Näytetään tekstit, joissa on tunniste West End. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste West End. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Lavalta: We Will Rock You


Minusta on pääsääntöisesti hienoa, että isoja musikaaliproduktioita maailmalta tuodaan myös Suomeen, kaikilla kun ei ole aina mahdollisuutta matkustaa sinne Lontooseen. Hartwall Areenalla olen ollut aikaisemmin katsomatta Catsin ja Mamma Mia!n (kiitos äiti!).  Siksi olin kesällä kovasti ilahtunut, kun ilmoitettiin että hyväksi kehuttu Queenin kappaleisiin perustuva ja Ben Eltonin kanssa käsikirjoitettu We Will Rock You olisi tulossa seuraavana maaliskuuna Suomeen.

Arvoimme itse asiassa melko pitkään, että menemmekö katsomaan ja kaksi viikkoa ennen esitystä hankimme vihdoin liput. Omat paikkamme olivat katsomossa 113, siis käytännössä suoraan lavaa kohti ja rivillä 3 joten hieman lavaa alempana. Aluksi vähän hirvitti että näkeekö sieltä mitään, mutta loppupeleissä paikat osoittautuivat tosi hyviksi: koreografiat näki kokonaisuudessaan hyvin, samoin valoshow't ja musiikki kuului sopivalla volyymilla.

We Will Rock You sijoittuu tulevaisuuteen iPlanetilla, joka on aikaisemmin ollut maa. Rock-musiikki, tai ylipäätänsä kaikki musiikki, on kuollut ja elämää eletään virtuaalimaailmassa Globalsoftin alaisuudessa. Vielä on kuitenkin joukko boheemeja, jotka toivovat musiikin paluuta ja laulavat vanhoja kappaleita. Ainut jonka he tarvitsevat on luvattu johtaja.

Tällainenn johtaja tietysti löytyy, nimittäin nuori Galileo Figaro joka kuulee ääniä ja sanoja päässään mutta ei osaa selittää niitä. Galileo pidätetään yhtäaikaa Scaramouchen kanssa, joka on joukkoon sopeutumaton nuori nainen. Kaksikko päättää lähteä etsimään kapinallisia ja paeta Globalsoftin kahleista.

Aluksi täytyy myöntää, että We Will Rock Youn juoni on varsin ohut, mutta annettakoon se sille anteeksi. Pointtina on kuitenkin ollut saada Queenin kappaleita limitettyä juonen osaksi ja siinä on onnistuttu todella hyvin. Musiikillisesti koko esitys oli todella upea, sillä näyttelijät vetivät osansa viimeisen päälle ja koreografioita katsoi ilokseen.

Juoneen oli myös ängetty kasakaupalla hauskoja ja mukahauskoja musiikkivitsejä. Osa vitseistä oli niin kömpelöitä että hävetti, mutta toisaalta niitä oli selvästikin myös tehty kieli poskella. Kiertueella olevaan esitykseen oli myös laitettu Suomi-viittauksia, joita omasta mielestäni ei kyllä välttämättä olisi tarvinnut ollenkaan. Lisäksi pieni miinus siitä, että käsiohjelmia ei ollut tullut myyntiin (mutta myyntitiskillä sen sijaan oltiin todella ystävällisiä).

Kokonaisuudessaan We Will Rock You oli hieno spektaakkeli ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Produktion sivut löytyvät täältä ja lipunmyynti täältä. Esityksen kesto oli väliaikoineen vajaat kolme tuntia.

***

Tähän loppuun vielä itse musikaaliin liittymättömiä seikkoja. Täytyy myöntää, että Hartwall Areena ei ole se ihanteellisin paikka esittää musikaaleja. Toki ymmärrän, että jos on tarkoitus saada kansainvälinen produktio esille lyhyessä ajassa mahdollisimman laajalle yleisölle, ovat tilan edut kiistattomat. Tila ja produktion saama "oi kuinka hienoa ja kansainvälistä"-status aiheuttaa kuitenkin myös ongelmia.

Isoon spektaakkeliin nimittäin myydään selvästi paljon lippuja yrityksille, jotka sitten jakavat niitä yhteistyökumppaneilleen, työntekijöilleen ja asiakkailleen, joita ei itse musikaalin katsominen voisi kiinnostaa pätkääkään. Tämä johtaa siihen, että permannolle (koska siellä ovat tietysti kalleimmat liput, joita on hienoa lahjoittaa) ramppaa porukkaa ihan mihin aikaan sattuu ja myös sieltä pois kesken esityksen. Lisäksi aitioissa oli turhankin äänekäs meno ja esimerkiksi hienoon Who Want to Live Foreveriin oli hankala keskittyä kun yläpuolelta kuului naurunräkätystä ja lasienkilistelyä.

