Joonas Konstig: Totuus naisista

Joonas Konstig on kirjoittanut romaanin isistä ja tyttäristä, rakkaudesta, vanhemmuudesta ja nuoruuden kipupisteistä. Totuus naisista (Gummerus, 2013) ei anna tyhjentäviä vastauksia, mutta se kertoo yhden miehen version. Miehen, joka haluaa olla hyvä isä ja aviomies.

Olethan sinä hyvä minun tytölleni?
Missä maailmassa ja kuka ihminen voisi käyttää tällaisen repliikin? Se tuntui yhtä aikaa ensimmäiseltä ja vihoviimeiseltä repliikiltä mitä tässä voi sanoa.

Tapani Koskikarin elämä menee ihan mallikkaasti. Asunto on Espoossa, uusi työpaikka avaa mahdollisuuksia, vaimon kanssa menee ihan hyvin ja onpa perheessä kaksi tytärtäkin. Vanhempi, Ronja, on muuttanut jo kotoa pois mielipiteineen. Se nuorimmainen, Roosa, lukion tokaluokkalainen, asuu vielä kotona, haaveilee ajokortista ja tahtoisi olla pojan kanssa.

Konstigin henkilöhahmot ovat jollain tavalla hieman pelottavia, he tulevat iholle. Kirjassa huudetaan, itketään, huolestutaan, vähän nauretaan. Kirjassa kasvetaan aikuisiksi ja palataan nuoruuteen, siihen miltä tuntui rakastua ja haluta jotain tiettyä ihmistä, miltä tuntuu mustasukkaisuus, kuinka raadolliseksi ihminen muuttuu kun se suuttuu.

En henkilökohtaisesti osannut pitää kirjasta. Se ei kuitenkaan ole kirjan tai kirjailijan vika. Teksti kulkee hyvin eteenpäin, ei tullut mieleenkään jättää kirjaa kesken. Etenkin viimeisessä kurvissa tapahtumat kiihtyvät, ehkä jopa ylinopeudelle. En voi silti sanoa pitäneeni tai nauttineeni kirjasta. Jollain tavalla se muistutti minua teini-ikäisenä lukemistani kirjoista, niistä joissa tytöille kävi huonosti ainakin hetkeksi ja ne ihanat pojat olivatkin kusipäitä.

Oikeastaan minua ärsyttää, että Konstig kirjoittaa niin hyvin. Tarina ei takeltele ja vaikka lukioikäiset kuulostavat välillä ysiluokkalaisilta (daa) ei puheenparsi silti ole vaivaannuttavaa. Ehkä hieman kärjistettyä, kyllä. Ja se, että minä oikeastaan pidin Tapanista, vaikken kaikkea hänen tekemäänsä allekirjoittaisikaan. Ainakin hän teki valinnan ja yritti.

Ajattelin lukea Konstigin toisen romaanin Kaikki on sanottu. Haluan antaa kirjailijalle vielä mahdollisuuden hurmata minut. Melkein vain tuon yllä lainaamani katkelman perusteella.

Ja antakaa tekin. Lukekaa vaikka Liisan mielenkiintoinen teksti tai kurkatkaa, kuinka Minna löysi uuden suosikkikirjailijan.

Joonas Konstig: Totuus naisista
Gummerus, 2013. 320 s.
Kansi: Tuomo Parikka

Lavalta: Kauko Röyhkä Koko kesä Kalliossa -klubilla

Vietimme torstai-iltaa tällä kertaa KokoTeatterin Koko Jazz Clubilla. Ohjelmassa oli Koko kesä Kalliossa -klubi, jossa tällä viikolla päätähtenä oli Kauko Röyhkä. Klubin idea on, että eri artistit saapuvat paikalle esittämään kappaleistaan jazz-sovituksia.

Minulla ei itselläni ole oikeastaan minkäänlaista henkilökohtaista suhdetta herra Röyhkään. Osan kappaleista olin toki kuullut aiemmin, mutta en muista Miss Farkku-Suomi -elokuvaa lukuunottamatta kuunnelleeni niitä tarkoituksella. Röyhkä kuitenkin kiinnostaa minua artistina (ja kirjailijana), joten lähdin paikalle siipan kanssa kiinnostuneena (ja jännitin vain vähän miten Pöly pärjää itsekseen kotona).

