Liikkuvaa kuvaa: Vettä elefanteille (2011)

Pääsiäisestä toipumiseen käytimme lääkkeeksi juuri ensi-iltaan tullutta elokuvaa Vettä elefanteille (Water for Elephants). Elokuva perustuu Sara Gruen samannimiseen kirjaan. Sain vasta eilen tietää, että kirja on NaNoWriMo:n eli kansallisen romaaninkirjoituskuukauden tuote. En ole kirjaan vielä tutustunut, enkä ihan heti elokuvan jälkeen haluakaan, mutta tulen kyllä lukemaan sen jossain vaiheessa.

Juonesta ja henkilöistä

Tarina sijoittuu sirkusmaailmaan. Vanhasta elämästään tipahtanut nuori eläinlääketiedettä opiskellut Jacob Jankowski (mainettaa parempi (?) Robert Pattinson) hyppää sattumalta Benzini Brothers-sirkuksen junan kyytiin. Benzini Brothers kärsii hieman lamasta, mutta sirkuksen taika on tallella ja esiintyjiä on joka lähtöön pelleistä akrobaatteihin unohtamatta tietenkään sirkuksen likaisia töitä suorittavaa miesjoukkoa.

Rivityöntekijöiden lisäksi mukana pyörivät sirkuksen johtaja August (hurja Christopher Walz) ja hänen kaunis vaimonsa Marlena (ihana Reese Witherspoon), joka esiintyy hevosiensa kanssa. Voikin sitten vain kuvitella, että kehen Jacob silmänsä iskee ja mitä siitä seuraa..

Suurimmassa (monessa mielessä) roolissa tässä elokuvassa on kuitenkin ihana elefantti Rosie, joka hankitaan sirkuksen pelastamiseksi. Rosieta esittää Tai-niminen elefantti, kaunis ja ilmeikäs. Hieman olen myös kateellinen siitä, että elefantti osaa seistä päällään paremmin kuin minä.

Mikä fiilis?

Lyhyesti elokuva on tyylipuhdas Hollywood-spektaakkeli. Kaunis ja virheetön. Sekoitus ihanaa Big Fishiä ja lumoavaa Moulin Rouge!:a, jotka molemmat kuuluvat suosikkielokuviini. Perinteinen mutkikas rakkaustarina, surullinenkin.

Minä pidin. Siihen hetkeen tämä oli hyvä valinta. Se ei vaatinut katsojalta suuria, eikä tarjonnut mitään ennennäkemätöntä elämystä, mutta oli säteilevä ja ilahduttava. Olen iloinen, että kävin katsomassa tämän elokuvan,

Life is the most spectacular show on Earth, kuten elokuvan mainoslausekin ilmoittaa.

Carol Shields: Pikkuseikkoja

Pääsiäinen on vietetty muuton huipennuksessa ja kyläreissuilla. Syötyä tuli paljon hyvää ruokaa roudauksen lomassa ja eilen tutustuin hyvässä seurassa kolmen uuden lautapelin maailman. Ei hassumpaa. Tänään toivuimme muutosta käyden elokuvissa katsomassa Vettä elefanteille. Ei lainkaan hassumpi, siitä ehkä lisää huomenna.

Pikkuseikkoja (Otava, 2011; Small Ceremonies 1976) ehdin oikeastaan saada loppuun jo ennen pääsiäistä, mutta aika ei vain riittänyt siihen että olisin istunut koneen ääreen ja kirjoittanut tämän. Pikkuseikkoja oli ensimmäinen Carol Shieldsini ja moni lupaili minulle, että tulisin pitämään siitä paljon.

No, oikeassa olivat. Pikkuseikkoja oli mielestäni kertakaikkisen hurmaava pienisuuri kirja. Shieldsin ensimmäisessä, joskin vasta nyt suomennetussa, sukelletaan Judith Gillin elämään. Judith on perheenäiti, naimisissa Milton-tutkija Martinin kanssa ja heillä on kaksi lasta, Meredith ja Richard.

