bändiä eikä kukaan voi viedä hänen kokemuksiaan. Vietettyään erityisiä hetkiä maailmaa järisyttävän miehen seurassa muusan suosikkikappale ei tule enää koskaan kuulostamaan samalta.

Kirjassaan Des Barres kertoo kahdenkymmenenneljän bändärin tarinan, jotka ovat vaikuttaneet musiikkibisneksessä 60-luvulta viime vuosiin. Tarkoituksena on kiillottaa sanan bändäri merkitystä, sillä näille kahdellekymmenellekolmelle naiselle ja yhdelle miehelle motiivi tekosiinsa oli nimenomaan musiikki, ei seksi. Toki läheisyys ja seksuaalisuus olivat lähes poikkeuksetta osa bändärielämystä, mutta harvemmin se oli itse tarkoitus. Todellisilta romansseilta ja sydänsuruiltakaan ei päästy välttymään. Des Barres kertoo introssa ajattelevansa Magdalan Mariaa ensimmäisenä bändärinä, sillä tiettyjen lähteiden mukaan sitä Maria nimenomaan oli; luovan neron palvova ihailija.

Olen sitä mieltä, että jossakin kohtaa sana häpäistiin. Sen ei ollut tarkoitus ilmaista pahoja asioita. Ennen vanhaan bändärit olivat bändin tyttöystäviä. He olivat tyylikkäitä ja hienostuneita. Nyt bändäri-sanasta tulevat mieleen huorat ja stripparit. Rockin suurina aikoina bändäreitä olivat Pattie Harrison, Marianne Faithfull, Linda McCartney, Anita Pallenberg. He eivät ottaneet suihin takahuoneeseen päästääkseen - emmekä niin tehneet mikään!
Lori Lightning


Des Barresin esittelemä bändärikokoelma on upea joukko ihmisiä, ihan tavallisia sellaisia. Vain muutama heistä on tehnyt mallintöitä tai vastaavaa elääkseen (mm. Tura Santana ja Cassandra Peterson). Suurimmaksi osaksi nämä rohkeat ja itsepäiset bändärit ovat ihan "tavallisen" näköisiä ihmisiä, joilla vain on ollut tarpeeksi asennetta tehdä sitä, mitä he ovat itse halunneet tehdä; seurata idoleitaan ja päästä heidän lähelleen, musiikin vuoksi. Kun esimerkiksi katson Cynthia Plaster Casterin kuvaa en voi kuin ihmetellä, mistä tuo nainen on repinyt sen itsevarmuuden toteuttaakseen hullua taidettaan.

Let's Spend the Night Togetheria olisi helppo luonnehtia "rohkeaksi" tai "härskiksi" paljastuskirjaksi. Toki välillä mennään vällyjen väliin myös hyvin yksityiskohtaisesti, mutta pääfokus on silti bändäreiden elämässä. Sintä, miten he pääsivät arvostettuun asemaansa, mistä heidän suuri rakkautensa musiikkiin alkoi ja kuinka he ovat jatkaneet elämäänsä.

On oma taitonsa olla todellinen bändäri eikä siihen pysty kuka tahansa. Seksi on toki tärkeä osa bändärikokemuksia, mutta se on vain yksi näkökulma ilmiöön. Todellinen bändäri kokee voimakasta yhteyttä ja ymmärrystä niin musiikkiin kuin niihin ulottuvuuksiin, joissa muusikot esiintyessään ovat. Rock and roll on rituaali ja bändärit sen ylipapittaria.. Olisiko loppujen lopuksi olemassa keikkoja, jos kukaan ei niitä kuuntelisi?
Lexa Vonn

Osa elämäntarinoista vilisee hulluja huumetrippejä ja jatkuvaa juopottelua. Itsemurhayrityksiltäkään ei säästytä. Silti kaikki kertovat tarinansa avoimesti ja intoa puhkuen; ajat nyt olivat sellaiset ja heillä oli hauskaa. Nykyään moni on asettunut elämään suhteellisen normaalia perhe-elämää, usein jonkun muusikon kainalossa, mutta osa jatkaa riemukasta elämää yhä edelleen. Kaikesta rellestämisestä huolimatta kirja ei herättänyt minussa minkäänlaista paheksuntaa (lukuunottamatta tuhahtelua muutamille huonotapaisille muusikoille), sillä kirjan bändäreitä ei oltu pakotettu mihinkään ja he vaikuttavat aidon ylpeiltä ja onnellisilta elämästään elämästä.

Nyt, raitistuneena, minä arvostan noita muistoja, mutta kun ostan konserttilipun, en tahdo olla siellä halvatun yleisön joukossa paikallani! Tahdon aivan eteen, aivan lähelle, tahdon tuntea sen. Menin kymmenisen vuotta sitten yksikseni Aerosmithin konserttiin. Katselin keikkaa ja roudari tuli antamaan minulle takahuonepassin ja sanoi: ´Tule sinne keikan jälkeen!´ ´Voi hyvä Luoja´, ajattelin, 'olen miltei 40 ja minussa on vieläkin sitä jotakin'.
Gayle O'Connor

Bändärikronikka on jaettu lukuihin bändäreittäin. Des Barres on käynyt haastattelemassa kaikkia näitä kirjassa esiteltyjä henkilöitä ja jokaisen persoona saadaan tekstissä esille. Ihailua kanssasiskoja ja -veljeä kohtaan ei peitellä, vaan se heitetään ilmoille ja kohtaukset ovat poikkeuksetta hurmaavan aitoja ja hilpeitä. Osa haastatteluista on laitettu kirjaan litteroituna, mutta suurin osa on kirjoitettu auki.

Hilpeimpiä kertomuksia Let's Spend the Night Togetherissa ovat paljastukset erilaisista jipoista, joilla päästä backstagelle sekä pienet tiedonmuruset eri muusikoista. Bob Dylan ansaitsee minulta aina vain enemmän kunnioitusta, David Bowie ei kuulemma ollut lainkaan hassumpi lakanoissa ja Elvis Presley tiettävästi oppi kansaakiihottavat lanneliikkeensä burleskitanssija Tura Santanalta.

Kokonaisuutena Let's Spend the Night Together on yli 400 sivun tuhti lukupaketti erilaisesta ja itsevarmasti elämäntyylistä. Aion ehdottomasti lukea Pamela Des Barresin ja kollegoiden muitakin kirjoja, mutta harkitsen kyllä alkukieleen siirtymistä. Teos oli varsin hyvin käännetty ottaen huomioon, että suurin osa siitä on dialogia, mutta luulen että joissakin kohdissa englanti olisi yksinkertaisesti toiminut paremmin.

Let's Spend the Night Togetherin jälkeen minäkin haluan käyttää itsestäni sanaa bändäri. No, ehkä en ole niin menevä kuin kirjan upeat villikkonaiset, mutta bändäri se on spesifinenkin bändäri. Sillä harva tunne peittoaa sitä, kun olen avomieheni bändin keikalla, ja hän katsoo lavalta juuri minua. Ja onhan se upeaa lähteä kotiin solistin kanssa!

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teksti mielenkiintoisesta kirjasta! Lopetit postauksesi aivan upeasti ja sait minut hymyilemään! :-)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Paula, tämä oli piristävä kirja ja hauska, vähän erilainen elämäkerta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...