maanantai 16. huhtikuuta 2018

Nicola Yoon: Everything, Everything (suom. Kaikki kaikessa)


Suloisessa nuortenkirjassa käsitellään kiinnostavasti myös äidin ja tyttären suhdetta

Nicola Yoonin Everything, Everything -kirjasta julkaistiin viime vuonna elokuva ja sitä myötä päädyin kirjan pariin. Yoonin nuorille aikuisille suunnattu esikoisteos on suloinen tarina kahdesta nuoresta, joiden välille muodostuva ystävyys ja lopulta rakkaus kannustaa heidät rohkeisiin tekoihin. Kirja on oivallinen välipalaluettava, vaikka siinä on myös synkempiä teemoja.

Teos kertoo Madelinesta, kahdeksantoista vuotta täyttävästä tytöstä, joka sairastaa SCID-oireyhtymää eli vakavaa immuunipuutosta, eikä täten voi poistua kotoaan lainkaan. Tämä ei häntä juurikaan tunnu haittaavan, sillä elämä äidin ja hoitajan kanssa on oikeastaan ihan mukavaa ja Madeline uppoutuu mielellään koulutehtäviinsä ja kirjojen maailmaan. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun naapuriin muuttaa uusi perhe ja Madeline alkaa viestitellä kiehtovan Ollyn kanssa. Yhtäkkiä elämä lasiseinien sisällä ei enää riitäkään.

Kirja on nopea luettava. Luvut ovat pääosin lyhyitä ja mukana on myös esimerkiksi Madelinen ja Ollyn verkkokeskusteluja, piirroksia (jotka ovat kirjailijan puolison David Yoonin tekemiä) ja Madelinen lyhytarvioita tämän lukemista kirjoista. Paikoin tosin kuvitukset myös häiritsivät, ne saivat kirjan ja Madelinen tuntumaan jotenkin lapsellisilta. Tavallaan tämä on ymmärrettävää, onhan hän elänyt käytännössä koko elämänsä eristyksissä, mutta tuntui etten aivan saanut luotua Madelinesta järkevää kokonaiskuvaa mieleeni. Toisaalta hän oli neuvokas ja taitava, mutta ajatukset olivat paikoin kuin yläkouluikäisen (tai ehkä vain kuvittelen ja muistan lukiolaisten olevan henkevämpiä?).

Vertailua Tähtiin kirjoitettuun virheeseen ei oikein voi välttää. Vaikka tässä teoksessa sairaita nuoria on vain yksi, on kirjoissa paljon samaa. Molemmissa muun muassa haaveillaan unelmien täyttämisestä rakkauden kannustamana ja, no, kuta kuinkin salamarakastutaan. Eivät nämä mitenkään harvinaisia teemoja ya-kirjoissa ole muutenkaan mutta kuitenkin. Jos en olisi lukenut Greenin kirjaa, olisi tämäkin saattanut tuntua tuoreemmalta.

Aika paljon onnistuin kirjan kulusta lopulta arvaamaan, sillä juoni toteuttaa romanttisista tarinoista tuttuja kaavoja melko tarkkaan. Kirjan loppu onnistui kuitenkin tarjoilemaan muutaman hieman yllättävänkin käännöksen ja siitä iso plussa. Lisäksi teoksessa on kiinnostavaa vanhemmuuden kuvausta, etenkin Maddyn ja tämän äidin suhteen kuvaus oli loppupeleissä minulle tarinan kiinnostavinta antia. Oli tämä todella suloinen kirja, joten jos vastaavat teokset ovat aikaisemmin kolahtaneet niin ei kun kokeilemaan.

Todella vaiheessa -blogissa kehutaan kirjan helppolukuisuutta mutta annetaan myös moitteita, Yöpöydän kirjoissa puolestaan pidettiin Maddyn hahmosta paljon ja jännitettiin kovasti lukemisen aikana.

YA-haasteesta raksin kohdan kirjasta on tullut/tulossa elokuva.

Nicola Yoon: Everything, Everything
Corgi Books, 2015. 310 s.
Kuvitus: David Yoon

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...