Mainiota päivää, arvoisa lukija. Tällä kertaa Linnean osaa esittää pitkä, ruma ja ilkeä mies - eli puolisonsa Tuomas. En juurikaan kirjoita arvioita, mutta tällä kertaa Linnea lupasi minulle vieraspaikan blogissaan. Sain nimittäin Into-kustannukselta Paul Verhoevenin
Jeesus Nasaretilainen -kirjan, jonka luin suurella mielenkiinnolla ja lupasin kirjoittaa siitä mielipiteeni.
Ihmisestä nimeltä Jeesus karsittiin paljon "maallista" silloin, kun hänen tarinaansa välitettiin suullisesti ja evankelisia tekstejä kirjoitettiin uudelleen ja uudelleen (70-200 jKr.) Jäljelle jää reduktio todellisuudesta: kaksituhatta vuotta myöhemmin meillä on jäljellä arviolta kymmenen prosenttia historiallisesta Jeesuksesta. Tuon kymmenen prosenttia olemme vastaavasti ekstrapoloineet takaisin kokonaiseksi, osin jumalalliseksi olennoksi. Näin on luotu henkilöhahmo, jota ei ole olemassa.
Aiheesta toki ei voi kirjoittaa objektiivisesti, onhan Jeesus hahmona hyvinkin kontroversiaalinen ja samaan aikaan maailman suurimman uskonnon kärkihahmo. Ennen kuin siis sukelletaan Paul Verhoevenin käsitykseen Jeesuksesta, kerron muutamia omia näkökulmiani, jotta osaatte siinä mielessä peilata omia kokemuksianne ja ymmärrätte mistä tulen.
Jos minulta kysytään elämänkatsomuksellista suuntautumistani, päädyn agnostikkoon. Monen mielestä se on kenties menemistä siitä mistä aita on matalin, mutta ottaen huomioon ristiriitaisuudet molemmilla puolilla olen tullut siihen lopputulokseen, että henkimaailman hommista tiedän valitettavan vähän. Kenties asiat voidaan esittää tieteellisesti todistaen tulevaisuudessa, kenties Jumalan valtakunta murtautuu esiin jo huomenna. Ken tietää, muttei kerro Barbiellekaan. Jeesus sen sijaan on kiehtonut minua jo pitkään jo pelkästään ihmisenä, agitaattorina ja opettajana, kapinallisena ja rauhantekijänä. Lisäksi pohdituttaa ajatus Jumalan suuresta suunnitelmasta: jos kerran ainoa tapa saada Jeesus kuolemaan ihmisten syntien puolesta oli ristiinnaulita hänet, kuinka koko juttu olisi ylipäänsä onnistunut ilman Juudas Iskariotia? Eikö häntä kuuluisi muistaa sankarina petturin sijaan? (Apokryfikirjoissahan on huomioitu myös tämä näkökulma.) Tartuin siis innolla kirjaan ja huomasin, että Verhoevenin käsitys Jeesuksen elämästä oli yllättävän lähellä omaani.
Moni tietysti pohtii, miten ihmeessä hollantilaisella elokuvaohjaajalla voisi olla mitään millään tavalla kiinnostavaa sanottavaa Jeesuksesta. Verhoeven on kuitenkin ollut jo usean kymmenen vuoden ajan osa tutkijaryhmää, joka on pyrkinyt selvittämään Jeesuksen elämää. Tämä näkyy äkkiseltään paksunoloisessa teoksessa, joka kuitenkin päättyy hieman ennen kuin ajattelisi - jokaista mainintaa kohden nimittäin on kirjan lopussa lähdetieto ja muu selvitys. Kirjoitustyyli muistuttaa muutenkin "lukea kuin piru Raamattua" -metodia, sillä jakeet on purettu ja tutkittu tarkkaan. On siis syytä tuntea lähdeaineisto, tai kirjasta ei saa juurikaan irti. Uusi testamentti siis kouraan, jos ei muista miten jutut menivät.
Yleisesti otaksutaan, että Markuksen evankeliumi on laadittu noin vuonna 70, ja siitä löytää paljon sellaista, mikä puuttuu Matteukselta ja Luukkaalta poliittisista syistä. He kirjoittivat evankeliuminsa 15-20 vuotta myöhemmin, ja he selvästikin tunsivat Markuksen evankeliumin, sillä he ovat kopioineet siitä kokonaisia jaksoja, mutta jos he pitivät joitakin Markuksen jakeita hankalina (mikä yleensä tarkoitti, että he pelkäsivät loukkaavansa niillä roomalaisia), he silottelivat Jeesuksen puheita ja muuttivat hänen tekemisiään radikaalisti - kunnon spin doctors. He tekevät muun muassa parhaansa, jotta Jeesus ei vaikuttaisi kapinalliselta.
