Eric Powell: Chimichanga

Kuva: Eric Powell / Dave Stewart (Dark Horse Comics)

Eric Powell on aiemmin ihastuttanut ja kauhistuttanut minua Goon -sarjakuvillaan, joissa zombeja lahdataan ja pahat saavat palkkansa. Yleensä. Näitä koko ajan kiinnostavammaksi muuttuneita albumeita olen lukenut nyt yksitoista kappaletta ja tarina muuttuu koko ajan syvällisemmäksi mäiskeestä huolimatta. Ilahduin siis kovasti huomatessani, että Powell on piirtänyt myös lapsille tarkoitetun sarjakuva-albumin, Chimichangan (Dark Horse Comics, 2011).

Chimichanga kertoo pienestä parrakkaasta tytöstä, Lulasta, joka saa noidalta mystisen kiven vaihdossa muutamasta partahaivenestaan. Kivi ei kuitenkaan ole kivi vaan muna ja sieltä kuoriutuu hurja peto, Chimichanga, joka ei kyllä oikeastaan ole yhtään pelottava. Vähän vain.

Samaan aikaan Wrinklen kiertävällä sirkuksella, jossa Lula asuu, menee hieman huonosti. Pojankasvoinen kala ja hieman normaalia voimakkampi mies eivät vedä tarpeeksi yleisöä, joten Lula päättää opettaa Chimichangaa.

Lula kuitenkin siepataan, kun kansainvälinen "lääke"yritys haluaa valmistaa lisää ilmavaivoja heikentävää rohdosta, jonka noita heille myi. Siis sitä, jonka valmistamiseen tarvittiin Lulan partakarvoja. Jotain on tehtävä ja arvaatte varmaan, kuka ryhtyy suureksi pelastajaksi.

Chimichanga on hilpeä ja sympaattinen sarjakuva, jossa on satumaisia elementtejä höystettynä Powellin mainiolla piirrostyylillä. Toisin kuin Goon -sarjakuvat Chimichanga tosiaan sopisi myös lapsille, siis esimerkiksi ylä-asteikäisille (tai en minä tiedä, miksei nuoremmillekin?), koska siinä on huumoria ja seikkailua ja hieman erikoisia hahmoja.

Kuva: Eric Powell

Hahmot ovat mainioita ja hauskoja, etenkin itsetietoinen Randy, the man wíth the strength of a slightly larger man. Lisäksi Chimichanga muistuttaa hieman ankkapiirtäjä Don Rosan näkemystä Kalevalan Iku-Tursosta, vaikka Chimichanga on kyllä söpömpi.

Albumi sisältää sekä tarinan Chimichangasta että lyhyen tarinan Lulasta ja siitä, kuinka pienikin voi olla vahva jos vain haluaa. Powell on onnistunut luomaan sympaattisen joukon hieman omituisia hahmoja, joista lukisi mielellään lisääkin.

Eric Powell: Chimichanga
Dark Horse Books, 2011. 88 s.
Värit: Dave Stewart

Caitlin Moran: Naisena olemisen taito

Sain Caitlin Moranin 2000-luvun feministiseksi manifestiksi tituleeratun Naisena olemisen taidon (Schildts et Söderströms, 2012) joululahjaksi äidiltä. Hauskalta vaikuttava kirja päätyi hammaspesukirjaksi ja niinpä opusta tuli luettua pienissä pätkissä useamman viikon ajan.

Naisena olemisen taito kertoo nimensä mukaisesti siitä, millaista on olla nainen ja välillä vähän siitä että millaista sen ehkä pitäisi olla. Kirja koostuu kuudestatoista luvusta, joilla on nimiä kuten En keksi rinnoilleni nimeä!, Minä kohtaan seksismiä! ja Minä löydän muodin! Tästä varmaan käy jo ilmi, että teos on varsin humoristininen: Moran ruotii naiseuden eri osa-alueita omasta näkövinkkelistään limittäen aiheensa omaan elämäänsä.

1) Feminismi on liian tärkeää jäädäkseen vain yliopisto-oppineiden keskustelunaiheeksi. Ja mikä vielä oleellisempaa:

2) Minä en ole akateeminen feministi, mutta luoja paratkoon, feminismi on niin vakava, tärkeä ja akuutti asia, että on korkea aika, että esitaistelijaksi ryhtyy kevytmielinen sanomalehtikolumnisti ja osa-aikainen tv-kriitikko, jolla on pahoja oikeinkirjoitusongelmia. Jos jokin asia on jännittävä ja hauska, minä haluan mukaan enkä vain seurata sitä taustalta. Minulla on sanottavaa! Camille Paglia ei tajua OLLENKAAN Lady Gagaa. Feministijärjestö Object puhuu ihan järjettömiä pornografiasta! Germaine Greer, minun sankarittareni, on täysin pihalla transsukupuolta koskevissa asioissa. Eikä kukaan vedä tapetille OK!-juorulehteä, kuudensadan punnan käsilaukkuja, brasialaisvahauksia, älyvapaita naisten polttareita yai Katie Pricea.

