torstai 1. marraskuuta 2018

Lavalta: Syklit (Valtimonteatteri)

Sirja Sauros ja Outi Ikonen puhuvat kuukautisista. Kuva: Ilkka Saastamoinen

Puhutaanpa vähän kuukautisista

Ah, kuukautiset. Aihe, josta pitäisi tietää ja josta ei oikein osata puhua. Asia, joka tilanteesta riippuen saattaa aiheuttaa iloa, surua, kipua ja vaikka mitä. Aihe, josta on kymmeniä kamalia vitsejä. Tähän aiheeseen tarttuu Valtimonteatterin huomenna perjantaina ensi-iltansa saava Syklit (itse näin siis ennakkonäytöksen). Asta Honkamaan ohjaama ja dramatisoima esitys ottaa kymmenen "luvun" myötä kantaa kuukautisiin ja niitä ympäröivään keskusteluun ja kehottaa pitämään kuukautisista meteliä.

Näyttelijät Outi Ikonen ja Sirja Sauros ovat lavalla ihailtavan läsnä. Esityksen tyyli vaihtelee absurdiksikin muuttuvasta ilmaistusta hyvin henkilökohtaiseen ja pieneen tekemiseen, mutta ote on koko esityksen ajan lämmin ja luja. Dynamiikka näyttelijöiden välillä toimii ja uskon esityksen hiotuvan vielä rytmitykseltään valmiimmaksi ja ilmaisultaan terävämmäksi ensi-iltaan mennessä.

Milja Ahon lavastus on mahtava. Sairaalanvihreät seinät ja lattia saavat ajattelemaan kliinisiä ajatuksia ja nostavat esityksessä käytetyn kuriositeettitarpeiston hienosti esille. Näyttelijöiden päällä olevat valkoiset tennisasut vievät niinikään ajatuksia lääkärintakkeihin, vaikka symboloivat toki kaikenlaista muutakin. Visuaalisesti esitys kiehtoo minua. Pidin siitä, että puvustuksen ja lavan raamien selkeyden sisällä tarpeisto on tosiaan jotenkin vähän epämääräistä ja monimerkityksellistä, liiankin runsasta.

Esityksen myötä aloin luonnollisesti miettiä omia noloja kuukautismuistojani. Kirkkaimmin mielen kankaalle on kirjoutunut hetki kuudennen luokan liikuntatunnilta. Kuukautiset olivat alkaneet yllättäen eikä sidettä kehdannut kysyä lainaksi keneltäkään. Tunkin alushousut täyteen vessapaperia ja painuin sählykentälle. Jossain vaiheessa joku (oikeasti muistan erittäin hyvin, kuka luokkatovereistani se oli) huutaa vastenmielisyyttä tihkuvalla äänellä "kenen toi on" ja tajuan verisen paperitollon vaeltaneen pelin tiimellyksessä verkkarinlahkeesta lattialle (ei olisi tätäkään tapahtunut, jos ysärillä olisivat olleet tiukat urheiluhousut muotia). En muista kenenkään muun reaktiota, muistan vain että jollain tekosyyllä poimin paperin lattialta ja vein sen roskikseen. Muistaakseni aiheeseen ei palattu, mutta se jumppasalin lattian värikkäiden viivojen lomaan solahtanut paperitollo ei ehkä koskaan poistu mielestäni.

Onneksi nykyisessä ystäväpiirissäni on paljon ihmisiä, joiden kanssa voi puhua kuukautisista. Tunnen yhä suurta ylpeyttä eräiden oppilaitteni puolesta, kun he kerran tulivat aivan normaalilla äänellä kysymään olisiko minulla mahdollisesti sidettä. Tehtävää kuitenkin on vielä, eikä siihen auta varmaankaan mikään muu kuin puhuminen perhepiirissä, kouluissa ja julkisuudessa. Tunnen itsekin suurta halua pyyhkiä tuon edellisen kappaleen pois, mutta jätän sen nyt tähän.

Koska kyseessä oli ennakkoesitys, tuntuu hassulta kommentoida tarkemmin esityksen rakennetta, etenkin kun etukäteen painotettiin ettei esitys ole vielä valmis. Ehkä tämän kommentin perusteella tulin tarkastelleeksi esitystä nimenomaan keskeneräisenä, mikä oli hieman hassua. Esityksen päätyttyä jäin vielä kaipaamaan jonkinlaista synteesiä tai kokoavaa ajatusta aiheesta, mutta näin yön yli nukuttuani viimeinen kohtaus taisi kuitenkin toimia sellaisena. Ajatusta jäi kuitenkin hämäämään päättävän luvun otsikko "Runsaat kuukautiset", joka tuntui uudelta aloitukselta eikä lopulta. Mainittakoon vielä, että esityksessä on riemastuttava tuotesijoittelua sisältävä kohta, josta ilahduin aivan kauheasti. Harvemmin sitä näkee kesken esityksen ihan oikeaa mainosta.

Kokonaisuutena pidin esitystä kuitenkin ilahduttavana keskustelunavaajana. Kuukautisia käsitellään monesta eri näkökulmasta ja niin, että verisetkin yksityiskohdat tuntuvat luontevilta (mitä ne tietysti ovatkin) eivätkä tarkoituksellisen huomiohakuisilta. Toivon esityksen katsojilta vuorostaan rohkeutta tarttua kuukautisiin keskusteluissa aiheena, jota ei tarvitse hävetä. Harjoitellaan yhdessä.

(Sitä jäin kyllä miettimään, miksi Huutavaa naista symboloitiin karhupumpulla, johon oli takertunut jonkinlainen epämääräinen, viemärinharmaa karvatuppo. Saatan nähdä siitä painajaisia.)

Kiitokset Valtimonteatterille kutsusta esitykseen.

2 kommenttia:

  1. Kiitos mainiosta arviosta! Korjaatko kuvakrediitteihin Ilkka Saastamoinen, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilkka laittoikin jo sähköpostia samasta asiasta, näin siinä käy kun lukee hätäisenä vääriä tekstirivejä. Nyt on oikein! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...