Olennaista kirjassa on se, että se käsittelee Jeesusta nimenomaan ihmisenä, ei jumalallisena olentona. Pyrkimyksenä on etsiä historiallinen henkilö moneen kertaan korjattujen tekstien takaa. Tätä tehdessään Verhoeven ei kumartele pyhiä, eikä etenkään evankelistoja. Hän ilmoittaa näiden dramatisoineen Jeesuksen elämän helposti paketoitavaksi ja ihmisille kerrottavaksi ihmetarinaksi. Suurin osa kirjasta meneekin siinä, kun Verhoeven yrittää rekonstruoidun Q-lähteen ja evankeliumien pohjalta rakentaa Jeesuksen elämää sellaiseksi, kuin se todennäköisesti on ollut. Samassa saavat kyytiä Getsemanen puutarhan rukoukset, "se ken miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu" ja eritoten ihmeet, jotka Verhoeven niputtaa yleisesti harhautuksiksi Jeesuksen elämän negatiivisille tai muuten arveluttaville seikoille. Kun edessä on jotain uskomatonta, tulee pohtineeksi uskomattoman mahdollisuutta eikä sitä, mitä mahdollisesti uskomattomalla on koitettu verhota. Mielenkiintoisin näistä on todennäköisesti Lasaruksen kuolleistaherättämisen ihme, jonka Verhoeven kääntelee hyvin erilaiseksi, todeten myös suoraan, ettei voi todistaa mitään, mutta epäilevänsä asioiden tapahtuneen juuri kuten hän kertoo.
Tämä linja jatkuu muutenkin läpi kirjan. Verhoeven ei edes yritä kertoa Totuutta asioista, vaan kertoo rehellisesti vain esittävänsä tulkintojaan. Suurin osa näistä tulkinnoista asettaa Jeesuksen elämän merkkitapahtumat loogisesti pätevämpään aikajanaan, jossa yhden tapahtumarikkaan Jerusalem-käynnin sijaan pyhässä kaupungissa vieraillaan kolmeen otteeseen ja näistä visiiteistä on sitten korjailtu raamatullinen best of. Lisäksi käydään läpi Jeesuksen käytöksen muuttumista ja spekuloidaan hänen uskomuksillaan.
(Verhoeven kertoo Johanneksen evankeliumista, kohdasta 6:22-24:)
Johannes aloittaa käsittämättömällä jakeella: "Seuraavana päivänä väkijoukko oli yhä toisella puolella järveä. Ihmiset näkivät, että siellä oli ollut yksi ainoa vene ja että Jeesus ei ollut noussut siihen yhdessä opetuslasten kanssa vaan nämä olivat lähteneet ilman häntä.
Miten toisella puolella ollut väkijoukko voi nähdä seuraavana päivänä, että opetuslapset olivat lähteneet edellisenä iltana yhdellä ja samalla veneellä, eikä Jeesus ollut lähtenyt heidän mukanaan? Mitä merkitystä on veneellä, joka ilmeisesti on vielä rannassa? Ja keneen viittaa "väkijoukko, joka oli toisella puolella"? Vaikuttaa siltä, että joku tekstiä taitamattomasti muunnellut on tehnyt siitä käsittämättömän.
...
Mitä siinä luki alun perin, ennen kuin Johannes tai joku hänen tekstiään muunnellut häivytti sen?
Loppujen lopuksi Verhoeven maalaa Jeesuksesta nuoren kapinallisen, miehen joka uskoi täysin asiaansa ja kuoli sen puolesta.
Eniten kirja jättää kuitenkin miettimään sitä, kuinka paljon jälkeenpäin muokkaamalla voidaan jonkun elämää dramatisoida. Eroaako Raamatun Jeesuksen käsittely juurikaan vaikkapa tyypillisen elämäkertaelokuvan pääosan henkilöstä? On yleistä, että Hollywoodissa historiallisen henkilön elämää siloitellaan ja dramatisoidaan kiinnostavammaksi. Ottaen huomioon, että nykyinen Raamattu on kirkolliskokouksien koostama ja karsima, jää paljon pois.
Kaiken kaikkiaan Paul Verhoevenin Jeesus Nasaretilainen on todella kiinnostava kirja ja jäin nälkäiseksi. Olisin halunnut tietää myös opetuslasten myöhemmistä toimista ja syvempää pohdintaa vaikkapa Maria Magdalenasta. Ehkä niistä sitten ensi kerralla, mikäli Verhoeven jaksaa kirjoittaa (tai kirjoituttaa, tämäkin oli syntynyt Rob van Scheersin haamukirjoittamana) lisää ajatuksiaan. Joka tapauksessa kiitän Linneaa siitä, että sain vierailla blogissaan arvioijana, Paul Verhoevenia koukuttavan kiehtovasta kirjasta ja Into-kustantamoa siitä, että teos ylipäänsä käsiini päätyi.
ps. Maininnan arvoista lienee myös se, että Verhoeven on ilmaissut kiinnostuksensa tehdä kirjan mukaisen version Jeesuksesta myös valkokankaille.
Paul Verhoeven:
Jeesus Nasaretilainen (
Jezus van Nazaret, 2008)
Into, 2013. 298 s.
Suomentanut: Mari Janatuinen
Kansi: Elina Salonen
