J.K.Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone (suom. Harry Potter ja viisasten kivi)

Raskaammanpuoleisia romaaneja luettuani käännyin tutun ja turvallisen puoleen; kaivoin omasta hyllystäni esiin Harry Potter and the Philosopher's Stonen (1997; Tammi 1998). Pottereiden lukemisesta on taas kulunut jo muutama vuosi mutta niiden pariin on aina mukava palata. Minä taidan nimittäin olla sitä pottersukupolvea, vaikka en termistä juuri pidäkään.

Luin tämän ensimmäistä kertaa muistaakseni kesällä 1999 kun en jaksanut lähteä kirjastoon ja tämä sattui löytymään pikkuveljeni kirjahyllystä. Olin vähän epäileväinen mutta sitten se oli menoa; ihastuin täysin vaikken enää ollutkaan sen ikäinen että olisin voinut odottaa kirjettä Tylypahkasta.

I hope you're pleased with yourselves. We could all have been killed - or worse, expelled. Now, if you don't mind I'm going to bed.

Jos tämän opuksen juoni on jollekulle vielä tuntematon, niin lyhyesti näin: 11. syntymäpäiväänsä asti Harry Potter on elänyt tavallista elämää tätinsä perheessä, kunnes saa tietää olevansa velho ja vielä kuuluisa sellainen ollessaan jo vauvana osallisena pimeyden lordin, Voldemortin, tyrannian kaatumiseen. Harry pääsee opiskelemaan Tylypahkan (Hogwarts) noitien ja velhojen kouluun, jossa hän ensimmäisen vuoden aikana oppii lisää niin taikuudesta kuin ystävyydestä ja pahuudestakin.

Henkilökohtaisesti tämä on minusta varsin mainio, hm, nuorten fantasiateos. Toki olen jäävi sanomaan, kun olen näiden kirjojen parissa siirtynyt ala-asteelta yläasteelle ja lukioon, mutta silti. Tässä on seikkailua, ystävyyttä ja myös ihan mielenkiintoista pohdiskelua hyvän ja pahan olemuksesta.

Tätä on myös mielenkiintoista lukea jälkimmäisten osien valossa, sillä seitsemän kirjaa on rakennettu niin että aina selviää vähän jotain uutta ja hahmot saavat lisää syvyyttä. Toisaalta myös kirjojen teemat ja tapahtumat muuttuvat synkemmiksi ja raskaammiksi kirjasarjan edetessä, joten tavallaan oli hyvä kasvaa kirjojen ilmestymistahdin mukana kun jännemmät asiat eivät enää tuntuneet niin pahoilta kuin olisivat ala-asteikäisinä voineet. Äitini ei muuten esimerkiksi pystynyt lukemaan viidettä teosta, koska Harrylla oli siinä niin paha murrosikä, siis samaan aikaan kun veljeni kärsi tästä samasta "vaivasta" meillä kotona.

Täysin puolueellisesti nyt siis hihkun tämän kirjasarjan puolesta. Ensimmäiset suomennokset olivat mielestäni ihan kelvollisia (ja Kaparilla on ollut työtä velhomaailman ilmaisujen kääntämisissä!), mutta viimeisistä suomennoksista en osaa sanoa yhtään mitään, sillä omistan itse opukset ainoastaan englanniksi (kun eihän niitä suomennoksia enää neljännen osan jälkeen jaksanut odottaa!).

Nitwit! Blubber! Oddment! Tweak!

Satu kuunteli tämän vähän aikaa sitten ja Jori on lukenut tämän viime vuoden lopulla.

Luettu osana Totally British: Children's Britain- sekä Nostalgian jäljillä -haastetta.

