Torstaina alkaneet Helsingin Kirjamessut ovat edelleen vahvasti käynnissä, mutta meikäläisen messurupeama oli tällä kertaa hieman lyhyempi. Olin onnistunut aikatauluttamaan tälle samalle viikonlopulle Jyväskylään suuntautuvan teatterireissun, joten oma messuohjelma piti aikatauluttaa uudestaan. Paljon sitä ehti kuitenkin perjantaipäivän ja lauantaiaamun aikana kokea, tässä ajatuksia ja koettuja.
Perjantaina käytin noin kolmeen tuntiin rajoittuneen messuiluaikani tehokkaaseen haahuiluun ja kirjaostosten tekemiseen. Hankinnat pysyivät maltillisina, sillä ostoslistalla oli ainoastaan Emmi Itärannan uusi teos Kudottujen kujien kaupunki. Samaiselta Teoston pisteeltä tarttui mukaan Arséne Lupin Mestarivarkaan kootut kertomukset. Perjantain aikana ehdin myös hengähtää hetken kirjabloggaajien vinkkauspisteellä Boknäsin osastolla (6r121), saada omistuskirjoituksen Itärannalta ja törmätä useampaankin tuttuun. Lisäksi hankin heti ensimmäisenä ison vanhan opetustaulun, jonka kanssa luovin ympäri messuhallia. Voin kertoa, että valtavan pahvilevyn kanssa oli loppupeleissä yllättävän helppoa sukkuloida väkijoukossa, mutta lauantain ruuhkassa tilanne olisi voinut olla toinen.
Esikoiskirjalijat messubrunssilla. Haastattelijana Ella Kanninen.
Lauantai alkoi WSOY:n ja Tammen järjestämällä kirjabloggaajien messubrunssilla. Itse olin paikalla vain tilaisuuden toisen puoliskon, mutta ilokseni ehdin kuulla lyhyesti kahdeksaa hienoa esikoiskirjailijaa. Paikalla olleet Simo Hiltunen, Vuokko Sajaniemi, Saara Turunen, Erkka Mykkänen, Roope Sarvilinna, Inga Röning ja Jussi Seppänen kertoivat lyhyesti muun muassa kirjojensa syntyprosesseista ja teemoista. Mieleen jäi muun muassa Seppäsen letkautus siitä, kuinka hän oli kirjoittanut teostaan Kymmenottelu viitisentoista vuotta päästen täten keskiarvona kunnioitettavaan sivu per päivä tahtiin. Esikoiskirjailijoista Sajaniemi, Turunen, Mykkänen ja Seppänen ovat muuten myös ehdokkaina Helsingin Sanomien Kirjallisuuspalkinnon saajiksi.
Brunssilta jatkoin pikavauhtia Messukeskuksen auditorioon, jossa oli alkamassa professori Ilkka Niiniluodon teosta Hyvän elämän filosofiaa (SKS, 2015) koskeva lukupiiri. Itse olin tilaisuudessa paikalla bloggaajaedustajana ja olin ehtinyt lukea kirjan loppuun matkalla messuille. Paikalla olivat myös Niiniluodon kustannustoimittaja Aino Rajala johtamassa keskustelua sekä Espoonlahden kirjaston lukupiiri sekä toki lukuisat lukupiiriin ilmoittautuneet kuulijat. Tiedottaja Teija Armannon mukaan Niiniluodon lukupiiri oli messujen suosituin.
Rajala kuvaili ensimmäisessä puheenvuorossaan Niiniluodon teosta "filosofiseksi vastaiskuksi elämäntaito-oppaille" ja tätä käsitystä Niiniluoto vaikutti myötäilevän. Niiniluoto itse totesi, että "ajan henki on etsiä elämäntaitoa, joka on rauhallista paikallaanoloa" ja pyrkimyksenä on stressittömyys, mutta toivoi oman kirjansa tarjoavan "virikkeitä tässä maailmassa toimimiseen ja toisten auttamiseen" ja "ärsykkeitä ja impulsseja ajattelulle". Hyvän elämän filosofiaa ei siis anna valmiita vastauksia hyvän elämän saavuttamiseen, vaan kannustaa aktiivisuuteen, omien kykyjen kehittämiseen ja tiedon hankintaan.
