perjantai 29. elokuuta 2014

Irja Rane: Naurava neitsyt

Prahassa neitsyt oli vakavampi.

Irja Ranen Finlandia-palkittu Naurava neitsyt (WSOY, 1996) päätyi luettavien listalle lukuvalmentajan suosituksesta. Lukupinossa kirja ehti muhia sitten pitempään, mutta kaipasin vaihtelua nuortenromaanien rinnalle joten nappasin Ranen sitten mukaani.

Ja minä pyydän, että te korkea-arvoiset tässä kohden avaisitte sydämenne ja teroittaisitte korvanne vaatimattoman vaimon puheeseen, sillä minkä nyt kerron, ei ole maailmasta eikä ihmisistä, vaan Taivaan Armosta ja Pyhän Äidin laupeudesta lähtöisin.

Naurava neitsyt koostuu kolmesta osasta, jotka kaikki sijoittuvat Saksaan tai sen lähistölle. Ääneen pääsevät 1300-luvulla nahkurinleski Lydia ja sihteeri Bartolomeus, vuoden 1930 tienoilla puolestaan rehtori Klein. Lydian tarina kuullaan todistuksena oikeuden edessä, Bartolomeus kirjoittaa päiväkirjaa ja Klein kirjeitä pojalleen. Kaikki hahmot tuntuvat onnettomilta, omaa elämäänsä pohtivilta ja surullisilta.

Itse kirjan tapahtumat jäivät kuitenkin etäisiksi. Kaikki tuntuu pyörivän Lakson Pyhän neitsyen kappelin ja sinne tehdyn alttaritaulun ympärillä, mutta seuraussuhteet jäävät etäisiksi. Käsittääkseni Nauravan neitsyen ei ole tarkoituskaan olla juonellinen ja selkeästi etenevä, mutta itse koin ymmärtämättömyyteni etäännyttäväksi tekijäksi. Kaiken kolmen kertomuksen lukeminenkaan ei vetänyt nauhoja yhteen ja käsiin tuntui jäävän vain häilyvä käsitys siitä mitä tapahtui.

Sen kuitenkin myönnän, että Ranen kieli on kaunista ja mukaansavievää ja siksi kirjan luinkin loppuun. Jossain vaiheessa taisin jopa päättää, että ei sillä ymmärryksellä niin väliä. Hyvä päätös, muuten olisi turhauttanut enemmän. Vaikea tästä kirjasta kuitenkaan on sanoa muuta, kuin että se oli kaunis mutta hämmentävä.

Lyhyestä virsi kaunis, luulisin. Kirja ei auennut minulle ja toisinaan se tuskastutti tavattomasti, mutta jotain sellaista siinä oli josta pidin kovasti. En tiedä löysinkö sitä takakannessa mainittua vimmaa ja ironiaa, enemmän ehkä surullisia ja yksinäisiä hahmoja, mutta niin, jotain tässä oli.

Morre avaa kirjan aikakautta tarkemmin vaikkei tarinasta niin syttynytkään.

Irja Rane: Naurava neitsyt
WSOY, 1996. 406 s.
Kansi: ?

6 kommenttia:

  1. MInä pidin tästä kirjasta niin valtavan paljon silloin ilmestymisvuonnaan. Minulla on pöydällä pino kirjoja, jotka olen ottanut hyllystä uudelleenluettavaksi juuri siksi, että olen pitänyt niistä niin paljon, että haluaisin myös kirjoittaa postauksen. Naurava neitsyt on siinä heti päällimmäisenä. Saa nähdä, tuleeko luetuksi ja postatuksi.
    Nyt en edes muista, mistä kirjassa pidin, varmaan ainakin kielen kauneudesta, triptyykki-rakenteesta ja eri aikakausien kuvaamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Marjatta luet ja kirjoitat! Olisi kiinnostava lukea myös muiden kokemuksia kirjasta!

      Poista
  2. Tämä on ollut minulla lukulistalla pitkään. Olipa kiva, kun muistuttelit kirjasta. :) Minua kiinnostaa kirjassa tuo historiapuoli. Ja tapahtumamiljöökin tuntuu sopivan erikoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, MarikaOksa! Toivottavasti kirja täyttää odotukset!

      Poista
  3. Minäkin pidin tästä silloin joskus. Varsinkin ensimmäinen osa kiehtoi. Koin ehkä vähän kuten sinäkin, eli osat olivat turhan irrallisia. Nyt voisin lukea toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen osa oli kyllä kiinnostava, Elina! Pitkä ja rönsyilevä, kyllä, mutta jotenkin myös pidin Lydian tavasta kertoa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...