Lavalta: Time Travel - musikaalikabaree (Suomen musiikkiteatteriensemble ry)

Nähtyämme keväällä Suomen Musiikkiteatteriensemblen ensimmäisen produktion, upean RENTin, päätimme että näitä tyyppejä menemme katsomaan uudestaankin mikäli tekevät jotain uutta. Jännien sattumien kautta saimme tietää, että samat tyyppit olivat nyt sitten tehneet Time Travel - musikaalikabareen ja sitä esitettäisiin kahdesti Lahdessa ravintola Fellmanniassa. Esitys oli vedetty kerran jo Kajaanissa.

Esityksiä on kaksi ja toinen on itse asiassa vielä edessä; tänään 5.12. oli ensimmäinen ja keskiviikkona 7.12. on toinen. Lisätietoa tästä tai tulevista projekteista löytääpi Sheikkiksen kotisivuilta, joka teki tämän projektin siis yhteistyössä Suomen Musiikkiteatteriensemblen kanssa.

No millainen Time Travel sitten oli? Hieno, tietenkin. Esiintymässä oli kuusi lahjakasta nuorta (tunnenpa itseni vanhaksi, ovat nimittäin samanikäisiä kuin minä noin suurin piirtein), kolme miestä ja kolme naista (Anni Kajos, Annukka Korkala (keskiviikon show'ssa Henna Simojoki), Heljä Heikkinen, Heikki Mäkäräinen, Sami Ulmanen ja Väinö Weckström). 


Esitetyt kappaleet olivat musikaaleista tai muuten tunnettuja; lavalla kuultiin mm. Elvistä ja Rihannaa. En tiedä oliko yleisössä ketään, joka ei olisi ihastunut suloiseen suurissa silmälaseissa ja ruutupaidassa Uptown Girliä laulaneeseen nuoreen mieheen tai vähän huokaillut ihastuksesta kun naiset lauloivat One Night Onlya. Ja nämä tyypit muuten osaavat laulaa, ei siellä voinut kuin taputella jalkaa lattiaan ja ihastella. Niin ja yksi Elviksistä kävi muuten kysymässä onko hyvä meininki. Punastuin vähän.

Kabareehengessä show'n oheen olisi saanut kolmen ruokalajin illallisen, mutta me tyydyimme nestemäiseen linjaan ja joimme punaviiniä ja irish coffeet. Ne(kin) sopivat oivallisesti esityksen kylkeen.

Fiilis on hyvä, Lahdessa oli taas kivaa. Nyt unta, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Anne Enright: The Gathering (suom. Valvojaiset)

Kiinnostuin Anne Enrightin Booker Prizenkin voittaneesta kirjasta The Gathering (2007; suom. Valvojaiset, Otava, 2010) luettuani Sinisen Linnan Marian arvion tästä viime kesän korvilla. Opus löytyikin yllättäen Suomalaisen kirjakaupan alehyllystä englanniksi, mutta päädyin lukemaan sitä vasta nyt.

And what amazes me as I hit the motorway is not the fact that everyone loses someone, but that everyone loves someone. It seems like such a massive waste of energy - and we all do it, all the people beetling along between the white lines, merging, converging, overtaking.


Liam tekee itsemurhan Brightonin rannalla. Liam on yksi Hegartyn klaanin kahdestatoista lapsesta. Kirjan kertojana toimii Liamin nuorempi sisar Veronica, nyt 39-vuotias vaimo ja äiti, joka muistelee sekä Liamia että kertoo sukunsa tarinaa salaisuuksineen päivineen, Liamin tarinaa siitä miten hän päätyi lopulta veden vietäväksi Englannissa. Veronica, joka ei kykene kuoleman jälkeen nukkumaan, kirjoittaa ja vaeltelee yön tunteina levottomana.

Enrightin kerronnassa aikatasot eivät vuorottele loogisesti, eikä aina ole ihan varma siitäkään mikä on totta ja mikä ei. Veronica muistelee isoäitiään Adaa ja tämän elämän valintoja, miehiä Adan elämässä. Näiden miehien vaikutusta muiden elämään. Unohtamatta omia valintoja, sitä onko Veronica avioliitossaan onnellinen, hänen suhdettaan äitiinsä ja lukuisiin sisaruksiinsa. Paljon asiaa. Olin jopa vähän huojentunut luettuani Marian tekstiä tästä uudelleen ja huomattuani etten ollut ainut, jolla oli välillä vaikeuksia löytää punainen lanka ja pysyä Veronican ajatusten perässä.

