keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Merete Mazzarella: Om livets mening

Jos elämän tarkoitusta on välttämättä pohdittava, on tässä hyvä maisema sille.

Koin helmikuussa vastustamatonta tarvetta ostaa kirja ja jostain syystä tämä himo kohdistui erityisesti Merete Mazzarellan uusimpaan teokseen Om livets mening. Niinpä koukkasin kadulta Niteeseen ja tein kaupat, noin vain, sillä päähän oli iskostunut ajatus että jollain tavalla juuri tämä teos toisi minulle mielenrauhaa.

En tiedä toteutuiko tämä tavoite varsinaisesti. Oikeastaan teos ei tuo mielenrauhaa, vaan hieman ahdistaa, sillä monet teemoista saavat vellomaan ihmismielen synkissä vesissä ja pohtimaan sitä kuinka paljon pahaa tähän maailmaan mahtuukaan. Sota, terrori-iskut ja myös ne pienemmät pahat, ikävät teot arjessa ja haastavat ihmissuhteet.

Tavallaan Mazzarella ei tarjoile teoksessaan mitään uutta. Teemat ovat yleismaailmallisia: pahuus, suru, anteeksianto, myötätunto. Toisen pohdintaa lukiessa kirkastuu toisaalta myös mieli, omia ajatuksiaan voi peilata tekstiin ja pohtia itsekseen. Minulla teksti oikeastaan aukesi kunnolla vasta, kun ryhdyin selaamaan eli toisin sanoen lukemaan kirjaa uudelleen tämän tekstin kirjoittamista aloittaessani. Osin syynä on varmaan myös ruotsin kieli, sen lukeminen vaatii edelleen enemmän prosessointia, mutta tämän kursorisen uudelleenluvun aikana totesin että en ole valmis kirjasta luopumaan vaikka olin sille jo uutta kotia kaavaillut.

Joka tapauksessa teoksen loppu kirkastuu, puhutaan hyvästä elämästä ja valinnoista. Lopulta Mazzarella pääsee ajatukseen, jossa toteaa että elämän tarkoitusta ei loppujen lopuksi ehkä kannatakaan miettiä niin tarkkaan. Ehkä riittää, jos ihmettelee aina välillä ja oppii rakastamaan kysymyksiä vaikkei niihin vastausta löytyisikään.

Teos oli minulla osa finlandssvenska läsutmaningenin suorittamista ollen helmikuun kirja (något som gör dig upphetsad ja innostunut tosiaan olin ostoksilla käydessäni ja miksen myös lukiessani).

Teos on myös suomennettu nimellä Elämän tarkoitus.

Merete Mazzarella: Om livets mening
Schildts & Söderströms, 2017. 225 s.

1 kommentti:

  1. Tämä kirja hieman kiinnostelee minua, mutta suomeksi tietenkin. Ehkä jossain vaiheessa luen, vaikka tiedän ettei elämällä ole tarkoitusta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...