Kuva: Jouko Siro
Lähtökohtaisesti klovneriaversio Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie-romaanista kuulostaa hieman kummalliselta. Voiko se muka toimia? 334 sivua Finlandia-palkittua tekstiä taipuu kuitenkin yllättävän notkeasti parituntiseksi esitykseksi, jossa kaksi klovnia, Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen), esittävät kaikki roolit.
Minä löin vaimoani.
Näin sanoo kimeä klovninääni. Katsomo on hämmentyneenä hiljaa, nauru kuplii jossain alla mutta vähän on sellainen tunne että ehkä ei pitäisi. Naurattaa sitten lopulta kuitenkin. Juoksuhaudantiehän ei ole sinänsä hauska kirja, siinä Matti Virtanen yrittää saada perheensä takaisin hankkimalla heille rintamamiestalon keinolla millä hyvänsä. On siinä silti huumoriakin, tahatonta tai tahallista.
Ja se huumori kyllä iskee omakotitalolähiön asujaan terävästi. Weber-grillit ja liuskelaatoilla läpsyvät sandaalit naurattavat ja samalla saa nauraa hieman itselleen. Se tekee hyvää. Siinä näkee sitä huvittavuutta, mitä siinä asumisessa on, asui sitten kerros- tai omakotitalossa tai ei.
Mike ja Zin ovat kaiken lisäksi mahtavia klovneja. Perusrunko esityksellä on joka kerralla sama, siis se Juoksuhaudantie, mutta mukaan mahtuu improvisaatiotakin ja sehän tämän esityksen varmasti tuoreena pitää. Henkinen malmilaisuus näkyi lavalla tällä kertaa vahvasti ja katsomossa istujiin otettiin myös hyvin kontaktia. Yleisökin alkoi esityksen edetessä suhtautua vuorovaikutukseen rennommin, vastasi kysymyksiin ja osasi nauraa itselleen.
Kirjan juonen ohella klovnit kommentoivat Kari Hotakaisen kirjoitustyyliä, kirjan fyysistä rakennetta ja esittivät tunnettuja klassisia rock-kappaleita. Huumori on terävää, mustaa ja paikoin räävitöntäkin. Toisaalta kirjasta ei ole tehty hupinäytelmää, vaan surulliset kohdatkin tuodaan lavalle jopa yllättävän synkkinä. Yllättävän hyvin koko tarina on myös saatu tähän formaattiin taipumaan ja oli seurattavissa myös jos ei kirjaa ollut lukenut. Tai näin ainakin miehen kommenteista ymmärsin. Hatunnosto siis myös ohjaaja Otso Kautolle.
Improvisoinnista huolimatta ja itse asiassa varmaan sen ansiostakin esitys tuntuu hallitulta kokonaisuudelta. Homma rullaa eteenpäin ja väliaikoineen kaksituntinen esitys tuntuu olevan ohi hetkessä. Mieleen jää päällimmäisenä hienoja oivalluksia esityksestä kuten kielikuvien liikkeellistäminen, Miken hienot lenkkarit, verhojen avaus- ja sulkuäänet sekä tavattoman hieno yhteispeli klovnien välillä.
Onneksi on tällaisia esityksiä ja vielä kaiken lisäksi sellaisia, jotka lähtevät kiertueelle. Ehtivät tällaiset mattimyöhäisetkin mukaan hupiin.
Tällä hetkellä kiertue-esityksiä on tiedossa vielä muutamia, esimerkiksi ensi torstaina Klubiteatterilla, ja myös muualla kuin Helsingissä. Kiinnostuneet voivat tutkia aikoja esityskalenterista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.