perjantai 21. elokuuta 2015

Kulttuurin syystärpit - kauheesti kaikkea ihanaa!

Tiukka syyni kulttuurisyksyyn.

Kulttuurin syyskausi on alkamassa täyttä häkää ja ohjelmistossa on paljon sellaista, jota haluaisin mennä katsomaan. Tässä alla omat tärppini syyskaudelle 2015, toivottavasti ehtisin katsoa edes osan.

Alastomat Kundit Lavalla / Bromance Productions Oy + Musiikkiteatteriensemble
Syksyn musta hevonen, tällä esityksellä voi mennä joko kovaa ja korkealta tai sitten lässähtää. Liputan ensimmäisen puolesta. Lavalla seitsemän alastonta kundia, ohjaajana Jermo Grundström ja koreografina Jyri Numminen (joiden töistä olen tykännyt). Gloriassa lokakuussa, kyllä menen.

Breaking the Waves / Turun Kaupunginteatteri & Espoon Kaupunginteatteri
Minulla on viha-rakkaus-suhde Lars von Trieriin, mutta luotan Turun ja Espoon teattereiden yhteisvoimaan. Ja pitäähän sitä nyt jotain kunnon draamaakin käydä katsomassa.

Cthulhun kutsu / Tikkurilan teatteri
Lovecraft-tuntemukseni on edelleen mitätön, mutta edellinen Tikkurilan teatterin adaptaatio Charles Dexter Wardin tapaus oli huikean kiinnostava. Intiimi tila, kosmista kauhua. Hui. Niin ja tekijänä asialleen omistautuneita ihmisiä.

Desirée / Tampereen Työväen Teatteri
Syksyn musikaalit tuntuvat päällisin puolin lähes kaikki kiinnostavilta, samalla huikeaa ja vähän ärsyttävää kun kaikkialle pitäisi ehtiä. No, joka tapauksessa TTT:n Desirée vaikuttaa raikkaalta ja kiinnostusta olisi tutustua tämän teatteritalon toimintaan enemmänkin.

Eduskunta III / Ryhmäteatteri
Eduskunta II oli sen verran päräyttävä kokemus, että eihän tätä kolmososaakaan voi jättää väliin. Taktikoimme myös niin, että liput on hankittu perjantaille joten viikonlopun yli voi sitten sulatella infoähkyä omassa rauhassaan. Odotan hyviä karikatyyrejä, isoa määrä informaatiota ja ehkä vähän ahdistavaakin valaistumista nyky-Suomesta.

Jekyll & Hyde / Jyväskylän kaupunginteatteri
Turussa koettu Jekyll ja Hyde oli tavattoman oivallinen, nyt kiinnostaa nähdä miten Jyväskylä vastaa haasteeseen. Ainakin steampunk-henkinen puvustus viehättää silmää. Samalla tulee korkattua Jyväskylän teatteriympäristö.

Jälkeenjäävät / Q-teatteri
Esitys elämän ja kuoleman hankaluudesta. Jos tämä on yhtään niin sekopäinen ja mainio kuin Häiriötekijä pari vuotta takaperin tulee siippa olemaan tästä intopiukeana ja minä ainakin lähes yhtä fiiliksissä katsomossa. Voiko tällä tekijätiimillä edes mennä pieleen? Toivon, että ei.

Kolme muskettisoturia / Lahden kaupunginteatteri
Sydämessäni on aina paikka muskettisotureille. Olen valmis tekemään siihen tilaa Lahden miekkamiehille. Ei mulla muuta tähän.

Kummitusjuna / HKT
Lokakuussa ensi-iltansa saava Kummitusjuna kiinnostaa ihan hurjasti. Lavalla nähdään HKT:n lauluryhmä Ochtetti ja ohjauksesta vastaa Lauri Maijala, joka osaa loihtia lavalle melkoisen kreisejä juttuja. Ja sitten tämä on tosiaan musikaali. HKT, yllätä minut.

Lokki / RedNoseClub
RedNoseClubin vierailu Espoon kaupunginteatterissa olisi ihana nähdä. Lokki oli yksi viime kevään huikemmista kokemuksista Teater Ozonissa, klovneriaversio voisi olla hyvä jatkumo ruotsinkieliselle esitykselle.

Mad House Helsinki - 2. kausi
Ihana ja erikoinen Mad House palaa tänä syksynä Suvilahteen kolmen kuukauden mittaisena. Aion jälleen kerran hankkia kausilipun, haastaa itseäni esitystaiteen parissa ja ihmettyä. Katsomis/kokemislistalla ovat ainakin The Game: Could you pass me the screwdriver, please! (jonne vapaa pääsy!), Chekhov Machine and Three Sisters ja Espanjalaisessa suihkussa. Siis ainakin.