Lyhyesti: yritykset, älkää ostako firmalippuja näihin, jättäkää ne niille joita oikeasti kiinnostaa (ellei We Will Rock Youta ole erityisesti toivottu). Viekää ne jonnekin, jossa saa puhua ja rampata. Kiitos. 

tiistai 20. joulukuuta 2011

Lavalta: The Lion King (West End)

Lontoon matkan kohokohtia oli ehdottomasti West Endin Lyceum Theatressa vuodesta 1999 pyörinyt iki-ihana The Lion King. Leijonakuningas on minun ehdottomia Disney-elokuvasuosikkejani; olen nähnyt sen kymmeniä kertoja ja osaan käytännössä kaikki repliikit ulkoa. Voiko siis olla parempaa syntymäpäivälahjaa kuin päästä katsomaan tätä upeaa teosta lavalla?

Leijonakuningas ei todellakaan ole helpoin lavalle siirrettävä teos, ovathan sen kaikki esiintyjät eläimiä. Toteutus olikin aivan omaa luokkaansa.

Kuva : Catherine Ashmore

Ja tunnustettava on: itku pääsi, heti kun Circle of Life alkoi soimaan. Lavalle marssi yhtäkkiä gepardi ja kirahveja (kuvassa), aivan kuin elokuvassa mutta millä tavalla. Kaikki tekniikka oli näkyvillä ja näyttelijöiltä vaaditaan jos jonkinlaista koordinaatiokykyä (itse en ainakaan lähtisi esittämään kirahvia tuplapuujaloilla). Loput eläimet seurasivat hetkeä myöhemmin alakatsomon käytäviä pitkin ja siinä vaiheessa olin jo myyty: tämä on täydellistä.

Tarina lienee monelle jokseenkin tuttu, joten en nyt ala sitä tässä purkamaan. Vaikutteita on otettu paljon Shakespearen Hamletista, eli luvassa on juonitteluja ja seikkaluja. Eikä tietenkään unohdeta huumoria ja romantiikkaakaan. Muutama juonenkäänne, jonka oli ollut tarkoitus olla myös elokuvassa, on lisätty musikaaliversioon.

Kappaleet ovat myös tuttuja elokuvasta, muutamia on sävelletty musikaaliversiota varten. Näistä uusistakin kappaleista muutamat olivat minulle tuttuja, sillä ne on ympätty Disneyn Leijonakuningas 2 : Jylhäkallion ylpeys - elokuvaan. Eikä muuten yhtään harmittanut kuulla upeaa He Lives In You - biisiä. Huhhuh.

En ole edelleenkään päässyt yli siitä, miten hienosti kaikki eläimet oli lavalle toteutettu. Näyttelijöiltä, oli sitten puheroolissa tai ensemblessa, vaadittiin aikamoista akrobatiaa samalla kun piti vielä laulaa ja näyttää hyvältä. Kiitokset pitää myös antaa suloisille lapsinäyttelijöille, jotka esittivät nuorta Simbaa ja Nalaa, he olivat aivan mielettömän lahjakkaita! Omat suosikkini lienivät silti se ihana Scar, Timon ja Pumba, gepardit ja seeprat. Ja Zazu (koordinoitu ajoitus, herra kuningas)! Ja voi hyvänen aika, pitää vielä hehkuttaa että se gnu-kohtaus missä ollaan solassa, se oli toteutettu niin hyvin ja ai että..

Jos nyt vielä vähän itse teatterikokemuksesta. Lyceum Theatre oli uskomattoman kaunis vanha teatteri ja sen miljöö oli suorastaan täydellinen tälle musikaalille. Teatterissa tai musikaaleissa käyminen on mitä ilmeisemmin Briteissä hieman vapaampaa, sillä omat takkinsa sai ottaa mukaan katsomoon ja katsomossa sai myös syödä esimerkiksi pop cornia ja jäätelöä (!). Itse tykkään pukeutua teatteriin vähän hienommin ihan omaksi ilokseni, ja kyllä me taisimme miehen kanssa erottua osasta porukkaa mutta mitäpä tuosta, meillä oli ihanaa.

Liput mies muuten osti etukäteen London Theatre Directistä; siellä ne ilmeisesti olivat halvemmat kuin monessa muussa paikassa ja liput tulivat postilla kotiin ennen matkaa.

Toiveissa on, että joskus pääsisi Lontooseen pitemmäksi aikaa ja voisi käydä katsomassa useammankin musikaalin, tuolla kun tuota valinnanvaraa on aika rutkasti. Sitä odotellessa vaalin tätä muistoa lämpimästi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...