sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lavalta: Supernaiivi (Ryhmäteatteri)

Kuva: Janne Siltavuori

Ryhmäteatterin syksyn näytelmä, Erlend Loen samannimiseen romaaniin perustuva Supernaiivi oli minulle yksi kauden odotetuista esityksistä. Kirjasta, ja muistakin Loen tuotoksista, pidin aikanaan kovasti ja olenpa nähnyt siitä myös oivallisen näytelmäversion Teatteri Vantaassa vuonna 2009. Rima oli siis korkealla.

Supernaiivi on tarina 25 vuotta täyttävästä nuoresta miehestä (Ylermi Rajamaa), jonka suunta elämässä on hukassa. Matkoille lähtevä veli antaa asuntonsa lainaan ja siellä mies nyt sitten istuu ja miettii, mitä elämältään haluaisi. Kirjoittaa listoja, haaveilee tyttöystävästä ja ystävystyy samassa rapussa asuvan eskari-ikäisen Börren kanssa. Elämän ja maailmankaikkeuden tarkoitus vain tuntuu, kaikesta huolimatta, pakoilevan otetta. Rajamaan kanssa lavalla nähdään Anna-Riikka Rajanen, Minna Suuronen, Robin Svartström ja Ville Vierikko (joka vuorottelee Ville Mäkelän kanssa).

Lavalle kuin huomaamatta hiippaleva Rajamaa on suunnattoman sympaattinen Supernaiivi. On jotenkin hämmentävää huomata, miten joku voikin näyttää niin mukavalta. Mukavuuden lisäksi Rajamaa osaa kuitenkin myös eläytyä elämänsä kanssa kipuilevan nuoren miehen rooliin huikean hyvin ja melkeinhän tätä olisi voinut katsoa vaikka monologina.

Ei sillä, muutkin näyttelijät ovat erittäin hyviä ja taipuvat Tiina Lymin ohjauksessa moneen. Anna-Riikka Rajanen poukkoilee lavalla jos jonkinlaisissa rooleissa, mutta rauhoittuu kuitenkin viehättävästi Lisen rooliin. Minna Suuronen kantaa harteillaan suurinta roolimäärää suoriutuen urakasta kunnialla, mieleen jäi erityisesti roolisuoritus hieman takakireänä Lisen äitinä. Ville Vierikko piipahtaa lavalla vain Supernaiivin isän roolissa, mutta hiljaisen miehen olemus vakuuttaa. Robin Svartström onnistui yllättämään positiivisesti, hieman nimittäin jännitin miten mies suoriutuu hurmaavan eskarilais-Börren roolista mutta sehän oli oikea napakymppi. Kuinka monta eläintä sä olet nähnyt?

Kuva: Janne Siltavuori

Näytelmä sai pitkästä aikaa haikailemaan Loen teosten lukemisen perään. Muistan, kuinka ihastuin Supernaiivissa punaisiin palloihin ja hakkaleluihin, mainiosti ne oli tietysti otettu myös näytelmään mukaan. Kaipaamaan jäin kuitenkin lopun Empire State Building -kohtausta, se kun on kirjasta yksi kirkkaimmin mieleenjääneitä ja esityksen alkupuoliskon perusteella sitä kovasti odotin kun pohjustusta tuntui olevan. Ja jos jotain tässä kritisoisi, niin paikka paikoin esitys tuntui olevan myös turhan terävä reunoiltaan, (huudettuja) kirosanoja olisi voinut mielestäni jättää edes jonkin verran pois.

Kaiken kaikkiaan Ryhmäteatterin Supernaiivi oli kuitenkin lempeä kokemus. Nuoren miehen kipuilu ja kasvu sopivat hyvin hieman uniseen lauantaipäivän olotilaan ja esityksestä jäi hyvä mieli. Lisäksi väliajalla oli taas tosi hyvää pullaa.

Teatterikärpäsen puraisuja -blogin Talle oli muuten antanut tälle täydet viisi tähteä, kannattaa käydä sielläkin lueskelemassa, Skenetin Martti Mäkelä kuvailee tätä puolestaan myös hyvän mielen teatteriksi.

6 kommenttia:

  1. Päähenkilön valinta on osunut todella nappiin. Ihan sellainen kuin olen kirjasta kuvitellut. Tämä esitys olisi todella kiinnostava nähdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajamaa on tosiaan nappivalinta tähän, Pihi nainen, vaikka Teatteri Vantaalla roolissa näkemäni Karo Lauronen oli silloin myös todella hyvä. :) Kannattaa mennä äkkiä jos kiinnostaa, ei enää kauaa jäljellä!

      Poista
  2. Kirjaa jälkikäteen lukiessani kuulin päässäni Ylermin äänen koko ajan :)

    VastaaPoista
  3. Mä kävin kans katsomassa tämän. On yksi suosikkikirjoistani ikinä ja siksi ehkä olinkin vähän pettynyt, kun kirjan lempeä tunnelma oli aika lailla hukutettu aggressiiviseen kouhotukseen ja kiroiluun. Mutta oon samaa mieltä, Ylermi Rajamaa oli ihan mahtava! Hänelle pitäis antaa joku suuri palkinto yleisestä ihanuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hidas vastaaja olen mutta.. Juuri näin Siina, lempeyttä ei juurikaan ollut, vain ohimennen, vähemmän kouhoa kiitos. Ja Ylermi Rajamaalle palkinto.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...