lauantai 7. syyskuuta 2013

Kirjabloggaajat lukutaidon puolesta


Huomenna 8.9. vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää. Tällä hetkellä maailmassa on 800 miljoonaa lukutaidotonta aikuista. Se on paljon. Siksi kirjabloggaajat tempaisevat seuraavalla viikolla, eli 6.9.-13.9. lukutaidon puolesta Kirjainten virrassa-Hannan johdolla Suomen pakolaisavun kanssa.

Alkuperäisenä tarkoituksena oli pyrkiä lukemaan kuluvan viikon aikana mahdollisimman paljon ja lahjoittaa euro jokaisesta luetusta kirjasta. Koska ensi viikko on minulle kuitenkin todella kiireinen en olisi ehtinyt lukea käytännössä mitään ja idea olisi mennyt pipariksi. Niinpä päätin lahjoittaa summan, joka vastaisi tänä vuonna lukemieni lasten- ja nuortenkirjojen määrää.

Yhteenlasketuksi kirjamääräksi tuli 15 ja koska kympit ovat kivoja, päätin pyöristää summan suoraan 20 euroon. Laitettuani oman panokseni Jelpi-sivustolle oli kirjabloggaajien tavoitteesta kerätty jo 116 %. Huikeaa!

Suomen pakolaisapu järjestää lukutaitokoulutusta Sierra Leonessa, Liberiassa, Ugandassa ja Thaimaassa pakolaisille ja paluumuuttajille. Yhden euron lahjoituksella saadaan jo hankittua yksi aapinen.

Tehdään lukutaidosta todellinen ihmisoikeus. Avataan mahdollisuus kaikille lukea, matkustaa toisiin maailmoihin, avartaa näkemyksiään ja saada tietoa. Annetaan kaikille mahdollisuus vaikuttaa omaan osaamiseensa. Annetaan lahjaksi lukutaitoa.

Meidän bloggaajien kampanja on käynnissä siis ensi perjantaihin asti. Sinäkin voit osallistua kampanjaan Jelpi-sivuston kautta.

Ihanaa viikonloppua!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Ostin kirjan ja vietän Kissainpäiviä


Tänään vietettiin useissa kirjablogeissa Osta kirja -päivää. Eikä mitä tahansa kirjaa, vaan aivan täysihintainen vapaavalintainen opus. Tavoitteena on tietysti tukea kirja-alaa sekä muistuttaa siitä, että kyllä täällä niitä ihan tavallisiakin itse ostettuja kirjoja luetaan. Haasteen taustat sekä linkit kaikkiin tempaukseen osallistuneisiin kirjablogeihin löytyvät Marissan Café pour les idiot -blogista, käykäähän myös siis siellä vierailulla!

Itse päädyin työpäivän jälkeen pinkomaan kohti Kurvia ja siellä osoitteeseen Hämeentie 48 eli Kurvin kirjaan. Poukkoilin hyllyjen välissä suuna päänä, sillä minulla oli kiire kotiin. Opettajankokous venyi ja koiraparka odotteli varmaan jo jalat ristissä kotona.

Lopulta maltoin hengähtää ja näin punaista, siis Sara Sellersin Vanessa & Virginian (Into, 2013). Kurkkasin takakantta, luin että Virginia Woolf jotainjotainjotain ja kaappasin kirjan kainaloon. Vaikutti hyvältä. Vaikka olen lukenutkin Woolfilta vain kaksi teosta, on hänessä jotain mikä kiinnostaa ja fiktiivinen teos kuulosti mitä mainioimmalta luettavalta. Hintalappua ei kirjassa ollut, mutta totesin että sama se, maksaa mitä maksaa.

Samalla sorruin yhteen aleostokseen, nimittäin Sano muikku! Suomen viehättävin kalakirja -opukseen (Into, 2012). Minun piti hankkia se jo viime vuonna, mutta unohdin. Nyt tavoitteeni on opetella kalalajit tämän avulla, sillä onhan se vähän noloa kun biologian opettaja ei oikein osaa.

Päädyin siis varsin innokkaisiin ostoksiin. Näin sivuhuomautuksena muuten palvelu Kurvin kirjassa oli oikein ystävällistä ja muutenkin liike on supersymppis.


Maailman suloisin pieni koira pääsi muuten kuviin jo siitäkin syystä, että oli odottanut turmion teillä ollutta omistajaansa eikä ollut edes pissannut lattialle. Siitä hyvästä sai hetkeksi painaa naskalihampaat kalakirjan kylkeen.

