tiistai 21. huhtikuuta 2015

Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus


Anu Kaajan nimi ja esikoisproosateos Muodonmuuttoilmoitus (Teos, 2015) tarttuivat mieleen jostain Hesarin jutusta. Houkuttelevan punerva kansi ja kirjan paikallaolo kirjaston bestseller-hyllyssä yhdistettynä edelliseen saivat pienen teoksen lähtemään mukaan. Olin tosin siinä vaiheessa vielä uskossa, että tämä on pienoisromaani, mutta aina ei voi onnistua.

Muodonmuuttoilmoitus koostuu 27 novellista, joita yhdistävät jonkinlaiset muodonmuutokset tai myyttisten olentojen ilmentyvät reaalimaailman kontekstissa. Seksuaalisuus on lähes kaikissa teksteissä voimakkaasti läsnä. Kieleltään novellit ovat paikoin kokeilevia, toisinaan hersyvän hauskoja, välillä rytmitykseltään minulle haastavia. Samanlainen kerronnan vimma niissä kuitenkin. Mieleennousevia adjektiiveja ovat absurdi, kaunis, ruma, lihallinen, väkivaltainen ja omaperäinen.

Näin aluksi haluaisin sanoa, että minä en ole luonnostani yhtään taikauskoinen ihminen. Kaikki kuitenkin alkoi siitä, kun yhtenä aamuna näin vessassa tontun, enkä minä vielä tänäkään päivänä tiedä miten se oli sinne päässyt. (novellin Nokkosvyö alku)

Yritin tässä selailla kirjaa ja miettiä, mistä novellista tai novelleista pidin eniten. Huomasin, että monen kohdalla en voi nimenomaan sanoa pitäneeni. Kaajan kertomukset näyttäytyvät julmina, kuvotuttavina, hermostuttavina. Ei niistä voi ehkä sanoa pitäneensä. Yksi vähemmän brutaali, oikeastaan jo huvittavaksi taipuva, oli ehkä Jäätelö, jossa miespuolinen enkeli saapuu häiriköimään nuoren naisen ikkunanpesupuuhia.

Mutta jotain kiehtovaa näissä novelleissa oli. Mustan huumorin, synkkien katsantokantojen ystäville suosittelen tätä kokoelmaa. Olihan tämä elämys.

Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus
Teos, 2015. s.
Ulkoasu: Jenni Saari

3 kommenttia:

  1. Tämä on riemukas teos. Oikein odotan, että pääsen tästä bloggaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostuksella odotan siis bloggaustasi, Omppu!

      Poista
  2. Kaksi kertaa olen tämän ohittanut kirjastossa ja miettinyt lainaisinko. Ehkä kirja tarttuu kolmannella kerralla mukaani :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...