Lavalta: Hair (Jyväskylän kaupunginteatteri)

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Loistakoon valo, tulkoon vapaus ja rauha

Hair ei ole koskaan ollut minulle mitenkään erityinen musikaali. Olen nähnyt siitä elokuvaversion ja yhden lavaversionkin vuonna 2002 Peacockissa, mutta se ei ole erityisemmin säväyttänyt. Lähdin siis marraskuussa katsomaan Sini Pesosen ohjaamaa Jyväskylän kaupunginteatterin versiota epäilevin, mutta avoimin mielin.

Täytyy myöntää, että ensimmäisellä puoliajalla olin aika hukassa. En saanut tapahtumista otetta ja paikkani oli salissa jonkinlaisessa akustisessa kuopassa, jossa laulujen sanat ajoittain puuroutuivat. En kuitenkaan halunnut luovuttaa ja toisella puoliskolla hyväksyin, että ehkä selkeä juonellisuus ei ole tässä se juttu ja annoin mennä. Niinhän siinä sitten kävi, että Let the sunshinen lopulta kajahtaessa silmiin kihosivat kyyneleet. Sanoma oli hiipinyt varkain ihon alle ja sai toivomaan, että olisipa rauha.

Visuaalisesti esitys oli upeaa katsottavaa. Lavalle levittäytyvä, lavastaja Tinja Salmen puistomaisema pilareineen ja vesiaiheineen oli hieno ja tilaa käytettiin monipuolisesti hyväksi muun muassa Kira Riikosen koreografioissa. Eniten leukani loksahti auki kuitenkin toisen puoliajan alussa, kun lavan idyllinen portaikko romahti kaamealla rytinällä palasiksi. Upeasti toteutettu ja voimakas kohtaus.

Hippiyhteisön yhteistä meininkiä ja vapaata rakkautta oli puolestaan hienoa katsoa. Yksittäisten näyttelijäsuoritusten esiinnostaminen tuntuu vaikealta, sillä esitys on niin yhteisökeskeinen. Hippiyhteisön toiminta on välillä aikamoista sekoilua, mutta se ei tunnu kaoottiselta. Toki lavalla myös nakuillaan, mutta tässä teoksessa alastomuus kuuluu asiaan eikä se tuntunut itsetarkoitukselliselta. Laulut soivat komeasti ja energia on läpi teoksen hyvä.

Toisella puoliajalla vaikutuin syvästi kohtauksesta, jossa Claude viimein lähtee sotaan. Joel Mäkisen jalat pestään lavalla ja hän pukeutuu hiljaa armeijan vaatteisiin. Samaan aikaan taustalla näkyy video, jossa Mäkisen hiukset ajellaan. Katse porautuu vakavana suoraan katsojaan. Lähtemisessä ei ole mitään hauskaa.

Näin loppupeleissä Jyväskylän Hairin jonkinlaisena maailman romahtamisena. Idyllinen rakkauden ja rauhan tyyssija särkyy maailman julmuuden puskiessa lempeydellä rakennetut puitteet kumoon. Annetaan valon tulla ja korjata, one two three four, we don't want your fucking war.

Musikaali on teatterin ohjelmistossa vielä koko kevätkauden eli katsomaan ehtii vielä.

ps. Todettakoon vielä loppuhuomautuksena, että oli hauskaa seurata lavalla samana päivänä päivänäytöksessä näkemäni Merten gorillan näyttelijöitä. Moni näyttelijä joutui tekemään aikamoisen roolihypyn seikkailullisesta koko perheen näytelmästä sotaa vastustavaan hippimusikaaliin. Huimaa!