Jos ajattelen sympaattista brittiä, ajattelen Stephen Fryta. Osa tästä mielikuvasta johtuu varmasti esimerkiksi hänen roolistaan Jeevesinä sekä siitä, että hän lukee
Hitchhiker's Guide to the Galaxyn mitä mainioimmin. Joka tapauksessa toivoin tuossa joku vuosi sitten hänen elämäkertaansa joululahjaksi ja niinhän se veli sitten kolautti konttiin
The Fry Chroniclesin (Michael Joseph, 2010).
'You remember Hugh Laurie?'
'Er...remind me.'
She flung an impatient cushion at my head. 'You know perfectly well who I mean. He was in Nightcap
.'
'Oh, the tall chap with the flushed cheeks and the big blue eyes?'
The Fry Chronicles käsittelee Fryn elämää hänen Cambridge-vuosistaan kohti mainetta sekä
A Bit of Fry and Laurien ensiesityksiä. Vauhdikkaan nuoruuden elänyt nuorukainen pääsee opiskelemaan Cambridgeen ja viettää vuotensa siellä lähinnä osallistuen erilaisiin esityksiin kuin opiskellen. Opiskeluaikanaan Fry myös tutustuu muun muassa Emma Thompsoniin sekä lopulta tietysti myös Hugh Laurieen. Samalla kerrotaan paljon brittiläisen komedian kehityksestä,
Monty Pythonista, oivallisesta Rowan Atkinsonista ja komedian taipaleesta tv-ruuduille.
Fry kirjoittaa aidosti, hauskasti, traagisesti osaten draaman kaaren. Tapahtumia kuvataan, niitä analysoidaan ja pohditaan. Nostetaan omat viat esille ja vatvotaan niitä, mutta ei liiaksi. Olo ei tunnu siltä kuin tirkistelisi vaan kuin istuisi pehmeässä nojatuolissa pubissa ja kuuntelisi elämäntarinaa.
The Fry Chronicles on huvittava, sydämeenkäypä ja myös surullinen. Vaikka tarina onkin pääpiirteiltään jonkinlainen ryysyistä rikkauteen -kertomus, on pohjavireenä silti yksinäisyyttä ja epävarmuutta, masennusta ja hämmennystä. Näitäkin käsitellään hienosti. Ja vaikka Fry opuksessaan toteaa että kyllä, ostin muuten monta autoa ja talon ja näin niin silti en osaa tuntea kateutta tai muuta, kunhan kuuntelen. Ja jotenkin ymmärrän, tai kuvittelen ymmärtäväni, tätä kuuluisaa mutta varsin introvertin oloista miestä.
From that day on I have only agreed to review a book, film or television programme if one proviso is understood and accepted by the editor: the review will be favourable or, if the product is so dreadful that even I cannot find a good word to say about it, there will be no article.
Joinain hetkinä tuntui, että tämä kirja olisi pitänyt kuunnella äänikirjana tai lukea e-kirjaversio, johon on upotettu videopätkiä. Toisaalta Fryn ääni on niin tuttu, että kirjan kuuli lähtökohtaisestikin hänen äänellään luettuna ja olen edelleen hirvittävän huono kuuntelemaan äänikirjoja, joten tämä lieni silti minulle paras ratkaisu. Mutta varmasti on loistava myös äänikirjana, aivan varmasti.
Pidin muuten tästä elämäkerrasta huomattavan paljon enemmän kuin sketsimäisestä
Mrs Fry's Diarysta. Vaikka siinä olikin välipalakirjana puolensa, huomasin arvostavani todenmukaisempaa kerrontaa enemmän. Toki tässäkin on huumoria, luonnollisesti, mutta ei niin läpinäkyvästi ja ehkä jopa päälleliimatusti. Aidoista tilanteista syntyvä huumori on yleensä loppupeleissä hauskempaa.
Hieman minua jäi harmittamaan, että en ollut sisäistänyt tämän olevan omaelämäkertojen toinen osio ensimmäisen ollessa
Moab is My Washpot, suomennettuna
Koppava kloppi. Onneksi mies oli fiksu ja hankki sen minulle syntymäpäivälahjaksi, nyt voin lukea senkin.
Suosittelen siis lämpimästi
The Fry Chroniclesia ja oikeastaan tähän samaan syssyyn myös sitä ainutta (aidosti) fiktiivistä Fryn kirjaa jonka olen lukenut,
Making Historya.
Stephen Fry:
The Fry Chronicles
Penguin Books, 2011. 425 s. (ensin julkaistu Michael Joseph, 2010)
Kannen kuva: David Eustace