Onnellisuuden tasavalta / Kansallisteatteri
Kuulin keväällä katkelman näytelmästä Hannu-Pekka Björkmanin lukemana ja kiinnostuin kovasti. Luvassa tuntuisi olevan mustaa huumoria, pistävää ironiaa ja liuta suosikkinäyttelijöitäni Kansallisteatterin riveistä. Kansallisessa toivoisin ehtiväni käydä katsomassa myös esitykset Olipa kerran minä ja SLAVA! Kunnia.

Sugar - Piukat paikat / Tampereen teatteri
Musikaalikomediassa on riskinsä, ainakin jos kyseessä on tällainen nirso katsoja, mutta Tampereen Sugarissa on jotain joka viehättää. Olen myös keväästä asti seurannut Helena Rängmanin ylläpitämää @sugar_of_tampere -instagram-tiliä ja jotenkin tuntuu että tämä pitäisi nähdä. Ehkä pitäisi suosiolla tehdä viikonloppumatka Tampereelle.

Mitä sinä haluaisit mennä katsomaan tänä syksynä?

16 kommenttia:

  1. Hyvä katsaus syksyn taidetarjontaan! Tuolla on monta tosi mielenkiintoista juttua! :)

    VastaaPoista
  2. Paljon kiinnostavaa nähtävää olisi pitkin ja poikin, muttei kukkaro kestä kovin montaa näytöstä... ja aina kaksi lippua per näytös. Mutta sain Tampereen Työväen Teatteriin Taivaslaulun ennakkoon bloggaajaliput ja siitä olen hyvin happy, onneksi se on jo ensi viikolla!

    Siippa fanittaa kovasti Immu Saarelaista ja Jukka Leistiä, molempia olisi tarkoitus mennä tänä syksynä katsomaan. Työväen Teatterissa menee Viimeinen pasodoble -niminen komedia joka on suunnitelmissa. Nuo kaksi on realistisia, haaveiden osastolla olisi Hesan reissu ja Phantom of the Opera ❤ Syksy on loppuunvarattu, jospa keväällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Jane! Kukkaro natisee kyllä tämän myötä, mutta katsotaan mitä kaikkea saisi itselleen sumplittua.


      TTT kuulostaa hyvältä valinnalta! Me olemme menossa katsomaan Phantomia syyskuussa, vähän jännittää että millaista on. Jos haluaa keväälle liput kannattaa olla nopea!

      Poista
  3. Houkutteleva lista! Näistä eniten kiinnostavat Jälkeenjäävät, Onnellisuuden tasavalta ja Breaking the Waves. Tästä se teatterisyksy lähtee. :)

    VastaaPoista
  4. Mahtava lista, johon ehdin nyt kunnolla tutustua. Kansalliseen etsiydyn niin helposti muutenkin, mutta sulta saa hyviä vinkkejä muuallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Kansallinen on usein varma valinta, sinne en ole tainnut tehdä kertaakaan varsinaista "hukkareissua", kiva jos löytyy kuitenkin vinkkejä muuallekin. :)

      Poista
  5. Haa! Pitänee taas tehdä omakin lista. Aika paljon on samoja kuin sulla, mutta muutakin ;)

    VastaaPoista
  6. Kiinnostaisi eniten Jälkeenjäävät ja Eduskunta. Eri asia mitä oikeasti saa lähdettyä katsomaan. Trier, ehkä liian rankkaa... Mutta hyviä vinkkejä, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti hyvät valinnat, Arja, ja kiitos kommentista! Itse hain juuri liput Eduskuntaan, kannattanee olla nopea jos liput menevät yhtä tiuhaan kuin edellisinä vuosina.

      Poista
  7. Minun on pitänyt tulla tänne kommentoimaan jo vaikka kuinka kauan, nyt vihdoin ehdin. :)

    Olipa kiinnostavaa lukea syksyn kulttuuritärppejäsi ja -suunnitelmiasi, jotka ovat osin samoja kuin minulla. Aion nyt syksyllä käydä katsomassa Breaking the Wavesin Turussa, sekä Jälkeenjäävät ja Onnellisuuden tasavallan Helsingissä. Odotukset ovat korkealla kaikkien noiden kolmen suhteen. :)

    Sinulle suosittelen TTT:n Taivaslaulua, jonka pääsin katsomaan ennakkonäytökseen. Se oli todella hieno, kaikin puolin taattua TTT-laatua. Dramaturgi on tehnyt hienoa työtä Rauhalan romaanin kanssa, ja lopputulos jättää mieleen väkevän jäljen - olen ajatellut näytelmää vähän väliä perjantai-illasta lähtien. :) Etenkin pääosien esittäjien roolisuoritukset olivat aivan huikeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara vinkistä ja kommentista! Taivaslaulu kyllä kiinnostaisi, sain viimein luettua kirjankin, saa nähdä millaisia Tampere-reissuja tässä saisi aikaiseksi.

      Poista
  8. Alastomat kundit pitää nähdä ja monta muutakin hyvää esitystä odotan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...