Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita. Puuseppä

Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puuseppä (Books North, 2014) on ensimmäinen osa Puiden tarinoita -sarjassa. Ehdin lukea blogeista jo paljon kehuja ennen kuin tartuin itse kirjaan, joten odotukset olivat korkealla. Odotuksesta huolimatta kirjan aloittamisessa meni hetki, sillä arvelin sadun vaativan rauhallisen lukuhetken.

- Ei saa rikkoa sellaista mitä ei itse osaa rakentaa.

Keisarillinen puuseppä on kehuttu koko maassa. Hänen työtään arvostetaan laajalti ja puu muotoutuu hänen käsissään vaivattoman oloisesti. Puusepän pojan toteama lause saa kuitenkin puusepän mietteisiin ja työ alkaa takuta. Piristääkseen alaistaan keisari pyytää puuseppää rakentamaan ihan mitä tahansa hän haluaa. Puuseppä tarttuu tarmokkaasti työhön, moninaisin seurauksin.

Küttnerin kirjoittama satu tuntuu perinteiseltä. Se sijoittuu jonnekin kauas, toiseen aikaan. On keisareita, valtakuntia. Puuseppä ei kosiskele lukijaa kirkkailla väreillä ja piinaavan jännittävillä tapahtumilla, vaan se etenee verkkaisesti omaan satumaiseen tahtiinsa. Tunnelmaltaan se on haikea, vähän surullinenkin. Ja toisaalta myös kaunis.

Puiden tarinoita on tarinansa lisäksi kaunis myös kirjana. Pitkänomainen muoto muistuttaa vanhoista satukirjoista, kuten Hanhiemon satuaarteet, ja Ville Tietäväisen kuvistus on miellyttävää katseltavaa. Tummasävyiset kuvat tuovat kirjaan vanhanaikaista ja ehkä paikoin hämärääkin tunnelmaa. Puu herää kirjan sivuilla eloon Tietäväisen käsissä.

Vaikka kyseessä on satukirja, sopii tarina mielestäni erittäin hyvin myös aikuiselle lukijalle. Tarinan syvemmät ulottuvuudet saattavat jopa vaikuttaa enemmän aikuiseen kuin lapseen, mutta voin olla aivan väärässäkin. Ajatuksia tämä joka tapauksessa herättää. Soisin Puiden tarinoille monen monta jatko-osaa.

Mutta puilla on muutama lyhyempikin tarina kerrottavaan, sellainen joka talvella mataa kylmänä mahlana eteenpäin puiden juuria pitkin ja kesän mittaan kiihdyttää reippaaseen vauhtiin niiden tihenevässä lehvästössä. Nämä kertomukset ovat niitä, jotka mekin voimme käsittää, mikäli meiltä löytyy kärsivällisyyttä. Ne nimittäin kertovat meistä ihmisistä, sinusta ja minusta.

Sara kuvaa kirjaa kauniisti ja esittelee myös sen kuvitusta ja Katja pääsi lukemisen jälkeen keskustelemaan teemoista kahdeksanvuotiaansa kanssa.

Kiitokset kustantamolle arvostelukappaleesta.

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita. Puuseppä
Books North, 2014. 30 s.
Kansi ja kuvitus: Ville Tietäväinen

Ville Tietäväinen: Linnut ja Meret

Viime syksynä Ville Tietäväisen sarjakuvaromaani Näkymättömät kädet (WSOY, 2011) herätti laajaa huomiota. Helsingin Sanomissa teosta kuvattiin seuraavasti:


Se ei eristäydy käsitteellisiin sfääreihin vaan etsii elävää elämää ja todellisuutta. Se on nautinto silmille ja aivoille, sydämelle ja järjelle.


Vaan eipä ollut Näkymättömät kädet ensimmäinen kerta, kun Tietäväinen kuvaa elävää elämää kauniilla ruskean ja sinisen sävyisällä piirrostyylillään. Linnut ja meret ilmestyi jo vuonna 2003 Tammen kustantamana (ja josta Tietäväinen palkittiin sekä Kritiikin kannukset -palkinnolla että Grafia ry:n Vuoden huiput-kilpailun kultahuipulla). Myös tämä aikaisempi teos herättelee keskustelua epäoikeudenmukaisuudesta ja ihmiskohtaloista. Nyt vaan ei olla Espanjan auringossa, vaan Hong Kongissa vuosina 1995-1996. Siis siihen aikaan kun Hong Kongin kaupunkia oltiin vähitellen luovuttamassa Britannian hallinnon alta Kiinan erityishallintoalueeksi.


Lennetään niinkun linnut... ...ei niinkun höyhenet...


Tarina esitetään kolmessa episodissa. Toisaalla hongkongilainen nuoripari yrittää pärjätä parhaansa mukaan laittomassa asunnossa pienellä palkalla. Muualla vietnamilainen pakolaisperhe yrittää pitää kiinni oikeuksistaan, saada uuden elämän Hong Kongissa. Ja jossain siellä välissä selviää, miten eri tarinat linkittyvät toisiinsa.