***

Täysin kirjoihin liittymättä mainittakoon vielä Kissainpäivistä. Perjantaina Korkeasaaressa tapahtuu taas, on Kissojen Yön aika. Kissojen Yö järjestetään perjantaina 6.9. ja 13.9. ja Korkeasaaren teatteri on taas mukana Kissainpäivät-esityksellä. Luvassa on aikamoinen show, esitysajat 19.15, 20.15 ja 21.45. Meitsi on lavalla 6.9. esityksissä, tulkaa moikkaamaan ja suojelemaan kissapetoja! Mau!

Kuva: minä ja Elli Maanpää

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Ida Korhonen: Miljoonasäde


Ida Korhosen Miljoonasäde (Books on Demand, 2012) lähti kirjastosta mukaan, kun tapasin kesällä nuoren kirjailijan itsensä. Korhonen julkaisi vuonna 2012 12-vuotiaana kirjoittamansa opuksen Books on Demandin kautta voitettuaan jonkin kirjoituskilpailun. Mielestäni nuoren kirjailijanalun kirjoittama romaani on niin mainio ajatus, että päätin kokeilla.

Aion kertoa nyt uskomattomimmasta jutusta joka minulle on tapahtunut. En vieläkään usko, että minulle, Linnealle, aivan tavalliselle tytölle voi tapahtua tällaista. Minulla on siitä monta muistoa, mutta yritän kertoa sen tarinan muodossa ja niin, että ymmärrät. Varmaan tämä myös kuulostaa sadulta, mutta sinun on uskottava, sillä voit olla seuraava.

Linnean elämässä ovat asiat mullin mallin. Pikkusisko hukkui edellisenä kesänä kummissa olosuhteissa ja kaiken lisäksi nuorella tytöllä ei ole kavereita. Eräänä päivänä Linnea kuitenkin kohtaa metsässä laulavan kalan, joka antaa hänelle tehtävän: koota palapeli. Eikä siinä vielä kaikki: Linnean kouluun tulee kaksi uutta oppilasta, Helmiina ja Pauliina, joiden kanssa Linnea ystävystyy. Uusien kavereiden kanssa Linnea päätyy kohtaamaan rikollisliigan kooten siinä samalla mystistä palapeliä. Mikä palapelin tarkoitus lopulta on? Ja miksi Linnealla on tunne, että kaikki liittyy loppujen lopuksi jotenkin hänen pikkusiskoonsa?

On toki sanottava, että Miljoonasäde on viimeistelemätön - ja sehän on varsin luonnollista. Teoksella ei kuitenkaan ole ollut kustannustoimittajaa tai ammattitaittajaa. Kieli on hieman toisteista ja yksinkertaista, mutta ei huonoa. Tarina liikkuu pääosin loogisesti muutamia nikotuksia lukuunottamatta.

Kunnon toimituksella ja taitolla Miljoonasäteestä olisi varmasti saanut oikein mainion nuortenromaanin. Siihen on ihailtavalla tarmolla saatu mahdutettua paljon nuortenkirjojen tyypillisiä klassikoita: taianomaista fantasiaa, rikosten selvittelyä, hevosia sekä salaperäinen poika. Hatunnoston arvoinen suoritus. Kaiken lisäksi kiinnostuin aidosti Linnean ja kumppaneiden palapeliprojektista ja rosvoista.

Toivon, että Korhonen jatkaa kirjoittamista ja ehkäpä jossain vaiheessa hänestä kuullaan vielä lisää. Lupaan olla silloin kirjaston varausjonon etunenässä.

Ida Korhonen: Miljoonasäde
Books on Demand, 2012. 152 s.
Kansi: Ella Halonen

maanantai 26. elokuuta 2013

Lavalta: Tietokirjaraati (Runokuu/Lavaklubi)


Nuoren Voiman Liiton Runokuun yhteydessä, joka muuten jatkuu vielä torstaihin asti, järjestettiin jos jonkinlaista tapahtumaa. Esimerkiksi tänään olisi voinut päästä Westön kanssa kävelykierrokselle Munkkiniemeen tai Novelliklinikalle muun muassa Juha Itkosen seuraan. Tällaisena luonnontieteellishumanistina suunnistin muista houkutuksista huolimatta kuitenkin Lavaklubille kuuntelemaan Tietokirjaraatia. Jos haluat säilyttää jännityksen, suosittelen odottamaan että tapahtumasta tulee tallenne Kirjastokaistalle.