Minun lukuajankohtani The Gatheringille lieni myös vähän huono, edellisenä kun oli Cunninghamin By Nightfall. Molemmissa kun oli hankalia veljiä ja salaisuuksia, sukurasitteita. Liikaa samankaltaisuutta, en oikein jaksanut keskittyä tähän ja ne hyppivät aikatasot sekoittivat kun tätä päätyi lukemaan bussimatkoilla katkonaisesti.

I know, as I write about these three things: the jacket, the stones, and my brother's nakedness underneath his clothes, that they require me deal in facts. It is time to put an end to shifting stories and the waking dreams.

Eipä sillä, The Gathering on kyllä ehdottoman mielenkiintoinen kirja ja Enright on kutonut aikamoisen kuvaelman erikoisesta Hegartyn perheestä ja heidän läheisistään. Parhaimmillaan Enrightin kieli on kauniin pyörteilevästi kulkevaa. Jollain tavalla tässä oli kaikuja myös Susan Fletcherin Meriharakoista, vaikka meri olikin kauempana, läsnä vain toisinaan (huomasin että kirjoista ottamani kuvatkin heijastelevat tietämättäni toisiaan).

Minä makustelen tätä vielä. Irlantilaisuutta ja jonkinlaista tunkkaisuutta, kuin raskaita verhoja (tiedättehän, sellaisia punaisia joita vanhoilla teatterilavoilla oli?). En uskalla sanoa että tämä olisi ollut yksinkertaisesti hyvä kirja, mutta sanon että pohdituttava, ei mitenkään helppo. Hitaampaa ja keskittyneempää lukemista vaativa.

Luettavaksi rauhassa, merituulen läheisyydessä. Ehkä puistossa, kun on lämpimämpää, tai laivalla, lautan kannella. Ehkä.

Epämääräistä giniä ovat Marian lisäksi juoneet ainakin Anna Elina ja anni.m.

Luettu osana Totally British: Éirinn go Brách - haastetta.

Kupista: Fratello Torrefazione

Kaapelitehtaalla satoi lokakuussa 2009.

Minulla on varsin lämmin suhde kahviin. Yleensä yritän juoda sitä vain kupin päivässä, eli aamukahvin, mutta jos kahvittelutilaisuus tarjoutuu hyvässä seurassa niin sitten voi mennä toinen tai kolmaskin kuppi. Kahvi saa mielestäni olla tummapaahtoista ja rakkaudella tehtyä. Ajattelin siis tässä aloitella blogiin tällaisen satunnaisesti päivittyvän kahvittelusarjan Kupista.

Kävin eilen testaamassa uudistetussa Kluuvin kauppakeskuksessa sijaitsevaa Fratello Torrefazione - kahvilaa. Saman putiikin Aleksanterinkadun pisteessä La Torrefazione olen pistäytynyt jo useamman kerran; siellä on yleensä aika täyttä mutta kahvi on hyvää ja sitruunacroissantit taivaallisia.

Fratellossa testasin hyvässä seurassa lattea ja jäätelöitä, jotka paikalle toimittaa espoolainen yritys Sweet Life. Mauiksi valitsin veriappelsiinia (joka oli myös baristan suosituksen mukaan parasta) ja sen kaveriksi cookiescreamia (yritin tilata Suklaabrownieseja, mutta sattui joku yhteyskatko - minua ei kyllä haitannut kunhan sain sitä veriappelsiinisorbettia). Cookiescreamin vaniljaosuus oli todella hyvä, sopivan makea, ja veriappelsiinissa oli juuri sellaista potkua jota sorbetilta kaipaakin.

