Näytetään tekstit, joissa on tunniste Janne Teller. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Janne Teller. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 21. joulukuuta 2016
Janne Teller: Samantekevää
Keväällä sain Goodreadsissa sen verran nasakat suositukset tarttua Janne Tellerin Samantekevää-teokseen että sen tein. Ihan en tosin tiennyt mihin olin ryhtymässä ja kommentitkin olivat sen verran avoimia, että johtopäätöksiä ei voinut tehdä. Ehkäpä oli toisaalta hyvä lähteä puhtaalta pöydältä lukemaan, eipä ollut ennakko-odotuksia. Ja niin, hapuilen nyt tässä tämän alun kanssa koska en tiedä mitä tässä sanoisin.
Kouluvuosi alkaa ja Pierre Anton nousee ylös pulpetistaan julistaen kaiken olevan samantekevää. Pierre Anton jättää koulun sikseen, kiipeää pihansa luumupuuhun ja alkaa viskellä sieltä luokkatovereitaan niin luumunkivillä kuin ajatuksillaan. Yllättäen ajatukset sattuvat enemmän, ne saavat oppilaat levottomaksi. Voiko Pierre Anton olla oikeassa? Oli miten oli, on todistettava hänen olevan väärässä ja niinpä 7A-luokka alkaa kerätä merkitysten kasaa vanhalle sahalle. Merkityksiä etsiessään nuoret päätyvät karmeisiinkin ratkaisuihin, mutta luovuttaa ei voi.
Samantekeväästä tuli ihan hirveän paha olo. Tavallaan se on todella hieno kirja. Se ravistelee, saa miettimään, haukkomaan henkeä. Se on hyvin kirjoitettu, loppujen lopuksi hyvin vähäeleinen mutta silti vahva. En voi sanoa pitäneeni siitä. Arvostan sitä jollain tasolla, mutta en pitänyt siitä.
Hankala siis kirjoittaa yhtään mitään. Kai olen tyytyväinen että luin tämän kirjan ja kyllä se suositusten arvoinen oli, mutta tämä kaikenkattava murhe on ihan kammottavaa. Ehkä se kertoo siitä, että tämä lukukokemus ei ollut samantekevä.
Janne Teller: Samantekevää (Intet, 2000)
Bazar, 2013. 150 s.
Suomentanut: Veijo Kiuru
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