Kirjan nimi kertoo paljon, katsotaan sitten suomennosta Pikkuseikkoja tai alkuperäistä nimeä, Small Ceremonies. Loppujen lopuksi kirjassa, joka kattaa ajallisesti noin vuoden, ei tapahdu paljoakaan. Paitsi rivien välissä. Pieniä asioita, joille me itse annamme merkityksen.

Judith on hahmo, jota on vain pakko rakastaa. Kaikessa pikkumaisuudessaan ja suuressa uteliaisuudessaan Judith on kuitenkin lämminhenkinen, hyvin samaistuttava (kukapa meistä ei välillä olisi juuri noin yltiöpäisen utelias) ja hyvin hurmaava. Se täti, josta ei vain voi olla pitämättä. Toisaalta Judith oli mielestäni myös hieman surullinen. Tuntui, että kaikki hänen energiansa meni siihen, että hän uppoutui toisten tekemisiin ja analysoi heidän tekemisiään ja sanomisiaan eikä hän oikeastaan tuntenut itseään lainkaan. Tai muita.

On ironista, juuri sillä tavalla ironista mistä itse pidän, että minä, joka kirjoitan elämäkertoja ja saan iloa henkilöiden luokittelemisesta, en osaa lainkaan määritellä omaa tytärtäni. Eilen illalla pöydässä, juuri kun hän alkoi leikata uuniperunaa, hän nosti katseensa, hänelle harvinaisen totisen, ja vastasi johonkin arkiseen kysymykseen, jonka Martin oli hänelle esittänyt. Käden liikkeen ja ylös suunnattujen silmien väliin aukeni tila, ja olin jo vähällä tavoittaa sen jonkin.  / Sitten se livahti pois.

Shields tulee tekstillään todella lähelle. Kaikki on kerrottu niin hurmaavilla sanavalinnoilla, pienetkin asiat nostetaan esiin, ja kaikki on niin elävää ja kaunista. Kuin käsinmaalattu posliinikuppi. Parhaimmillaan Shields on mielestäni ehdottomasti kuvaillessaan asioita, oli sitten kyseessä tila tai jonkun henkilön jokin liike. Ihastuttavaa.

Pidin paljon siitä, kuinka tarina kulkee. Jokainen kuukausi muodostaa yhden luvun, ja näin meitä kuljetetaan syyskuusta toukokuuhun pistäytyen välillä muistojen kautta menneessä. Kuten oikeassakin elämässä, joinakin kuukausina tuntuu tapahtuvan todella paljon ja toisinaan vain elämme, keskustelemme, koemme. Pohdimme loputtomiin lankakerien arvoitusta, odotamme kirjettä Englannista, järjestämme juhlat tai käymme niissä.

Pikkuseikkoja on suloinen kurkistus yhden perheen ja heidän lähipiirinsä elämään Judithin ajatusten kautta. On upeaa, miten paljon saamme Judithilta tietää ja silti voimme lukea rivien välistä niin paljon sellaista mikä ei Judithille välttämättä aukene. Shieldsin ote pitää koko kirjan ajan, ja lempeä teksti kuljettaa lukijaa nopeasti eteenpäin. Toisinaan oli pakko hidastaa lukemista, jotta saisi nauttia pienistä hetkistä vähän pitempään.

Lyhyesti, Pikkuseikkoja oli, käyttääkseni vielä kerran tätä adjektiivia, hurmaava kirja. Tulen varmasti lukemaan Shieldsiä uudestaankin, sillä tällaisia kirjoja tarvitaan tähän maailmaan.

