Rakkautta on...-haaste

Minun on pitänyt jo monta päivää viimeistellä elämänpelastajakirjojeni lista ja kirjoittaa pari arviotakin, mutta tämä parin viimeisen päivän gradurutistus (se on valmis!) on tehnyt päästä aika hilpeän pehmeän. Eipä tosin hätää, ihanalta pihiltä naiselta saamani Rakkautta on...-haaste sopii tähän väliin kuin nenä päähän.

Hannerikan blogista lähtöisin olevan haasteen idea menee näin:
Rakkautta on... -sarjassa on ajatuksena koota kaikkia pieniä rakkaudesta kertovia tekoja arkielämässä. Melkoisen imelää, mutta minusta on ajoittain ihanaa pysähtyä ajattelemaan, millä hyvinkin pienillä eleillä osoitamme rakkauttamme lähimmäisiämme kohtaan. Rakkaudenosoitukset voivat olla puolisoa, äitiä, isää, sisaruksia, lemmikkiä tai vaikka itseään kohtaan. Tärkeintä on vain tuntea saavansa ja antavansa rakkautta. Teot eivät kaipaa selittelyä, vain se on tärkeää, että sinä itse tunnet sydämessäsi jotain niiden pienten tai vähän suurempien eleiden, hetkien, tekojen, ajatusten kautta.

Ja mikäs sen parempaa kuin sopivasti höttöinen pääkoppa jolla pohtia rakkautta.

Rakkautta on...
kun toinen tietää tismalleen, miten juot aamukahvisi ja rapsuttaa silloin kun vähän ahdistaa.

Rakkautta on...
kun pikkuveli kysyy, haluaisinko kenties osan hänelle pieniksi (!!) jääneistä vaatteista.

Rakkautta on...
kun kirjailija on onnistunut luomaan juuri sellaisen hahmon, johon minä rakastun (hei vaan Darcy, Thomas ja muut <3).

Rakkautta on...
kun tapaa ystävän monen kuukauden jälkeen ja on kuin aikaa ei olisi siinä välissä ollutkaan.

Rakkautta on...
kun mies antaa minun ostaa aina vielä yhden kirjan, vaikkei meille sellaisia enää mahtuisikaan.

Viskaanpa haasteen vielä eteenpäin
Liinalle (joko Pudonneisiin omenoihin tai Sivukirjastoon, saat ite valita!)
Minnalle Ilselään
Saralle P.S.Rakastan kirjoja-blogiin

Paljon rakkautta teille kaikille lukijoille ja kävijöille!

Caj Westerberg: Yönmusta, sileä

Lainasin joskus vuoden alussa innoissani runokirjoja, mutta sopivaa hetkeä ei tuntunut löytyvän. Lainasin uudelleen ja uudelleen, kunnes ilmoitus tuli: liikaa uusimisia. Teokset kuitenkin houkuttelivat niin paljon, että päätin ahmia ne. Toinen teoksista oli Caj Westerbergin Yönmusta, sileä (Otava, 2011), toisesta kirjoitan myöhemmin.

Ja onneksi ahmin, koska etenkään Westerbergiä en olisi halunnut jättää välistä. Westerberg kirjoittaa ilmavia, pääosin lyhyitä runoja. Runoja, jotka eivät ole hankalia, vaan ovat pikemminkin kuin kuvia johonkin lyhyeen hetkeen. Kuten tämä:

Hiljaisuudessa
kellon tikityksen kaktus.
osiosta Talvi

Ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan.

Westerberg muistuttaa minua ikisuosikistani Risto Rasasta. Runon ei tarvitse aina olla monimutkainen, kielikuviltaan hämärä, riimitykseltään tarkka. Se voi vain olla.

Samaa tunnelmaa hehkuu koko kirjan taitto. Teos on miellyttävän neliömäinen, kanneltaan kaunis, sivuilla on tilaa sanoille, runot saavat olla valkoisella paperilla ruuhkautumatta. Outi Oittinen sanoo Savon Sanomissa ilmestyneessä arviossaan: Vaatii rohkeutta ja kokemusta käyttää kokonainen valkoinen sivu yksinkertaisesti sanoille: "Yönmusta, sileä".

