keskiviikko 20. elokuuta 2014

Caitlin Moran: Moranthology

Moran ei suinkaan puhu Baker Streetin metroasemasta vaan Sherlock Holmesista. Ja Cumberbatchista.

Älypuhelimen hankkiminen avasi yhtäkkiä paljon mahdollisuuksia, yksi niistä oli Audiblen hankkiminen. Klikkailin itseni ilolla palvelun käyttäjäksi, mutta panikoiduin kirjapaljoudesta enkä meinannut millään keksiä mihin sen ensimmäisen krediittini käyttäisin. Onneksi Sivukirjaston Liina tuli apuun ja suositteli Caitlin Moranin Moranthologya (Random House Audio Books, 2012).

Moraniin olin jo tutustunut Naisena olemisen taidon kautta ja pitänyt. Nyt pidin vielä enemmän, osittain ehkä siksi että äänikirjan lukee Moran itse ja hän osaa lukea hyvin. Ja olla hauska ja tarvittaessa vakava ja kirjoittaa intohimolla huimasta määrästä erilaisia asioita.

Moranthology siis koostuu Moranin kirjoittamista kolumneista, joiden käsittelemien aiheiden kirjo on laaja. Osan loistavista olen varmasti jo unohtanut (kuuntelinhan tätä noin kuukauden ajan pyöräretkillä, vieressä jylisevällä Kehä I:llä voi myös olla osuutta asiaan), mutta mieleen on jäänyt muun muassa hulvaton teksti Downton Abbeysta (pitäisiköhän sitä katsoa?), hienot tekstit sosiaaliturvasta ja kirjastoista, fanityttökirjoitukset BBC:n Sherlockista (olen vain vähän kade) ja Doctor Whosta ja lukuisat keskustelut jo nukahtamassa olevan aviomiehen kanssa. Jutut, jotka eivät niin sytyttäneet, ovat varmaan menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos mutta haitanneeko tuo.

Mistä pidin tässä ehkä eniten, oli juuri tuo aiemmin mainitsemani intohimo jota englannin kielinen vastine passion tuntuu kuvaavan paljon osuvammin. Moran osaa innostua, nauraa, vakavoitua, viitata lähteisiin ja olla uskottava. Nostan hattua. Lisäksi elävästä lukutyylistä huolimatta Moran osaa myös olla hurjan selkeä eikä kirjaa tarvinnut turhaan kelailla taaksepäin kun jotain meni ohi (koska ei mennyt). Moran osaa myös lausua sanan probably aivan mahtavasti.

Loistavaa kuunneltavaa siis, tämä kokoelmateos. Hyvä se on varmaan luettunakin, mutta kyllä tässä oli isossa osassa on tämä kuulokokemus myös. Suosittelen.

Jos ette usko, niin lukekaa Liinan ja Siinan jutut myös.

Caitlin Moran: Moranthology
Random House Audio Books, 2012. 11 h 32 min.
Lukija: Caitlin Moran

6 kommenttia:

  1. Minulla on vielä Moran ihan tutustumatta, mutta Naisena olemisen taito tarttui joskus parilla eurolla divarista mukaan. Sen luen, jahka tässä aikaa on, sillä tämä tyyppi vaikuttaa aika kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, Suketus! Naisena olemisesta tykkäsin puoliksi ja puoliksi hämmennyin kirjilijasta, mutta perusvire positiivinen ja tämä puolestaan oli sitten ihan super niiltä osilta jotka muistan.

      Poista
  2. No mutta, onpa ilo kuulla, että tämä miellytti! Jee! Minusta tässä oli ihan hirveästi hyvää, poislukien Lady Gaga -jutut ja muut julkimoiset, mutta eivät ne onneksi paljon tilaa vieneet ainakaan pysyväismuistikapasiteetistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon hyvää, kyllä! Kiitos siis suosituksesta! Lady Gagat unohtuvat nopeasti ja muistiin voi avata aukon esim. Causal Angelille.

      Poista
  3. Minäkin haluan! Haluan! Heti! Jes! Kiitti! En malta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...