Ravintolan kaksi tarjoiijaa liihotteli sivupöydän luo kuin tummat varjot, ja siinä avarassa tilassa minusta yhtäkkiä tuntui kuin olisin noussut uudenlaiseen sfääriin: pöydässä jossain kaukana näen istumassa kaksi naista, he eivät ole onnellisia eivätkä onnettomia vaan jotain siltä väliltä, kuin ohuen, kirkkaan herkkuhyytelön sisällä, ja he hymyilevät, hymyilevät pöydän yli toiselleen, huoneen poikki, ohi tumman tahriintuneen paneeliseinän, läpi pikkuruutuisen ikkunan ulos parkkipaikalle, jonka lumipeite kasvaa hitaasti, hitaasti, ja muuttaa koko maailman valtavaksi, valtaisaksi tyhjyydeksi.

Pikkuseikkoja on ollut arvioitavana ainakin Katjalla, Leena Lumella ja Karoliinalla.

Torstain tunnustus (+ hyvää pääsiäistä!)

Sain ihanalta Absolutely Whiteltä blogitunnustuksen. Tunnustukseen kuuluu paljastaa itsestään seitsemän asiaa. Koska olen tämän jo kirjallisesti tehnyt aikaisemmin, lainaan A W:n ideaa jonka hän oli lainannut Luumuttarelta eli teen tämän kuvallisesti. Kiitos A W!

 

Kuvat: Korkeasaari

Jaan tämän eteenpäin seuraaville hurmaaville bloggaajille
Katja / Lumiomena
Hanna
Sara

Hyvää pääsiäistä te kaikki hurmaavat ihmiset! Palaan mahdollisesti viikonloppuna Pikkuseikkojen kanssa asiaan mikäli riennoilta ja muutolta ehdin. Nyt kuitenkin juhlistan kiirastorstaita lähtemällä Ukkosmaineen levynjulkkarikeikalle!

Kevätsäätä ja huhtihaaste osat 3 ja 4

Taas on aika palata huhtihaasteen kimppuun. Tänään ajattelin päsäyttää kerralla kaikki kymmenen väliltä 11-20 jotta pysyisin tahdissa mukana.

 

Kuva on otettu huhtikuussa 2008 Hakaniemen torin kulmilla.

 

11 - kirja, jota inhosin

Kuten moni muukin, en nyt vain osannut kääntää tuota alkuperäistä "hate"-termiä vihaksi kun en minä oikeastaan ole koskaan mitään kirjaa vihannut. No, joka tapauksessa. Mietin, että olisiko minun sitten pitänyt laittaa tuo murheenkryynini Tuulen viemää tähän mutta meni jo. Siispä päädyn samaan kuin esimerkiksi P.S. Rakastan kirjoja-blogin Sara eli Joanne Harrisin Sinisilmään. Omistan kaikki Harrisilta käännetyt kirjat ja tämä oli suuri pettymys sillä mielestäni kirja oli hirveä. Lukemisen jälkeen sain tietää, että Harris oli jossain haastattelussa sanonut haluavansa kokeilla kirjoittaa kirjan, jossa ei olisi yhtäkään pidettävää hahmoa. No, mielestäni hän onnistui hyvin sillä minä inhosin tätä kirjaa vaikka sinnittelinkin sen loppuun. 

12 - kirja, jota rakastin mutten enää

Minulle tuli, kuten taas monille muillekin, monia nostalgisia kirjoja mieleen. Esimerkiksi nuoruuteni suurta rakkautta, Eric Knightin Lassie palaa kotiin-kirjaa en ole uskaltanut lukea vaikka se hyllyssä onkin. Mitä jos minun rakas Lassieni ei olekaan hyvä enää? Mietiskelyn jälkeen voisin kuitenkin sanoa tähän kirjasarjan, jota yläasteella ystävien kanssa luimme. Sarja oli nimeltään Ihan oikeesti! ja kirjoilla oli nimiä kuten Iskin parhaan ystäväni poikaystävän ja Kaikki pitää mua tosi helppona. Yläasteikäisille siis jännittäviä, vähän kiellettyjäkin aiheita ja vielä muistaakseni puhekielisesti kirjoitettuja. En nyt sanoisi, että rakastin näitä kirjoja mutta ahmin niitä kyllä vaikka kuinka monta. Veikkaisin, että nykyään pitäisin kirjoja aika kamalina.