Kirjan alussa tuntui kuin vieressäni istuisi pieni puudeli (tarkoitukseni ei ole loukata villakoiria), joka nykisi minua säännöllisin väliajoin lahkeesta ja kertoisi että nyt minun täytyy olla Ärhäkkä feministi. Pian pääsin tästä tunteesta eroon ja Moranin teksti alkoi viehättää enemmän, tuntui lähinnä kuin istuisin suhteellisen hyvän tutun kanssa kahvilla ruotimassa sitä miten hankalaa on löytää hyvät rintsikat ja miksi on oikeasti aika ärsyttävää miten paljon seksismiä vielä tähänkin maailmaanaikaan löytyy. Tuntui jopa, että tämä täydellistä kallista käsilaukkua löytämätön tyyppi ei myöskään paheksu sitä, että minä hankin viime vuonna ns. sijoituskäsilaukun (joka tosin maksoi huomattavasti vähemmän kuin 600 puntaa!).

Mikä minua ehkä eniten jäi kirjan luettuani häiritsemään olivat Moranin aiherajaukset joillain alueilla. Hän esimerkiksi käyttää kolme lukua puhuakseen lastenhankkimisesta ja abortista mainiten vapaaehtoisen lapsettomuuden, mutta biologisesta lapsettomuudesta ei hiiskuttu sanaakaan. Minua olisi kiinnostanut, mitä Moran ajattelee tästä asiasta kun äitiyttä muuten käsiteltiin varsin monelta kantilta. Jos tuo asia laitetaan sivuun viihdyin kirjan parissa erittäin hyvin ja leppoisalla mielellä.

Jutustelutyylisen, etenkään brittiläisen, opuksen kääntäminen ei varmasti ole ollut kovin helppoa. Mielestäni Luhtanen on suoriutunut hommasti varsin mallikkaasti, sillä vaikka alkuperäinen kieli on toisinaan aistittavissa suomen takaa on teksti loppupeleissä oikein sujuvaa ja luettavaa.

Kokonaisuudessaan Naisena olemisen taito oli siis oikein viihdyttävä lukukokemus. Sitä en osaa sanoa tuoko se jotain uutta keskusteluun feminismistä, mutta toimii se kai jonkinlaisena johdatuksena feminismiin. Ehkä. Huomaatte varmaan, että en tiedä kovin hyvin, miten feminismi pitäisi määritellä tai mistä keskustellaan kun siitä yleensä keskustellaan. Mutta oli hauska kirja. Ja taidan minäkin olla feministi. Tämän seuraksi sopii hyvin Ryhmäteatterin Huorasatu, siinä on vähän samaa aihetta mutta huomattavan erilainen näkökulma.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Norkku ja Maija.

Haasteet: Ensimmäinen suoritukseni Kansankynttiläin kokoontumisajoihin. Sijoitan tämän kategoriaan IV Yhteiskunta.

Caitlin Moran: Naisena olemisen taito (How to Be a Woman, 2011)
Schildts et Söderströms, 2012. 335 s.
Suomentanut: Sari Luhtanen
Kansi: Emmi Kyytsönen

Savikiekolta: Café De Abejasin Mascot Moth

Café De Abejas Kaupungintalolla.

Ihastuin Café De Abejasin musiikkiin viime syyskuussa, kun kuulin heitä We Love Helsingin Soivassa korttelissa. Duo esiintyi tunnelmallisesti Helsingin Kaupunginmuseon toisessa kerroksessa ja lumoutuneena kuuntelin useamman ranskalaista chansonia muistuttavan kappaleen.

Mascot Moth soveltuu oivallisesti niin ajatukselliseen kuunteluun kuin taustallekin. Rauhallinen rytmiikka esimerkiksi siivittää työntekoa mukavasti, mutta musiikki toimii myös kynttilän valossa illalla. Kun kappaleita kuuntelee ajatuksella pääsee musiikin mukana johonkin savuiseen kapakkaan, jossa naiset eivät ole viattomia eikä lasien täytteenä ole mehua. Levyllä lauletaan sekä englanniksi että ranskaksi, molemmat kuulostavat hyvältä.

Omat suosikkikappaleeni levyltä taitavat olla (I'd Teach You How to) Fly sekä One Man's Sweetheart, joka hurmasi minut jo syksyllä. Kappaleet ovat tarinavetoisia ja paljon puhutaan rakkaudesta, tai ainakin rakkauden vierestä jos ei muuta. Tunnelma on savuisen synkkä muttei masentava.

Laulajatar Laura Reunasella on kaunis ja käheä ääni ja instrumentoinnista vastaava J.W.Ralli vastaa taustan värityksestä. Kitaramelodiat soivat kauniisti ja tekevät kappaleista sopivan yksinkertaisia, mutta silti maailmaltaan rikkaita. Kappaleet jäävät päähän kaikumaan, mutteivät ärsyttävästi.

Erityisihastelut täytyy antaa myös levyn kotelolle, jollaista en ole aikaisemmin nähnyt. Kolmiulotteiseksi avautuva kotelo tarjoaa levyn suoraan käteen ja on vielä kaiken lisäksi esteettisesti kaunis.