Hippiäinen
piirtää männikön hiljaisuuteen
hiushalkeaman
osiosta Kesä I

Ainut, mikä kokoelmassa jäi harmittamaan, oli se että sen osioihin ei kuulunut Syksyä. Talvi, Kevätkunnostus ja Kesä kyllä löytyivät, mutta minä olisin halunnut nähdä Westerbergin syksyn.

Tämän kokoelman aion hankkia sitten uuteen kotiin, rakkaan Rasan Tuhat purjetta -teoksen vierelle, että ehdin tutustua siihen vielä rauhassa.

Westerbergiin ovat tutustuneet myös Jenni (jonka jutusta teoksen löysin ja joka kirjoittaa muutenkin kiinnostavasti runojen lukemisesta) ja Maria.

Caj Westerberg : Yönmusta, sileä.
Otava, 2011. 71 s.
Kannen kuva: Marjatta Nuoreva.
Sarja-asun suunnittelu: Päivi Puustinen.

Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä

Joel Haahtelan kolmas romaani Tule risteykseen seitsemältä (Otava, 2002) kuljettaa lukijan Portugaliin. Fado-orkesteri matkaa rämisevällä Volkswagenilla kohti uppoavaa kylää. Guitarran-soittaja Auguston mielessä ei kuitenkaan ole päällimmäisenä huoli vyöryvistä aalloista, vaan ajatus naisesta ja salaisesta suudelmasta, toive rakkaudesta. On kuitenkin myös epävarmuus omasta itsestä, hämmennys isän identiteetistä, omista juurista. Eikä Augusto ole orkesterissaan ainoa, joka painiskelee elämän aalloissa.

Myöhemmin seison parvekkeella ja katselen vastapäistä taloa, sen pimeää seinää, muutamaa valaistua ikkunaa. Tuuli työntyy paidankauluksesta sisään ja tekee olon vilpoiseksi. Hämärän kaupungin yllä hehkuu halo. Kissat luikkivat pitkin muurinpäällyksiä ja niiden silmissä hiiltyvät veitsen terät. Katselen kaupunkia, joka kätkee sisäänsä salaisuuksia, lukemattomia tarinoita. Tähän kaupunkiin voi hukkua niin kuin ihminen hukkuu omaan mahdottomuuteensa.

Minä pääsin Auguston kerronnan rytmiin vasta joskus kirjan puolivälissä. Se taas johtuu siitä, että pääni oli aivan liian täynnä ajatuksia päästäkseni portugalilaiseen maailmaan sisälle, en osannut keskittyä, koen olevani enemmän kotona eksyksissä Keski-Euroopan kapeilla kaduilla (vaikka Häiriö maisemassa saikin minut lumoutumaan Portugalista). Minä ehkä myös kiinnostuin enemmän sivuhahmosta, Fernandosta, joka kamppaili kohtalon sormissa: tuleeko hänkin kuolemaan 32-vuotiaana kuten hänen isoisänsä ja isänsä ennen häntä?

Ja José on todellakin oikeassa sanoessaan kappaleen olevan kaunis ja surumielinen. Tuntuu kuin se löytäisi juuri sen onton kohdan jokaisen sydämessä, johon kätketään onni ja sen vastakohta, hiljainen kaipaus.

On kuitenkin sanottava, että Haahtelan lumo on vahva myös tässä teoksessa. Tarkkanäköiset lauseet piirtävät kuvan niin merenhuuhtomista lattialankuista kuin harmonikan soinnistakin.

Seuraavan Haahtelani minä aion lukea rauhassa omenapuun alla.

Risteykseen ovat kävelleet myös Susa (jonka olo jäi levottomaksi mutta lohdulliseksi), Katja (joka kuvaa tätä lempeäksi ja valoisaksi), Jum-Jum (jolle iski kaipaus Portugaliin), Pekka (joka kuvaa tätä yhdeksi Haahtelan kirkkaimmista helmistä) ja Sara (jolle tämä oli pieni pala täydellisyyttä).

Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä.
Otava, 2002. 207 s.
Kannen kuva: Joakim Eskildsen.
Graafinen suunnittelu: Päivi Puustinen.

