keskiviikko 1. elokuuta 2018

Vertaistukea vanhemmuuteen etsimässä


Minimesenaatin syntymän jälkeen vauva-arjen syövereissä on kaivannut ajatuksilleen törmäytystä ja vertaistukea. Sitä myöten olen haalinut äitiydestä tavalla tai toisella kertovia kirjoja luettavaksi, vaikka usein huomaankin myös ärsyyntyväni näistä kirjoista hirvittävästi. Kaikin puolin hyvän äitiydestä tai vanhemmuudesta kertovan kirjan kirjoittaminen taitaa olla yhtä vaikeaa kuin kaikin puolin hyvä vanhemmuus.

Irene Naakan Hullu kuin äidiksi tullut - äitiyden pilvilinnat ja todellisuus (Minerva, 2017) kertoo Naakan omasta äidiksi tulemisesta ja sen herättämistä ajatuksista, mutta paneutuu myös yleisesti äitiyden ympärillä vellovaan keskusteluun. Naakan Mutsie-blogia en ole aiemmin lukenut, mutta se ei kirjan lukemiseksi ole tarpeellista. Kuuntelin kirjan Minttu Mustakallion ilmeikkäästi lukemana äänikirjana ja se toimi tässä formaatissa oikein hyvin. Jokaisen luvun jälkeen Naakka esittää lukijalle sen aiheisiin liittyvän kysymyksen ja painettuun kirjaan on jätetty tilaa omille muistiinpanoille. Äänikirjassa tämä ei ymmärrettävästi samalla tavalla toimi, mutta alkuärsytyksen jälkeen kysymykset alkoivat kuitenkin puoltaa paikkaansa.

Erityisesti kirjan loppupuoli oli kiinnostavaa kuunneltavaa. Naakka pohtii muun muassa äitiyden kiellettyjä tunteita ja kertoo synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja ahdistuksesta. Keskustelunaloitus näistä aiheista ei ole lainkaan pahitteeksi, sillä esimerkiksi niin sanotuista kielletyistä tunteista puhuminen on varmasti monelle (itsellenikin) vaikeaa ja masennukseen liittyy edelleen stigmaa. Kyllähän sitä nimittäin pitäisi Anni Saastamoisen sanoin pärjäillä menemään vaikka mikä olisi. Ei, mieluummin kissa pöydälle ja apua saataville kun sitä tarvitaan.

Sari Helinin Huono Äiti : tunnustuksia (Schildts & Söderströms, 2013) tarttui mukaan jollakin kirjastoreissulla. Tämän kirjan juuret löytyvät Helinin luotsaamasta Huono Äiti -yhteisöstä. Kirja koostuu lyhyistä teksteistä, joissa pohditaan äitiyttä ja perhe-elämää milloin mistäkin vinkkelistä. Huonot äidit muun muassa saattavat tarjota perheelleen helppovalmisteisia soppia, heittää epähuomiossa rakkaita rikkinäisiä leluja roskiin eivätkä jaksaisi pelata lautapelejä vaikka niitä väitettäisiin kuinka kehittäväksi. Toisaalta Helin myös armahtaa äitejä nykyvanhemmuuden paineessa: valmisruoka voi olla ihan ok juttu ja maalaisjärkeä voi käyttää.

Puolittain teos oli todella kivaa luettavaa, tuli hyvä mieli ja vähän naurattikin. Tätä tapahtui lähinnä silloin, kun huumoria vähän jarruteltiin ja maltettiin todeta omaan korvaani täyspäisiä asioita: aina ei tarvitse jaksaa kaikkea ja ihan hyvin se menee, äitiys, ilman joka suuntan kaahottamista. Puolittain sitten taas toisaalta ärsytti, sillä en jaksaisi stereotypisoitua tekstiä saamattomista puolisoista, jotka ruinaavat seksiä eivätkä kykene suoriutumaan mistään kotitöistä ilman huonon äidin patistusta ja apua enkä toisaalta myöskää kaipaa mukahauskoja neuvoja syrjähyppyihin tai perheseksiin. Plaaaaaaah.

Karoliina Sallinen-Pentikäisen romaanit Tee se itse -vauva  ja #vauvavuosi (Bazar, 2016 ja 2018) sukeltavat puolestaan äitiyteen tai oikeastaan vanhemmuuteen fiktion kautta. Myös Sallinen-Pentikäinen on näemmä perheblogiskenessä tunnettu kasvo Kolmistaan-bloginsa tiimoilta. Ensimmäisessä kirjassa Usva ja Juha yrittävät ja lopulta odottavat vauvaa ja synnytyksen jälkeen päädytään toisessa teoksessa elämään enemmän tai vähemmän auvoista vauvavuotta. Kuuntelin molemmat kirjat Toni Kamulan ja Sanna Majurin lukemina äänikirjoina.

Äänikirjoina molemmat teokset olivat leppoisaa kuunneltavaa, vaikka täytyy myöntää että täältä omasta vauvakuplasta kuunneltuna kirjat nostivat verenpainetta välillä liikaakin juuri stereotypioiden vuoksi. Tai oikeastaan ehkä siksi, että en ollut varma onko kirja tosissaan vai onko tässä nyt satiiria ja kuinka paljon. Miksi kantoliinailusta innostuneet äidit ovat "aina" kiiluvasilmäisiä superekohippejä ja lastenvaatteiden shoppailu parasta ikinä? Käsiteltiin kirjoissa ihan mukavasti toisaalta myös epävarmuuden tunteita ja vanhemmuuteen kasvamista, joten peukku sille ja kahden kertojan näkökulma oli virkistävä. Painetuissa kirjoissa on Sanni Kariniemen kuvitus, joka kansien perusteella vaikuttaa hauskalta.

