sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut


Kirsi Alanivan Villa Vietin linnut (Savukeidas, 2016) löytyi tammikuussa jonkun bloggaajakollegan Blogistanian Finlandia -ehdokaslistalta sen verran vakuuttavin perusteluin että varasin kirjan kirjastosta. Hetki tässä taas meni, että kirjan pariin varsinaisesti ehdin mutta odotus kannatti. Alanivan esikoisteos on väkevällä kielellä kirjoitettu hurja, lihallinen, ruma ja kaunis sukutarina.

Ellie syntyy kartanoon tuuliselle saarelle. Hiljalleen rappeutuva kartano kätkee sisälleen monen sukupolven naisen tarinat tuskineen ja salaisuuksineen. Talon naiset ovat olleet vahvatahtoisia ja omiin maailmoihinsa vaipuvia. Ellie kuuntelee vanhojen tarinoiden kuisketta ja setvii vähitellen sukuhistoriansa solmuja äidin vanhetessa vieressä.

Kirjan kielessä on tarttuva poljento, kerronta on hypnoottista ja vähän pelottavaakin. Kauniiksi kieltä on vaikea sanoa, se on niin lihallista ja oleminen välillä niin rumaa, mutta vaikuttavaa se on. Ja kauneutta kirjassa on paljon kuitenkin, rapistuvassa kartanossa kiinanruusuineen ja valaanluukorsetteineen.

Sukupolvien yli kurottuvaa tarinaa on hankala kuvailla sen monisäikeisyyden vuoksi enkä toisaalta halua kertoa siitä liikaa. Yhtä lankaa nykäisemällä paljastuu kuvioita ja yhteyksiä, valheita ja salaisuuksia. Hyvän mielen kirjaa tästä ei saa millään, mutta hieman vinksahtaneen ja laadukkaasti kirjoitetun proosan ystäville tämä on herkkua.

Laitan tämän HelMet-haasteeseen kohtaan sukutarina.

Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut
Savukeidas, 2016. 200 s.

4 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin kovasti Villa Vietin synkästä ja salaperäisestä tunnelmasta. Ei todellakaan mikään hyvän mielen kirja.

    Hieno kuva, voisi hyvin kuvitella Villa Vietin rapistuneen tuon näköiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Kansikin oli jo pahaenteinen kaikessa synkkyydessään.

      Kiitos, kuva on otettu pari vuotta sitten Kruunuvuoressa.

      Poista
  2. Minä ihastuin kirjaan täysin ja koin sen vielä läheisemmäksi, koska kirjailija asui Turun Ruissalossa vanhassa huvilassa, kun kirjoitti kirjaa. Varmaan kirjaan tuli sitä aitoa tunnelmaa juuri miljööstä. Tarinakin oli herkullisen pahaenteinen.
    Minua on aina viehättäneet vanhat tavarat ja tykkään niistä. Meillähän on saaressa vähän samanlainen vanha talo ja kaikki huonekalut ja kakluunit ovat peräisin 1930-1040-luvulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava yksityiskohta, kirjoituspaikka on varmasti inspiroinut kirjoittamiseen.

      Vanhat tavarat ovat ihania ja vielä hienompaa se on kyllä jos talo ja tavarat ovat saaressa. Meillä on kotona myös vanha kakluuni ja en luopuisi siitä mistään hinnasta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...