Blogi ja hän

Kujerruksia on kulttuuriblogi, jossa innostutaan kirjallisuudesta, esittävästä taiteesta, taidenäyttelyistä ja musiikista. Kirjoittajana toimin minä, Linnea, intohimoinen lukija ja kulttuurin kokija. Blogi elää ja hengittää myös Instagramissa ja Twitterissä.

Blogissa esittelen lukemiani teoksia, katsomiani esityksiä ja toisinaan myös kuuntelemaani musiikkia. Pääasiallinen kulttuurinkulutukseni tapahtuu pääkaupunkiseudulla, joten blogista voit löytää itsellesi vinkkejä erityisesti tälle alueelle sijoittuviin rientoihin. Tutustun kuitenkin mielelläni myös muiden paikkakuntien tarjontaan ja tavoitteeni on tehdä kulttuurimatkoja useita kertoja vuodessa. Esittävää taidetta käsittelevät postaukset löydät lavalta-tunnisteen alta, kirjoista kertovat jutut on puolestaan nimetty kirjailijan ja kirjan nimen mukaan. Harvemmin julkaistavat musiikkijutut löydät savikiekolta-tunnisteen ja taidenäyttelyt puolestaan raameissa-tunnisteen alta.

Kujerruksia on perustettu tammikuussa 2011, kun kyllästyin opiskellessani kirjoittamaan pelkkiä tieteellisiä tekstejä. Innoittajana perustamiseen toimi ystäväni blogi. Alun perin Kujerruksia käsitteli vain kirjoja, mutta laajeni pian myös esittävän taiteen puolelle. Blogin myötä oma kulttuurintuntemukseni on monipuolistunut paljon ja samalla kirjoittamisesta on tullut rakas harrastus. Parasta bloggaamisessa on kuitenkin lämminhenkinen blogiyhteisö ja se miten muilta saa uusia vinkkejä ja ideoita omiin tekemisiinsä.

Blogissa olevat tekstit on kirjoitettu täysin subjektiivisesta näkökulmasta ja rakkaudesta kulttuuriin. Mahdolliset yhteistyökuviot, kuten arvostelukappaleet tai kutsuvieraslipuilla nähdyt esitykset, on aina merkitty sekä tekstiin että sen tunnisteisiin.

Kuka Linnea?

Olen 32-vuotias koko ikänsä lukenut ja teatterikatsomoissa viihtyvä puuhastelija. Koulutukseltani ja ammatiltani olen kemian ja biologian aineenopettaja ja olen huomannut, että aktiivinen kulttuuriharrastus tasapainottaa kivasti luonnontieteiden kanssa puuhastelua. Kulttuuririentojen lisäksi tanssin aikuisbalettia, käyn laulutunneilla ja harrastan siipan ja koirien kanssa geokätköilyä. Nykyään mukana kulkee myös maailman paras, minimesenaattikin tunnettu, lapsi.

Välillä blogissa vieraskynäilee myös yllämainittu siippa, joka kulkee kiltisti mukana kaiken maailman esityksiin ja on maailman paras tekstien oikolukija ja bloggaajan IT-tuki.





Kysyttävää? Ideoita? 

Laita sähköpostia osoitteeseen pigeonnaire@gmail.com niin jutellaan!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...