Näistä kiinnostavin teos itselleni taisi olla Naakan teos, sitä lukiessa lienin vähiten kiukkuinen. Kiinnostavaa näissä kirjoissa oli mielestäni myös kaikkien teosten blogilähtöisyys, vaikka se sinänsä on vain järkevää kun kirjoilla on jo valmiiksi jonkinlainen lukijakunta. Taidan silti oman mielenrauhani vuoksi pysytellä silti edelleen kirjablogien parissa, perheblogiskene tuntuu pääsääntöisesti edelleen aika pelottavalta paikalta.

Tee se itse -vauvalla kuittaan Perkeet-haasteesta kohdan kirja, jonka Goodreads-arvosana on alle 3 (ja arvosteluja on vähintään 10) (tämä muuten kuulostaa pahemmalta kuin on, kolme tähteä tarkoittaa GR:ssa kuitenkin I liked it).

Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut – Äitiyden pilvilinnat ja todellisuus
Minerva, 2018. 5 h 42 min.
Lukija: Minttu Mustakallio









Sari Helin: Huono Äiti : Tunnustuksia
Schildts & Söderströms, 2013. 128 s.


Karoliina Sallinen: Tee se itse -vauva
Bazar, 2016. 4 h 58 min.
Lukija: Toni Kamula ja Sanna Majuri

Karoliina Sallinen-Pentikäinen: #vauvavuosi
Bazar, 2018. 6 h 32 min.
Lukija: Toni Kamula ja Sanna Majuri








9 kommenttia:

  1. Tuo Irene Naakan kirja kiinnostaa. Minäkin huomaan ärtyväni äitiydestä kertovien kirjojen stereotypioille. Luin juuri eilen Mira Malliuksen sarjakuvakirjan Mutzi ja se koostui pääosin mukahauskan huumorin repimisestä siitä, kuinka äiti uhrautuu ja uhriutuu lastensa eteen samalla, kun puoliso joko ruinaa seksiä tai ei saa mitään aikaiseksi, ainakaan kotitöiden tai lastenhoidon suhteen. Lukeminen lähinnä suututti, ei todellakaan naurattanut yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naakasta jäi etenkin lopun perusteella hyvät fiilikset ja olen uskaltanut suositella eteenpäin. Malliuksesta olen lukenut alun ja muistelen ihan pitäneeni, mutta paljon oli myös tuota mystistä mukahauskuutta. Harmi!

      Poista
  2. Oletko lukenut Kuppi nurin - kirja epätäydellisille vanhemmille? Se on vähän erilainen tapaus, mutta ainakin nauratti. :D

    https://lukujonossa.fi/2018/04/katie-kirby-kuppi-nurin-kirja-epataydellisille-vanhemmille/

    VastaaPoista
  3. Irene Naakan kirja kiinnostaa minuakin. Sallisen ensimmäistä kirjaa yritin alkaa kuunnella äänikirjana, mutta jo alku ärsytti niin paljon, että oli pakko jättää se kesken (ne ihmeen menkkahylly-jutut...).

    Hyvin sanottu tuo: "Kaikin puolin hyvän äitiydestä tai vanhemmuudesta kertovan kirjan kirjoittaminen taitaa olla yhtä vaikeaa kuin kaikin puolin hyvä vanhemmuus."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mä olen jo unohtanut tällaiset menkkahylly-jutut! Muutenkin muistan hyvin kirjoista vain kaksi kohtausta, toisen sentään ihan hyvässä mielessä.

      Kiitos!

      Poista
  4. Mä oon kyllä viime aikoina lukenut/kuunnellut ihan älyttömästi vanhemmuuteen liittyviä kirjoja, vaikka jälkikasvua ei itsellä olekaan :D Heliniltä olen kuunnellut jonkin tekstikokoelman ja nuo kaksi romaania on myös tullut kuunneltua. Ajattelin, että voisin ihan lukea tuon Naakan kirjan, mutta kun nyt kehuit sitä äänikirjana, kohosi se heti seuraavaksi kuuntelujonossa. En ole vielä koskaan kuunnellut Minttu Mustakallion lukemia kirjoja, mutta voisin kuvitella hänen olevan juuri minulle sopiva lukija.

    Vanhemmuudesta on muuten aivan varmasti todella vaikeaa kirjoittaa hyvää kirjaa! Minusta tuntuu, että aina lipsahdetaan jossain kohtaa joko stereotypioiden tai ylilyöntien puolelle. Tämä "mieheni on saamaton vätys ja vauva kakkaa koko ajan ja on ihan kamala" -vitsigenre ei kuitenkaan toimi kovin pitkään jatkettuna. Toki samaistumispintaa on varmasti enemmän, jos on itsellään lapsia, mutta kuten tästä postauksesta huomaa, on ärsyyntyminen kirjan äärellä todellinen riski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakallio on oivallinen lukija (näyttelijät "jostain syystä" tuppaavat usein osaamaan hyvin rytmitetyn lukemisen!), toivottavasti tykkäät.

      Ja näinpä näin! Tämä vitsigenre ei aiheuta minussa minkäänlaista samaistumispintaa, lähinnä vain kiukuttaa. Uusia malleja vanhemmuuteen, kiitos!

      Poista
  5. Hieno ja hyvin kuvainnollistava. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...