Levynjulkaisutilaisuus järjestetään huomenna salakapakkatyylisesti ravintola Suolassa. Itse en harmillisesti pääse paikalle, mutta toivottavasti pääsen duon keikalle lähitulevaisuudessa.Yhtyeen hienot sivut löytyvät puolestaan täältä.

Kiitos Café de Abejasin duolle upeasta levystä, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Ihanaa, että Suomessa tehdään tällaista(kin) musiikkia.

Café De Abejas: Mascot Moth
Livegraphy, 2013.

Sunnuntaiset arvontavoittajat

Mainiota sunnuntai-iltaa, rakkaat lukijat!

Sunnuntai on vietetty täällä enemmän tai vähemmän kiireisissä merkeissä. Kävin aamulla pitämässä yhden luennon (eliömaailman luokittelua ja populaatioekologiaa, kivaa!) ja loppupäivän olen vähän sipistellyt kotona. Flunssa ei meinaa millään päästää otettaan, joten balettikin jäi välistä mutta ensi viikolla sitten sitä sulavammin. Lisäksi olen yrittänyt aloitella Umberto Econ Ruusun nimeä kimppaluvun puitteissa (vielä ehtii mukaan!).

Muutama viikko sitten 19.1. juhlittiin siis Kujerruksien kaksivuotissyntymäpäivää. Lämmin kiitos kaikille ihanista onnentoivotuksista ja lukuvinkeistä!

Arvonnan suorittaa perinteiseen tapaan Tuomas, joka itse asiassa viettää syntymäpäiviään tänään. Me juhlimme niitä hieman etuajassa jo eilen käymällä katsomassa uuden Hitchcock-elokuvan. Mainittakoon tässä lyhyesti, että elokuva on oikein mainio ja Hopkins ja Mirren upeita. Tosin elokuva sijoittuu Psykon kuvauksien ajalle, joten jos ei ole kyseistä elokuvaa nähnyt ja haluaa säilyttää yllätyksen, ei Hitchcockia kannata heti katsoa. (Me katsoimme Psykon perjantaina koska minä en ollut nähnyt sitä, olipa hieno elokuva!).

Elokuvan jälkeen kävimme vielä syömässä Arkadiankadulla sijaitsevassa Ateljé Finnessä. Suosittelen ravintolaa lämpimästi: ruoka oli hyvää, tarjoilu ystävällistä ja kokonaisuus hintansa väärti.

Siirrytään sitten siihen arvontaan. Arvottavana oli kaksi palkintoa, joista ensimmäisen on ihana KeepCup ja sen kaveriksi Clipperin sitruuna-inkivääriteetä. Onni suosi tämän palkinnon kohdalla

Tea With Anna Karenina -blogin nooraa

Toisena palkintona on Kiertin bambutiskirätti ja Doftin saippua Liike 51:n omalla tuoksulla appelsiini-kahvi. Tämän palkinnon kohdalla onni suosi

Sallan lukupäiväkirjan Sallaa

Onnea voittajille ja kiitoksia kaikille osallistujille! Toivoisin voittajien lähettävän yhteystietonsa minulle mahdollisimman pian osoitteeseen pigeonnaire(at)gmail.com jotta saadaan paketit matkaan.

Ihanaa alkavaa helmikuun viikkoa!

Finnen mantelileivos ja veriappelsiinisorbettia.

Blogistanian Globalia 2012 -ehdokkaani

On tullut aika järjestyksessä toisen Blogistanian Globalia -kilpailun. Viime vuonna kilpailun voitti paljon kehuja saanut, mutta minulla vielä lukematta oleva Sarah Watersin Vieras kartanossa.

Kuten viime vuonnakin kilpailua emännöi Kirjavan kammarin Karoliina ja tarkemmat äänestysohjeet sekä muiden osallistujien listat löytyvät täältä. Itse luin viime vuonna yllättävän vähän uutta käännettyä kaunokirjallisuutta ja huomasin päätyneeni tilanteeseen, jossa äänestän tällä kertaa vain yhtä kirjaa.

Oma ääneni, eli kolme pistettä, menee siis tänä vuonna kirjalle

Téa Obreht : Tiikerin vaimo

Tiikerin vaimo oli minulle viime vuoden parhaita lukuelämyksiä. Maagisen realismin elementtejä edustava, jonnekin Euroopan perukoille sijoittuva kirja. Omassa kirjaa käsittelevässä tekstissäni tiivistin asian näin:

Tiikerin vaimo oli minulle maagisen ruma ja kaunis, pölyinen ja kuuma, yönsininen ja mystinen, mausteinen ja raikkaan veden makuinen.

Vaikka en ole lukenut kirjaa alkuperäiskielellä, uskallan myös kehua käännöstä. Irmeli Ruuska on tehnyt taitavaa työtä ja teksti soljuu luettaessa kauniisti.

Kiinnostuksella odotan, miltä äänestyksen tulos näyttää tänä vuonna. Tulos julkistetaan maanantaina 4.2. klo 10 Kirjavassa kammarissa.