Miljöö oli myös mukava; en löytänyt nettisivuilta tietoa siitä onko paikalla ilmainen w-lan, mutta voisin kuvitella tekeväni siellä töitä myös läppärillä. Olimme kahvilassa viiden paikkeilla ja tilaa oli silloin ihan kivasti eli istumaan kyllä pääsi eikä jonoakaan juuri ollut. Muuten en oikein tiedä viihdyinkö uudistetussa Kluuvissa, mutta voisin ehkä käydä vielä kokeilemassa ylimmän kerroksen kahviloita. 

Palvelu oli ystävällistä ja huumorintajuista ja hinta-laatu-suhde natsasi (latte + kaksi palloa jäätelöä = 8,80e). Tykkään. Ensi kerralla kokeilen ehkä sifonikahvia.

Pahoittelen, että ei ole kuvaa mutta en muistanut itse ottaa ja Aleksin mestastakin ottamani kuvan olin poistanut. Höh. Mutta mennään Kaapelitehtaalla tällä kertaa.

Mitä mieltä, jatketaanko Kupista - sarjaa?

Brian Azzarello & Lee Bermejo: Joker

Mies käski lukea Brian Azzarellon käsikirjoittaman ja Lee Bermejon taiteileman sarjakuvan Joker (DC Comics, 2008) koska se on ihan kamala. Kannesta päätellen, joka tosiaan on melkoisen hirvittävä, uskoin mutta luinpa silti. Mutta en illalla, vaan keskellä päivää.

Well, I'm not crazy anymore... ... just mad.

Jokerissa Jokeri pääsee pois Arkhamin mielisairaalasta, Arkham Asylumista, monien vuosien jälkeen ja haluaa takaisin hallinnan ja varat jotka hänellä ennen oli. Tarinan kertojana ja samalla jonkinlaisena Jokerin tukihenkilönä toimii Jonny Frost.

Palatessaan kuvioihin Jokerille käy ilmi, että lojaalisuutta ei roistojen keskellä ole. Apua saa uhkaluilla, kiristämisellä ja väkivallalla. Tarinassa vierailee Jokerin lisäksi muitakin Arkham Cityn tunnettuja roistoja kuten Pingviini ja Arvuuttaja, jotka ovat kuitenkin vanhentuneita ja lähinnä varjoja entisestä.

Ja tosiaan, Joker ei missään nimessä ole miellyttävä sarjakuva. Siinä on seksiä ja väkivaltaa, verta ja suolenpätkiä. Eikä siinä oikeastaan päästä mihinkään lopputulokseen, paitsi siihen että Jokeri on aina. Jokeri, joka on täysin sekaisin ja vallanhimoinen, mutta samalla jollain häiriintyneellä tavalla todella inhimillinen. Ei nyt varsinaisesti säälittävä, mutta ehkä surullinen hahmo, kaikessa sekopäisyydessään.

Kuva: Lee Bermejo

Jonny Frostin asemasta tässä tarinassa en osaa oikein sanoa mitään. Hän seuraa Jokeria joka paikkaan, ei juuri vastustele ja on jotenkin todella vässykkä. En oikein saanut hahmosta otetta, potentiaalia olisi voinut olla.

Muistin tätä lukiessani, miten tuntemattomia DC:n sarjakuvat loppujen lopuksi minulle ovatkaan. Minä olen tottunut enemmän Marvelin, no, vähemmän kamaliin tarinoihin. Jollain tavalla kuitenkin kutkuttaa tutustua näihinkin enemmän.

Oliko tämä hyvä? En oikein osaa sanoa. Ihan kamala ainakin. Vähän pelottava. Ja jollain tavalla silti mielettömän kiinnostava. Ihan niin kuin mies sanoi.

Tekijöistä vielä sen verran että tussauksen on tehnyt Mick Gray ja värityksen Patricia Mulvihill. Joker on myös suomennettu nimellä Jokeri (Egmont-kustannus, 2011).

Oivallinen arvio tästä samasta sarjakuvateoksesta löytyy Comically Graphic -blogista.