Ursula K. Le Guin: Rocannonin maailma

Aukko sivistyksessäni on paikattu kun sain vihdoin luettua ensimmäisen Ursula K. Le Guinin kirjan koskaan. Koska sci-fi-painotteisuus houkutteli tällä kertaa enemmän valikoitui ensimmäiseksi luettavaksi hainilaissarjan ensimmäinen teos, Rocannonin maailma (Avain, 2010; Rocannon's World 1966) joka sattumoisin on myös Le Guinin esikoisteos.

Mistä tietää, mikä on legendaa ja mikä totta näistä maailmoista, jotka sijaitsevat niin monien vuosien päässä? Nimettömistä planeetoista joita niiden asukkaat kutsuvat yksinkertaisesti Maailmoiksi, planeetoista joilla ei ole historiaa, joiden menneisyys on pelkkiä myyttejä ja joilta palattuaan tutkimusmatkailija huomaa muutamien vuosien takaisten tekojensa muuttuneen jumalan teoiksi.

Ollaan planeetalla Fomalhaut II, jolle tutkimusmatkailija Rocannon huomaa äkkiä jääneensä ilman miehistöä vihollisen tuhottua kumppanien lisäksi heidän tutkimusaluksensa ja muistiinpanonsa. Vaeltajaksikin kutsuttu Rocannon saa kuitenkin vihiä vihollisen olinpaikasta ja lähtee vaaralliselle matkalle lounaaseen estääkseen suuremman tuhon tapahtumisen. Matkaseurakseen Rocannon saa Fomalhautin alkuperäislajeihin kuuluvan angyari Mogienin seuralaisineen ja tuuliratsuineen sekä mystisen Kyo-fiian. Matkasta ei puutu jännitystä eikä uhrauksiltakaan vältytä.

Rocannonin maailma koostuu prologista, jossa kerrotaan Mogienin isoäidin surullinen tarina, Rocannonin seikkailusta vihollisia vastaan sekä hienosta epilogista. Tarinan kerronnasta mielestäni huomaa, että kirja on Le Guinin ensimmäinen; Rocannonin kertomus etenee hieman nykien, kuin joku kertoisi hieman huonosti muistamaansa legendaa nuotiolla.

Kuolkoot vihollisesi ilman poikia.

Tarinan sekaan on ripoteltu pätkiä Rocannonin ja hänen kollegojensa antropologisista muistiinpanoista. Aina nämä otteet eivät tarinan sekaan aivan istu, mutta luonnontutkimuksesta kiinnostuneena ihastelin kyllä Le Guinin luomaa maailmaa erilaisine, omalaatuisine lajeineen. Unohtaa ei myöskään tule kaikkea niitä avaruusmatkailuun liittyviä innovaatioita, joita Le Guin on tarinaansa varten kehittänyt.

Paikoin ontuvasta kerronnastaan huolimatta Rocannonin maailma pohjustaa kiinnostavasti muita Hain-sarjan kirjoja. Ajattelin tosin aloittaa sarjan lukemisen ikään kuin alusta Taikakirjaimet-blogin Raijan kehittämän lukujärjestyksen pohjalta. Rocannonin maailma olisi tällöin vasta kolmas luettava, mutta menkööt.

Tuuliratsujen selässä ovat lentäneet myös Booksy (joka loppujen lopuksi piti, vähän niiskuttikin), marjis (joka kuvaa tätä antropologiseksi tutkielmaksi kehittyneen kulttuurin tunkeutumisesta vieraalle alueelle) sekä Raija (joka löysi esikoisesta paljon sitä, mikä myöhemmissä teoksissa on kehittynyt parempaan suuntaan).

Ursula K. Le Guin: Rocannonin maailma. (Rocannon's World, 1966)
Avain, 2010. 180 s.
Suomentanut: Jyrki Iivonen.
Kansi: iStockphoto / Christian Miller.

