sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Lavalta: Vähän niin kuin Alaskassa (Malenkiteatteri)

Kuva: Sonja Järvisalo

Vähän niin kuin Alaskassa on esitys sisaruudesta ja elämän jähmettymisestä

Malenkiteatteri tuo syksyiseen Helsinkiin mahdollisuuden viettää hetken ajan ulkopuolella. Sonja Järvisalon ohjaama Vähän niin kuin Alaskassa on näytelmä unitautiin sairastuneesta Deborahista ja tämän heräämisestä 29 vuotta myöhemmin. Nuorena tyttönä sairastunut Deborah joutuu kamppailemaan ymmärtääkseen nykyhetkeä ja ajan tuomia muutoksia. Vastapainona Deborahin hapuilevalle otteelle todellisuudesta on sisar Pauline, joka on juurruttanut itsensä vahvasti hetkeen ja paikkaan jääden huolehtimaan sairaasta sisarestaan. Kiinnostavinta teoksessa onkin sisarten välinen dynamiikka ja heidän luonteidensa erilaisuus.

Työryhmän tulkinta on herkkä ja intensiivinen. Tanssi ja fyysinen teatteri ovat hyvä lisä tähän unen ja valveen, ja toisaalta toden ja valheen rajamailla keikkuvaan esitykseen. Pelkkänä tekstinä tämä todennäköisesti tuntuisi turhan raskaalta. Kiinnostavaa on myös lääkärin hahmon esiintyminen vain äänenä, se tuo esitykseen lisää unenomaisuutta ja tekee Deborahin hämmennyksen jollain tavalla ymmärrettävämmäksi. Vesa Purokurun rauhallinen ja matala ääni sopii kohtauksiin hyvin.

Tiia Rantala on palavasilmäinen Deborah, intohimolla elämään suhtautuva mutta uudessa tilanteessa silti kovin hauras. Vastaparina tälle on huoliteltu Nuppu Koivun Pauline, joka on joutunut tekemään elämässään epätyydyttäviä valintoja mutta tuntuu suhtautuvan niihin vailla suurempaa katkeruutta. Molempien esiintyjien tanssiharrastus ja kiinnostus fyysiseen ilmaisuun näkyy kauniisti, fyysistä teatteria olisi voinut tuoda esille jopa vahvemmin. Erityisesti esityksen lopussa nähty sisarusten yhteinen "tanssi" on viehättävää katsottavaa.

Visuaalisesti esitys on pelkistetty. Valkoisena kylpevä huone muutamine viherkasveineen kannustaa useisiin mielikuviin: toisaalta tilan mieltää kliiniseksi sairaalahuoneeksi, mutta toisaalta näkymä vie ajatukset myös jonnekin fyysisen maailman ulkopuolelle. Miltä näyttää sellaisen mielen sisällä, joka on ollut kuin poissa päältä viimeiset 29 vuotta?

Uskaltaudun kahden esityksen kokemuksella luonnehtimaan Harold Pinterin tekstejä hieman omituisiksi ja haastaviksi. Deborahin unitautiin vaipuminen ja sen vaikutukset erityisesti tämän siskon Paulinen elämään avautuvat vähitellen, mutta kaikkea ei paljasteta ja iso osa tapahtumien kulusta uniajan ulkopuolella jää katsojan itse pääteltäväksi. Näytelmän henkilöiden, Deborahin, Paulinen ja lääkärin, väliset suhteet ovat jopa tapauksessa kiinnostavat ja saavat ajatukset kuhisemaan tulkinnoista.

Malenkiteatterin esityksestä näkee, että se on rakkaudella tehty. Lavalta paistaa keskittyminen ja tekemisen palo. Kunnioitettavaa on myös haastavaan tekstiin tarttuminen ja liikkeellisen ilmaisun siihen lisääminen. Vähän niin kuin Alaskassa ei päästä katsojaa helpolla, sillä se vaatii suurin piirtein yhtä intensiivistä läsnäoloa niin penkilläistujalta kuin esiintyjiltäkin. Heräävän ihmisen tajunnanvirtaan heittäytyminen ei ole helppoa, mutta kiinnostavaa se on.

Esityksiä on vielä 18.-22.10. Höyhentämön tiloissa Korkeavuorenkadulla, lisätiedot täältä.

Kiitokset Malenkiteatterille lipusta esitykseen. Kurkkaa myös syyskuussa tekemäni haastattelu tämän esityksen tekemisestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...