Ilkka Niiniluoto ja Aino Rajala.
Teos on koottu Niiniluodon filosofisista esseistä, joissa käsitellään kysymyksiä muun muassa erilaisista ihmiskäsityksistä, etiikasta, oppimisesta ja elämän eri vaiheista. Ote aiheisiin on mielestäni ihailtavan kiihkoton ja loppujen lopuksi yllättävän yleistajuinen. Tätä luettavuutta kehuivat myös lukupiiriläiset. Toki teksti vilisee erilaisia hienoja termejä, mutta Niiniluoto onnistuu selittämään ne varsin hyvin ja teemojen ja käsitysten toistuessa huomaa olevansa koko ajan paremmin kartalla. En silti osaa suositella kirjan lukemista iltayhdeksän jälkeen, parhaat hetket teoksen kanssa taisin itse asiassa kokea lukiessani tätä junassa matkalla töihin. Teksti myös tuntui terminologian puolesta helpottuvan loppua kohden. Ensimmäisessä ihmiskäsityksiä käsittelevässä osassa erilaiset teoriat, filosofit ja heidän näkemyksensä valtaavat sivut tuntuvat välillä haastavilta ja tuntui, että olisi pitänyt kirjoittaa muistiinpanoja. Loppupuolen tekstikokoelmat esimerkiksi toimivasta ihmisestä ovat puolestaan vähemmän termeillä kyllästettyjä ja enemmän pohdiskeluun pohjautuvia, jolloin niiden lukeminen oli kevyempää. En olisi kuitenkaan jättänyt alkua lukematta, toivon että sieltä jäi jotain takaraivoon tykyttämään ilman niitä muistiinpanojakin.
Lauantain lukupiirissä keskustelua herättivät erityisesti uskonnon ja tieteen suhde. Niiniluoto kuvaa itse teostaan uskonnottomaksi, mutta ei uskontoa vastaan olevaksi. Teoksessa käsitellään esimerkiksi sitä, voiko etiikkaa olla ilman uskontoa ja miksi. Kysymyksiä herättivät myös se, voidaanko ihminen rajoittaa vain biologiseksi kokonaisuudeksi aivotutkimuksen kautta, kuinka tärkeitä kirjat ovat ja miten nykyinen teknologian kehityksen aihettama tiedon runsaus voi aiheuttaa informaatioon hukkumista. Kirjamessujen yleisömäärä vaikuttaa kyllä edelleen puoltavan painetun teoksen suosiota, mutta toisaalta uudet välineet ja tavat tekevät informaatio helpommin tallennettavaksi ja välitettäväksi.
Lukupiirin loppupuolella keskusteltiin vilkkaasti nykyisestä sosiaalisen median keskustelukulttuurista, ihmisten erimielisyyksistä, kommunikaation helppoudesta ja omien mielipiteiden kärkkäästä ilmaisutavasta. Niiniluoto kommentoi, että filosofiassa on normaalia olla eri mieltä asioista ja siinä opetetaan sietämään erimielisyyksiä. Toisaalta on tärkeää, että omalle näkemykselle osaa esittää kunnon perusteet ja se onkin ajatus, jonka toivoisin tämän päivän keskusteluympäristöön leviävän. Keskustelijat myös totesivat, että on hyvä että edelleen on tilaisuuksia joissa päästään keskustelemaan kasvokkain ja henkilöinä, eikä vain bittiavaruudessa vaikuttavien kuvakkeiden ja nappien kautta.
Siinä olivat Kirjamessut minun osaltani. Kiitokset Kirjamessuille bloggaripassista, Niiniluodolle ja muille keskustelijoille lukupiiristä ja kaikille teille mukaville ihmisille, joita pääsin messuilla tapaamaan! Nauttikaa messuista, nähdään ensi vuonna! Ensi vuodelle olen laittanut itselleni jo muistiin, että menen kuuntelemaan KirjaKallion haastatteluja, sillä siellä olevista keskusteluista olen kuullut nyt puskaradion kautta kaikista eniten hyvää.
ps. Kiitos myös ihanalle Järjellä ja tunteella -blogin Susalle, joka toimitti minulle pitkän matkan takaa erikoistilauksena Edmund de Waalin teoksen Jänis jolla on meripihkanväriset silmät.