Vappuilua ja kummallisia hakusanoja

Riemukasta vapunpäivää kaikille! Eilen kävin viettämässä viimeistä opiskelijavappuani katsellen Mantan lakitusta (haalareissa tietysti, se on kemisteille kunnia-asia) sekä kotiutin miehen Puolan reissultaan. Simat ja munkit jäivät tänä vuonna tekemättä, mutta väkertelin sen sijaan hyvän ystävän pettämättömällä reseptillä perunasalaattia ja nykersin Gordon Ramsayn malliin täytettujä viikunoita. Palanpainikkeena oli tietysti skumppaa.

Ja voi hyvänen aika, rekisteröityneiden lukijoiden määrä on kohonnut huimaan numeroon 100! Olen teistä kaikista lukijoista, rekisteröitynyt tai et, äärimmäisen iloinen. Tapahtuman johdosta pitänee ehkä järjestellä hieman myöhemmin jonkinlaista arvontaa..

Vappufiiliksen mukaisesti ajattelin tänään jakaa teidän kanssanne muutamia jännittäviä hakusanoja, joilla blogiini on tultu. Suurin osa hauista tänne on tullut teatterikappaleiden perusteella; esimerkiki Suomenlinnan Ronja, ryövärintyttärestä kynäilemääni tekstiä tultiin katsomaan todella monta kertaa. Myös Ihmisen fysiologian kirja on houkuttanut muutamia osumia. Ilahduttavaa on ollut, kun blogia on haettu ihan nimellään "kujerruksia". Mutta niitä outoja tahi oudompia sitten..

ihastunut lukea rivien välistä

Tähän hakuun tuskin löytyi täältä vastausta. Tai siis itse ainakin olen todistetusti todella huono lukemaan rivien välistä joten pahoitteluni ja toivottavasti seuraava linkki vei paremmalle sivulle.

keittää kahvia englanniksi

Make coffee. Eikös se niin mene? Suosittelen nettisanakirjoja seuraavalle kerralle. Esimerkiksi kaannos.com ja sanakirja.org on ihan hyviä.

Lammin biologisen aseman asuntola

Niin. Näyttää vähän vankilalta ja netti toimi (ainakin minulla) satunnaisesti mutta kyllä siellä kesti sen kaksi viikkoa asua. Mutta en ehkä silti menisi sinne kirjoittelemaan gradua tai mitään. Luonto on kiva, asuntola ei.

pariisi nyt

Kyllä. Pariisin nyt vain. Ihan milloin vain. Kyllä.

kitara akordit lauluun kun saapuu syys

Tämäpä mielenkiintoinen hakulause. Ei aavistustakaan miten tällä tänne on päädytty eikä 

minulta  kitara-akordeja löydy mutta meiltä kotoa löytyy kyllä monta kitaraa.

herranjestas sehän on rouva

Niin. No. En vielä ole.

jalat suossa kumisaapas

En suosittele jättämään kumppareita suohon. Mutta hyvillä kumppareilla pärjää suossa 

kuin suossa, vastaa nimimerkki Hai-saappaat jalassa suolta perhosen pyydystänyt

naisia kumisaappaissa (ja erilaisia variaatioita tästä)
Mikä ihme niissä kumisaappaissa nyt niin vetoaa? (okei, itsekin himoitsen Nokian valkoisia Kontioita)

salamaponi

Tästä olen erittäin iloinen, tosin toivon että hakija on sitten loppujen lopuksi päätynyt oikealle Ukkosmaineen sivulle eikä eksynyt minun blogiini. Salamaponi-paita on mahtava vaatekappale ja Ukkosmaine yhtye, joka saa aina hymyn huulille. Kuunnelkaa.

Ukkosmaine Semifinalissa 28.4.2012

missä eero ritala asuu

Enpä tiedä. Enkä kertoisi jos tietäisin. ;)

oletko ollut bändärinä

Parhaillaan. Mutta olen eksklusiivinen bändäri, toim. huom.

pillua raumalta

Nyt on kyllä haettu pikkuisen väärästä paikasta.

maailman harvinaisin lintu
Minä?

mantelijäätelö elävä
Anteeksi mikä?

hylkeen käsittely
Vilkuta iloisesti laivan kannelta tai rannalta, on minun neuvoni.

Että näillä mennään. Uusia odotellessa ja kevättä fiilistellessä!