Runoraatimaisen tapahtuman idea on seuraava: Kutsutaan paikalle neljä tietokirjailijaa uusine teoksineen. Jokainen heistä lukee 2 minuutin verran omaa teostaan. Sen jälkeen neljä raatilaista, jotka ovat kirjat jo lukeneet, arvioivat teoksia ja antavat niille arvosanan välillä yhdestä viiteen. Puheenvuorolle on aikaa kolmisen minuuttia. Lopuksi on vielä aikaa niin puolustuspuheenvuoroille kuin tarkennuksillekin.

Kirjailijavieraina olivat Jaakko Hämeen-Anttila, Kari Enqvist, Esko Valtaoja sekä Emma Kari, tuomariston puolella puolestaan Matti Mäkelä, Susanna Kuparinen, Antti Nylén sekä Kaarina Hazard. Puheenjohtajan tahtipuikkoa heilutti Minna Lindgren.

Suurennuslasin alle päätyi ensimmäisenä Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin miekka (Otava, 2012). Itse en osaa mitenkään kirjaa kommentoida, mutta tuomaristo kiitteli. Toivoi, että tuputettaisiin nuorille luettavaksi. Ja kehuivat sekä ehkä hieman lempeästi moittivat Hämeen-Anttilan professoristatusta sekä radioäänimäisyyttä kirjoitustapaa. Tässä vaiheessa vielä laiskasti omia muistiinpanojani, mutta sanottakoon että kirjan puitteissa käytiin rauhaisaa keskustelua islamista.

Kari Enqvistin Uskomaton matka uskovien maailmaan (WSOY, 2012) herätti enemmän tunteita. Kuparinen moitti Enqvistiä turhasta pikkuvittuilusta, josta Nylén puolestaan sitten kiitteli. Tuomaristo pohti kovasti kummastellaanko tässä turhia, mistä näkökulmasta, mistä motiivista ja mitä Enqvist mahtaa vielä piilotella. Mäkelä huomautti omassa puheenvuorossaan sekä Enqvistiä että Valtaojaa vaivaavasta tyylistä, siis poikamaisen epäkunnioittavasta vitsailusta vakavista asioista, toiset pitivät tätä hyvänä asiana. Itsekin olen sitä mieltä, että on ihan tervettä että myös uskonnosta ja tieteestä voidaan vitsailla (toki hyvän maun rajat tietyissä tilanteissa muistaen).

Emma Karin ja Kukka Rannan teos Kalavale (Into, 2012) lieni Tietokirjaraadissa eniten kantaaottava teos. Ja sanon ensimmäiseksi, että Emma Karin lukemista olisin kuunnellut pitempäänkin. Ääni oli miellyttävä ja sävykäs, herätti eroon Kymijoen ja siellä merkintöjä kovakantiseen kirjaansa tehneen isoisän Voitto Karin tunnelmat. Kirja sai moitteita Hazardilta ja Mäkelältä, lukukokemus oli ollut väkivaltainen, siinä oli liikaa propagandaa ja se muistutti lastenkirjaa. Nylén ja Kuparinen puolestaan kiittelivät kirjaa ja sen esiinnostamia teemoja. Ryöstökalastuksen lisäksi paneudutaan myös esimerkiksi kalojen eettiseen kohteluun. Tämä Karin ja Rannan teos tulee olemaan sellainen, jonka myös itse luen.


Esko Valtaojan Kaiken käsikirja (Ursa, 2012) herätti lopulta eniten keskustelua ja jopa tuohtumusta, vaikka Valtaoja oli ystävällisesti valinnut lukupätkäksi osia taiteen synnystä käsittelevästä luvusta. Olihan raati täynnä humanisteja ja rajatilapersoonia. Raati päätyi kuitenkin moittimaan sitä, että kirja tuntui tuovan tunteen kaiken merkityksettömuudestä eikä tieto tuntunut lukiessa lisääntyvän. Mäkelä tosin kehui kirjan kypsyvän loppua kohden ja Nylén totesi sen olevan joutuisaa luettavaa vaikka lukukokemus löperöityikin lopussa.

Kaiken käsikirja herätti loppupeleissä keskustelua tieteen popularisoinnista. Raati pohti, onko Kaiken käsikirja liian yleispätevä, liian pelkistetty (se kun ei käsittele politiikkaa tai etiikkaa) ja miksi se jätti olon niin kylmäksi. Valtaoja vastasi mielestäni hienosti, kuinka hänen tavoitteensa on kirjoittaa tiedepitoista kioskiviihdettä ja saada se kansanosa, joka ei tietokirjoihin yleensä tartu rakastumaan maailmaan ja oppimaan ajattelemista. Nostan hattua. Tieteen popularisointi on hieno juttu. Uskallan sanoa tämän, vaikken Käsikirjaa ole vielä lukenutkaan.

