sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Lavalta: Kesäyön uni (Ylioppilasteatteri)

Puckit juonimassa. Kuva: Veera Konsti

Voiko kesäyö olla muuta kuin levoton

Ylioppilasteatteri tarjoilee tänä kesänä teatteria lähes koko Mustikkamaan mitalta, kun Shakespearen Kesäyön uni levittyy lavalta läheisille kallioille ja rannoille. Keijukuningas Oberonin juonet saavat sekaisin niin miehet kuin naiset, kun rakastavaiset etsivät toisiaan, rakastuvat ensisilmäyksellä aivan satunnaisiin hahmoihin ja kamppailevat halujensa kanssa. Immersiivistä teatteria ja tanssia yhdistelevä esitys kutsuu myös katsojat astumaan sisään himolta löyhyävään metsään.

Mustikkamaalle keskiöön on nostettu neljän nuoren (Lysander, Hermia, Demetrius ja Helena) seikkailu öisessä metsässä. Oberonin ja Puckin aiheuttama neliödraama saa aikaan kiukkua, intohimoa ja epäluuloja. Toisaalla teatteriseurue harjoittelee upeaa esitystään suomalaisesta rakkaudesta, mutta tässäkään ryhmässä intressit eivät aivan kohtaa. Ehkä juoni ja sen orjallinen seuraaminen eivät ole kuitenkaan ne olennaisimmat asiat tässä tulkinnassa, jossa pohditaan rakkautta ja haluamista monelta kantilta.

Immersiivisyyden lisäys esitykseen teki siitä automaattisesti kiinnostavamman. Pelkkänä näyttämöllä esitettynä teoksena tämä ei olisi minua tällä kertaa houkuttanut, mutta esitykseen maailmaan heittäytyminen kiinnosti sitäkin enemmän. Osittain immersiossa oli onnistuttu oikein hyvin. Hahmojen mukana oli kiinnostavaa liikkua ja jonkin verran pystyi myös itse vaikuttamaan mitä katsoi. Laajalti Mustikkamaalle levittäytyvät kohtaukset aiheuttivat kuitenkin sen, että kynnys lähteä etsimään toista kohtausta oli turhan suuri ja pääosa ajasta tuli kuljettua varsin ison katsojamassan mukana.

Jotenkin onnistuin myös välttämään suoran kontaktin näyttelijöiden kanssa täysin, vaikka sitä ympärilläni tapahtuikin. Olisin mieluusti lähtenyt ajelulle Oberonin autolla ja ties mitä muita salaisuuksia esitys piti sisällään. Itse olisin siis suonut lisää suoraa kontaktia ja ehkä myös suuntamerkkejä siitä missä kaikkialla nähtävää oli. Nyt muutama etsintäretkeni tuli tehtyä vain satunnaisten kuulohavaintojen perusteella.

Näyttelijäkaarti ansaitsee joka tapauksessa kehut. Roolit on pidettävä yllä koko ajan, sillä koskaan ei voi tietää mistä pusikosta mahdollinen katsoja saattaa saapua. Erityisesti tuplamiehityksellä toiminut eksyneiden nuorten joukkio ihastutti verevällä heittäytymisellään ja Puck-kolmikko hoiti peikkohommansa oivallisesti. Näyttelijäseurueen riveissä puolestaan nähtiin mainioita tulkintoja tyypillisistä nuorista näyttelijäkliseistä.

Titaniat ja näyttelijäseurueen jäseniä. Kuva: Veera Konsti

Tuleville katsojille annan vinkiksi joka tapauksessa laittaa jalkaan hyvät kengät, sillä Mustikkamaan maasto on vaihtelevaa ja kävelymatkaa tulee varsin reippaasti. Itse asiassa osasyy siihen, että vietin toisen puoliajan katsomassa teatteriseurueen "avoimia harjoituksia", piili siinä että tämänhetkisessä kunnossani en tohtinut lähteä enää kallioille rämpimään.

Varsinaiselle näyttämölle sijoittuva loppukohtaus jätti minut hieman kylmäksi. Maria Säkön arviota lukiessani tajusin, että minulta ilmeisesti meni nyt tyylikkäästi ohi viittauksia Ylioppilasteatterin näyttämöteosten historiaan. Se vähän harmitti, tarttumapinta kun katosi ja samalla ote esitykseen.

Teemoiltaan ja ajankohtaisuudeltaan Ylioppilasteatterin versio oli kuitenkin kiinnostava. Rakkaus ja himo olivat kiinnostavia näkökulmia, esityksen levittäytyminen alueelle oli virkistävää ja näyttelijäseurueen historiaa luotaava näytelmäkimara olisi ollut kiinnostava nähdä kokonaan. Toivokaamme hyviä säitä esityspäiville, niin yleisö uskaltautuu katsomon suojista metsän siimekseen näkemään yhteisiä unia.

Unimaailmaan ehtii astua 19.8. asti, ohjelmassa myös muutama klo 22 alkava yönäytös.

Kiitokset Ylioppilasteatterille lipusta esitykseen.

2 kommenttia:

  1. Hieno arvio, jälleen kerran! Jännittävää, miten erilaisena eri katsojat voivat esityksen näköjään kokea. Mulle Shakespearen nuoret rakastavaiset jäivät tosiaan vähän jopa sivuosaan. Jäin alkuvaiheessa seuraamaan teatterin tapahtumia, kunnes päätin lähteä huutojen perässä metsikköön. Väliajan jälkeen lähes kaikki näyttivät kerääntyneen näyttämön ympärille, joten minäkin jäin taas sinne.

    Yritin muuten kaverin kanssa päästä Obeironin auton kyytiin, mutta silloin meitä ei sinne huolittu. Kuulemma "ei ollut mitään nähtävää". :D Muissa vaiheissa toiset katsojat olivat onnekkaampia kyytiyrityksissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meri! Tämä esitys on tosiaan mahdollista kokea tosi monella eri tavalla.

      Mua harmitti kun yhdessä vaiheessa katsojia nyittiin kyytiin ja yritin päästä "vapaaehtoiseksi" mutta olin liikkeissäni liian hidas. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...