Ihan kaikkea en ymmärtänyt ja jotain jätettiin tarkoituksella auki. Kokemus on silti vahva, unenomainen ja samalla tarkan todellinen, jopa terävä. 


Linnut ja meret -teoksessa oli minulle päällimmäisenä kyse rakkaudesta ja oikeudesta siihen, että saa rakastaa. Tai ylipäätään oikeudesta elää sellaisissa oloissa, joissa on turvallista. Näitä teemoja toistetaan myös Näkymättömissä käsissä.


Tietäväisen tekemää taustatyötä ei voi taaskaan kuin ihailla. Oma tietämykseni kyseisestä ajanjaksosta ja sen tapahtumista on jälleen kerran puutteellinen, mutta googlailemalla sai taas hyvin lisätietoa ja samalla taustakuvioita tarinalle.


Tämä(kin) albumi oli luettava läpi lähes yhdeltä istumalta. Sydämeen tuli suru siitä, miten epäoikeudenmukaista elämä voikaan joskus olla. 


Linnut ja Meret jää eri tavalla ajatuksiin elämään kuin Näkymättömät kädet, mutta se puhuu minulle samaa viestiä: Maailmassa on paljon epäoikeudenmukaisuuksia. Kaikkiin emme voi vaikuttaa. Mutta joihinkin voimme. Ja jos voimme, meidän pitäisi.


Toisen tekstin tästä voitte käydä lukemassa vaikka KVAAKista tai Lamourdererilta (joka tarjoaa minua kattavamman analyysin tästä teoksesta).

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet

Ensin tätä suositteli lämpimästi entinen äidinkielenopettajani, sitten tätä näkyi blogeissakin. Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet (WSOY, 2011) lienee tämän vuoden tärkeimpiä kotimaisia sarjakuvatapauksia.

Suuremmassa kädessä ei tarvitse pelätä.

Tietäväisen sarjakuva kertoo Espanjan laittomista siirtolaisista ja siitä kamppailusta, joka käydään toimeentulon ja elämän säilyttämiseksi. Laillisia papereita on hankala saada, joten Gibraltarinsalmen yli on matkattava laittomasti ja toivottava löytävänsä töitä, joissa papereita ei kysytä. Ei mitenkään yllätyksellisesti tarvittavat hommat ovat sellaisia, joita kukaan muu tuskin suostuisi tekemään; tomaattien myrkyttämistä ilman kunnollisia suojaimia, rihkaman kauppaamista turisteille jonkun muun laskuun.

Tarina kerrotaan Rashidin näkökulmasta, miehen, joka menettää räätälin työnsä ja päättää lopulta matkustaa Espanjaan saadakseen rahaa elättääkseen vaimoaan ja pientä tytärtään. Matka on vaarallinen eikä perilläkään ole ihan sellaista kuin piti olla. Töitä on kuitenkin tehtävä, oli mikä oli, ja lähetettävä kotiin se vähä minkä onnistuu kokoamaan.

Rashid on todella inhimillinen kertoja tarinalle. Hän on mies, joka yrittää parhaansa saadakseen perheelle elannon ja pysytelläkseen edes suurinpiirtein kaidalla tiellä. Aina uskollisuus tai rehellisyys ei ole niin helppoa, joskus sinulla ei ole vaihtoehtoja.

Näkymättömät kädet ei ole helppo tarina, saati sitten lempeä. Se on kyllä hetkittäin kaunis, mutta ei anna lukijalle tilaa tuudittautua turvallisuuden tunteeseen. Joka nurkan takana saattaa olla poliisi tai joku muu, joka haluaa vahingoittaa sinua tai viedä rahasi. Tarina jää takaraivoon nakuttamaan, enkä minä esimerkiksi pystynyt lukemaan tätä yhdellä kerralla koska en halunnut näitä kuvia uniini.

Ei Näkymättömät kädet silti ole pelkkää tuskaa ja kauhistuttavia kuvia, vaan siinä myös valoa ja ystävyyttä. Yllättäviä kädenojennuksia. Jälkimaku on jollain tapaa suloisenkarvas.

Tietäväinen on tehnyt teostaan varten paljon taustatyötä (kirjan tekemiseen meni viisi vuotta) ja sen huomaa. On järkyttävää, että vaikka kirjan tarina ei ole tapahtunut koskaan, -- siitä on olemassa satojatuhansia versioita, jotka ovat totta. Tietäväisen piirrostyyli sopii tarinalle kauniisti; viivat ovat vahvoja ja väritys vaihtelee keltaisen ja sinisen sävyissä. Toisinaan yksityiskohdissa mennään huimiin ulottuvuuksiin. Maamerkit on toteutettu pienintä viivaa myöten pikkutarkasti ja toisinaan ruudun reunasta katseen kiinnittää huolella tehty mainoskyltti.

Suosittelen tätä teosta lämpimästi kaikille. Se ei ole helppo, mutta se on tärkeä ja kiinnostava. Luettavaksi turvallisessa ympäristössä.

Pimeän Gibraltarinsalmen yli ovat purjehtineet ainakin Salla, Booksy, Jenni ja Minna.