Loppupeleissä Enqvistin Uskomaton matka vei yhdellä pisteellä voiton Hämeen-Anttilalta, tätä juhlittiin kolminkertaisella Jes-huudahduksella. Itse joudun kuitenkin toteamaan, että todennäköisemmin luen Valtaojan sekä Karin ja Rannan kirjat kuin nämä edelliset. Joka tapauksessa koko tilaisuus oli oikein mainio ja diskurssia kuunteli oikein mielellään.

Täytyy vielä tähän loppuun kehua Lavaklubia. Tila sopii niin musiikille, paneeleille kuin varmaan melkein mille tahansa muullekin taidemuodolle. Sijainti on ihanteellinen. Ja vielä kaiken lisäksi henkilökunta on mukavaa ja tarjoilujen hinnat kohtuulliset.

Menkää siis kurkkaamaan Runokuun viimeiset tapahtumat ja lukekaa tietokirjoja!

perjantai 23. elokuuta 2013

Jonas Gardell: Torka aldrig tårar utan handskar 1. Kärleken


Jonas Gardellin Torka aldrig tårar uran handskar -trilogian ensimmäisestä osasta Kärleken (Norstedts, 2012) haluaisi sanoa paljon. Niin hyvä se on. Ja silti tuntuu, että siitä ei osaa sanoa juuri mitään.

Joku on sairas ja makaa eristetyllä osastolla. Toinen istuu vieressä ja lukee runoja.

Att berättä är en sorts plikt.
Ett sätt att hedra och att sörja och att minnas.
Föra minnets kamp mot glömskan.

Nuori mies matkustaa Koppomin kylältä Tukholmaan asumaan tätinsä luokse. Vapaus koittaa vihdoin Rasmukselle, vapaus olla sellainen kuin on. Sellainen, joka ei voi kotona olla. Toisaalla on Benjamin, Jehovan todistaja, nuori hänkin. Vahva uskossaan, iloitsee siitä mitä tekee. Kunnes: Du vet om att du är homosexuell? Eller hur? Vaikka oman seksuaalisuutensa tunnustaisi, avoimesti tai varovasti, ei sen toteuttaminen kuitenkaan ole helppoa.

Tunnelma 1980-luvun Tukholmassa ei ole homomyönteinen. Rakkautta tai edes hetken kosketusta etsivät miehet kokoontuvat tunnettuihin paikkoihin, puistoihin ja porttikongeihin, pisoaareille ja metroasemille. Yksinäiset katseet vaeltavat, nyökkäyksiä vaihdetaan. Noustaan tuntemattomiin autoihin, ajetaan suojaisiin paikkoihin ja asuntoihin, joihin ei enää löydä uudelleen. Kaikki tehdään salaten, osa häveten. Samaan aikaan maailmalta kantautuu uutisia sairastapauksista, jotka tuntuvat koskevan erityisesti homoseksuaaleja. Mutta huoli ei vielä tunnu todelliselta.

Så mycket längtar han. Som en feber i hans kropp. Han är som en tom plastpåse på gatan som vinden tar tag i lite hur som helst, kastar fram och tillbaka och gör med den lite hur den vill.

Osa ruotsista meni ohi ymmärryksen, vain joitain sanoja vaivauduin tarkistamaan. Kieli oli kuitenkin mielestäni melko helppolukuista, tuntemattomia verbejä pystyi päättelemään. Gardellin teksti on hämmentävää. Se osaa yhdistää tietoiskumaisen kerronnan homoliikkeestä ja aids-epidemian alusta hienoon tarinaan, joka riipii.

Jonas Gardellin teos on viisas. Se on myös surullinen, vaikkei vielä itkettänyt. Minulle luvattiin, että seuraavat osat tulevat sen tekemään. Mutta tässä oli vielä toivoa ja onnea, rakkautta, vaikka aidsin varjo huhuilee jouluaaton lumipyryn läpi.

Lukekaa tämä.

Kirja on suomennettu nimellä Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin osa 1: Rakkaus (Johnny Kniga, 2013). Lue suomennoksesta vaikka Ilselän Minnan teksti, se sai minut varaamaan tämän kirjastosta. Trilogian toinen osa ilmestyi keväällä ruotsiksi, kolmas nyt syksyllä.

Jonas Gardell: Torka aldrig tårar utan handskar 1. Kärleken
Norstedts, 2012. 291 s.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...