13 - suosikkikirjailijasi

Tähän voisi toki vaatia pitkän listan. Ihanat naiset Anna Gavalda, Audrey Niffenegger, Siri Hustvedt. Hienot miehet Paul Auster, Erlend Loe, Douglas Adams. 

Menen silti vastaamaan tämänhetkisellä suurella rakkaudellani Jonathan Carrollilla, jota jaksan hehkuttaa joka välissä. Herra Carroll avasi minulle ovet maagiseen realismiin, sai minut rakastumaan ihaniin ja vähän kamaliinkin hahmoihinsa, jaksaa aina yllättää ja lohduttaa.. Onneksi hyllyssä on vielä muutama lukematon ja muutama on vielä metsästämättä. Mutta kaikki aion hankkia.

14 - suosikkikirjasi suosikkikirjailijaltasi

Valinta on tavallaan vaikea, ja ei sittenkään. Carrollin esikoisteos Naurujen maa (Land of Laughs) on minulle rakkain, koska luin sen ensimmäisenä. Mutta suosikkini tällä hetkellä on Sleeping in Flame. Sleeping in Flamessa sukelletaan vähän satuihin, rakastutaan, rakennetaan pieniä kaupunkeja, pelätään, nähdään valoa. Kammottavan ihana kirja.

15 - suosikkimieshahmoni

Vaikeaksi menee. Oi voi. No, minulla on tapana suhtautua hellin tuntein kaikkiin vähän renttumaisiin ja tumpeloihin mieshahmoihin. Ainakin Naurujen maan Thomas, The Gun Sellerin Thomas (!) Lang ja Henry Aikamatkustajan vaimosta ovat tällaisia ihania miehiä joita en vain voi vastustaa. Tai vähän fiksumpi tapaus, nuoruuden idolini (ja vähän edelleen) Sherlock Holmes Arthur Conan Doylen kynästä.

Valitsen tähän kuitenkin tuohon heikkous-mies-joukkooni kuuluvan Edwin de Valun, joka on päähenkilö Will Fergusonin aivan loistavassa OnniTM-opuksessa. OnniTM kertoo elämäntaito-oppaasta, joka oikeasti toimii. Ja sehän on hyvä asia, vai onko? (ja nyt minun on pakko päästä taas lukemaan Onni!)

16 - suosikkinaishahmoni

Ihania naisiakin on aivan liian paljon. Rakas roolimallini Maija Poppanen P.L. Traversin kynästä. Ihana Saxony Naurujen maassa. Aikamatkustajan vaimon urhea, upea Clare. Valitsen tällä kertaa ihanan Maggien novellista Miljoonan taalan tyttö (Million dollar baby) joka on osa samannimistä novellikokoelmaa F.X.Toolen kynäilemänä. Maggie on suosikkinaisiani, johon tutustuin alunperin myös Million Dollar Baby-elokuvassa jossa hienon roolisuorituksen tekee hurmaava Hilary Swank. Maggie on itsepintainen, sitkeä ja sielultaan kaunis nainen.

17 - suosikkilainaus suosikkikirjastasi

Tämäkin on nyt Sleeping in Flamesta. Lause tarttui minuun heti kun sen luin. Vaikka se lainaakin sananlaskua, tämä on mielestäni ihana.

Do you know the German phrase, "You can steal horses with him"? It means a person you can both make love with all night, passionately, then wake up with the next morning and be completely silly. And they never make you embarrassed or self-conscious about anything you do.

Tästä kohdasta myös alkaa hieno dialogi Marisin ja Walkerin, Sleeping in Flamen eräiden päähenkilöiden, välillä mutta en nyt viitsi kopioida sitä tänne kokonaan koska se pitää löytää.

18 - Kirja, joka tuotti pettymyksen

Täytyy sanoa tähän Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina, josta olen kirjoittanut tänne blogiinkin. Ei siinä mitään vikaa ollut, sinänsä, mutta ihanan Aikamatkustajan vaimon jälkeen olin vähän pettynyt. Ennakko-odotuksista tässä lähinnä oli kyse. Toisaalta, kirjassa oli myös pari juttua jotka eivät olleet niin minun makuuni joten eiköhän tämä ole ihan oikeutetulla paikallaan tässä. 

19 - suosikkisi elokuvaksi muunnetuista kirjoista

Ensimmäisenä tuli mieleen Michael Cunninghamin Tunnit-kirjaan perustuva samanniminen elokuva. En ihan rehellisesti muista kumman tein ensin, luin vai näin, mutta olin molemmista todella vaikuttunut. Olen jopa kirjoittanut elokuvakurssille esseen vertailusta yhdestä kohtauksesta kirjassa ja elokuvassa.

On myös mainittava elokuva Million dollar baby, joka perustuu tosiaan F.X. Toolen novellikokoelmaan. Hienoa tässä kirjasta elokuvaksi siirrossa on se, että päätarina on otettu novellista Miljoonan taalan tyttö ja osa muista hahmoista sekä muutama sivujuoni ja piirre muista novelleista. Voi sitä riemua, kun oli nähnyt elokuvan, luki kokoelman, ja katsoi sitten elokuvan uudestaan ja huomasi miten hienoista palasista se oli koottu (kiitos tästä Clint! <3 )

Muita ihania kirja/elokuva-pareja ovat Ylpeys ja ennakkoluulo (tai no, tarkoitan sitä IHANAA BBC-versiota) sekä Bridget Jonesin päiväkirja (sekä kirja että elokuva ovat minulle lohdullisia ystäviä). On niitä muitakin mutta näillä tänään.

20 - suosikkini romanssikirjoista

Hmhm. Mainitsin jo sekä Bridgetin että Ylpeyden ja ennakkoluulon joten yritänpä keksiä jotain muuta ihanaa. Viimeksi olen lukenut varmaankin Belinda Jonesin California Clubin. Tai se on ainakin jäänyt mieleeni. Ihanan kevyt, lempeä, hyväntuulinen ja sopivan kiemurainen romanssisekamelska, täydellinen loma- tai rentoutumiskirja. Näitä käyn aina välillä englanninkieliseltä puolelta kirjastossa arpomassa, ihan vaan rentoutukseksi ja mielihyväksi. Kevyt kirjallisuus kunniaan!

***

Pian on myös lopussa ihana Carol Shieldsin Pikkuseikkoja.  Sen jälkeen on uppouduttava hetkeksi tenttikirjoihin, mutta toisaalta ihan hauskaa. Kasveja ja lintuja ja muita jalallisia ja jalattomia. Monta. Kyllä se siitä. Jostain syystä muistan tällä hetkellä vain, että tavi on latinaksi Anas crecca.

Niin ja tänään julkaistiin myös virallinen arvosteluni Kvanttivarkaasta verkkolehti Luovassa. Suosittelen tutustumaan lehteen muutenkin, hyvä sisältö ja hienot sivut!

Aurinkoista viikkoa kaikille!

Hugh Laurie: The Gun Seller (suom. Järein asein)

Huh. Eilen palasin ihanasta huhtikuisesta Pariisista. Tämän päivän olen viettänyt siivoten asuntoa, kahvitellen appivanhempikokeilaiden kanssa ja lukenut kaikkia niitä blogitekstejä jotka poissaollessani missasin. Mutta asiaan.

Otin reissulukemiseksi Hugh Laurien kirjan The Gun Seller (1996, julkaistu suomeksi Tammen toimesta nimellä Järein asein). Luin The Gun Sellerin muutama vuosi sitten ja pidin siitä todella paljon.

Laurien tyyli ei pettänyt uudellakaan lukukerralla. Peruskaavaltaan kirja on melko perinteinen jännitysromaani ja voisi sillä perusteella olla vaikkapa John Grishamin kirjoittama. Kirjassa hieman rentuhkon oloinen armeijan leivissä (Scots Guard) ollut Thomas Lang sotkeutuu rikos- ja terroristibisneksiin ja siitähän saadaan kehiteltyä melkoinen toimintapläjäys oveline juonenkäänteineen, moottoripyörineen ja kauniine naisineen. Oma suosikkihahmoni on mukana pyörivä herra Solomon, Langin työtoveri, vähän kuin James Bondin Q muttei kuitenkaan, mies, joka kulkee pukeutuneena in a ghastly brown raincoat that he'd bought from the back pages of the Sunday Express.

The Gun Seller ei siis ole juoneltaan mitenkään maailmoja järisyttävän erikoinen, mutta loistavan kirjan siitä tekee herra Laurien kirjoitustyyli. En osaa sanoa kirjan suomennoksesta mitään (en varmaan edes osaisi lukea tätä suomeksi enää), mutta toivon että asialla on ollut rautainen ammattilainen; verbaalinen tulitus on aikamoista ja nauroin kirjaa lukiessani useamman kerran ääneen (jota en yleensä tee, korkeintaan hymähdän, mutta nyt nauroin). Kirja on täynnä pieniä oivaltavia hetkiä, punchlineja, jotka tekevät sen lukemisesta varsin riemukkaan elämyksen. Yritin löytää tähän kohtaa, jossa kulmakarvan kohotusta kuvattiin varsin hupaisasti, mutta se pysyi piilossa joten mennään seuraavalla katkelmalla.

I was definitely getting the hang of this skating thing. I'd started to copy a fancy cross-over turn from a German girl in front of me, and it was working pretty well. I was just about keeping up with her too, which was pleasing. She must have been about six.

Haluaisin ehdottomasti suositella tätä kirjaa, vaikka ei jännityskirjoja niin muuten lukisikaan. Varsinkin jos pitää brittiläisestä huumorista, sillä se tällä opuksella on hallussa. Toisaalta, mitään muuta en olisikaan odottanut herra Laurielta. Toivottavasti teoksen jatko-osaksi kaavailtu teos Paper Soldiers ilmestyisi joskus. Nyt Laurie pääsee hyllyyn paikalleen vastahankitun Stephen Fryn Making Historyn viereen. Muuten meillä on hyllykohtainen aakkosjärjestys mutta emme hennonneet erottaa näitä kahta herraa.

***

Vielä pari kuvaa sunnuntain summaamiseksi. En ole mikään shoppailuihminen, mutta jonkin verran ostoksia tuli Pariisissa tehtyä. Nimittäin kirjakaupassa. Kävimme kahdesti ihanassa Shakespeare & Companyssa (kuten kaimalleni Linnealle tuli luvattua), josta mukaan raahasimme seuraavan pinon kirjoja.

Lisäksi tänään testasimme ensimmäistä kertaa äidiltäni adoptoitua Kosmos-astiastoa kahvin ja sitruunamarenkipiirakan merkeissä (aivan loistava Hesarista löytynyt resepti, ollut pitkään suosikkileipomuksiani).

Huomisaamuna kahvit juon sen sijaan ihanasta uudesta Muumi-mukien sarjaan liittyneestä Sosuli-mukista. Olin juuri murehtinut, että eihän Hiihtokilpailu-mukista voi juoda kahvia keväisin kun luin Leenan blogia ja sieltähän se löytyi, ratkaisu ongelmaan, joka päätyi ostoskoriin kauppareissulla.

Nyt pääsen vihdoin aloittamaan odottamaani Carol Shieldsin Pikkuseikkoja. Ehdin jo lukea muutaman sivun ja olen melkoisen varma, että tulen ellen rakastumaan niin ainakin ihastumaan. Huomenna tosin pitäisi aloittaa toden teolla tentteihin lukeminen ja tehdä kirjoitustöitä mutta jos illalla sitten.