Röyhkän kanssa soittivat muusikot Arttu Takalo, Severi Pyysalo, Timo Hirvonen ja Jussi Lehtonen, joista kolme jälkimmäistä esiintyivät triona ennen Röyhkää. Myöskään tällainen modernimpi jazz ei ole minulle kovin tuttua, mutta jazzista pidän kyllä. Huomasin, että helpointa minulle oli kuuntelu silloin kun pidin silmiä kiinni. Toivottavasti kukaan ei luullut että nukuin. Ainut varsinainen miinus oli äänentoistollinen: Röyhkän laulu kuului toisinaan hieman huonosti. Muuten äänentoistosta kiitosta, sillä musiikkia soitettiin sopivalla volyymilla. Ja sanonpa vaan, että on se vibrafoni ihmeellinen soitin, en oikeasti ymmärrä miten sitä voi soittaa.

Klubilla soitettiin muun muassa kappaleet Miss Farkku-Suomi, Talon meren rannalla ja Paska kaupunki. Mies halusi nostaa esiin, että erityisesti Lauralle-kappaleen jazzversio oli erittäin onnistunut ja sen bassoväli hieno. Myös encorena soitettu Steppaillen oli jazzasussaan mainio.

Tilana KokoTeatteri on jazzklubille mitä mainioin. Kynttilät loistivat ja viinilasit kilisivät. Kuuntelijoita oli myös niin paljon, että sali oli tupaten täynnä ja osa yleisöstä istui aulan puolella. Me saimme istumapaikat aivan salin reunalta, mikä oli toisaalta myös hyvä valinta sillä siinä oli myös viileää. Näköetäisyyskin oli sopiva. Jos kuitenkin haluaa paikan lähempää lavaa niin suosittelen saapumista paikalle ajoissa. Plussaa klubi saa minulta myös inhimillisestä aloitusajasta: ovet aukeavat klo 20 ja soitto soi klo 21.

Myös nestemäiset tarjoilut olivat hyvät ja kohtuuhintaiset. Lasi viiniä (12cl) maksoi 5 euroa, pullon sai 25 euron hintaan. Tarjolla oli myös hyvää talon omaa (alkoholitonta) inkivääriolutta (2,5 euroa lasi) jota suosittelen lämpimästi.

Koko kesä Kalliossa -klubin idea on mielestäni mainio ja miljöö miellyttävä. Tällainen modernimpi jazz ei välttämättä ole aivan minun juttuni, mutta nostan hattua taitaville soittajille, hyvin menossa mukana olleelle Röyhkälle sekä toivon klubille pitkää ikää ja suuria yleisömääriä. Lisäksi aion ehdottomasti testata jonain sunnuntaina jazzbrunssia, sillä uskon jazzin tahtiin olevan hyvä syödä.

Kiitokset KokoTeatterille kutsusta klubille.

Loppukesän keikat ja infot löytyvät täältä. Klubeja on jäljellä vielä seitsemän, joten vielä ehtii!

Lukumaratonin jälkimainingit

Maratonkirjat ja sohvannurkka, jossa lähes kaikki lukeminen tapahtui.

Maratonista on nyt selvitty hengissä ja lähes täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Väsymys painaa hieman, mutta Pöly herätti ystävällisesti tänään vasta kuuden aikaan ja suostui nukkumaan vielä seitsemään asti. Tänä aamuna en ole vielä lukenut mitään, mutta ajatus ei tunnu myöskään vastenmieliseltä. Kunhan pääsen tänään hetkeksi junaan jatkan varmaankin Anna Kareninan parissa.

Maratonilla kului
* kolme kuppia teetä (2 x lakritsi, yksi sitruuna-inkivääri)
* kupillinen kahvia
* kaksi palaa fetaparsakaalipiirakkaa
* kaksi ruisleipää
* pussillinen Pätkis-minibiteseja
* pistaasipähkinöitä (joista osa ei auennut)
* yksi toblerone-pala
* noin 2/3 pussillista pop cornia

Lukeminen keskeytyi kun
* kävin Pölyn kanssa pihalla
* tein piirakkapohjan
* katsoin yhden jakson Modern Familya Tuomaksen kanssa
* lähdin Pölyn ja Tuomaksen kanssa metsäkävelylle
* otin kahdet torkut, yhdet tunnin ja yhdet puolen tunnin

Lukeminen itsessään oli mukavaa ja sain jotenkin hillittyä viimeisen lomaviikon angstia ja keskityttyä puuhaan. Jaksoin hyvin lukea kirjoja niiden itsensä puolesta, olin näköjään aika sopivasti valinnut lyhyehköjä ja riittävän kevyitä tai selkeitä kirjoja. Ongelmana oli lähinnä oma vireystila, sillä olen nukkunut nyt vähän lyhyempiä yöunia ja se selvästi haittasi keskittymistä. En myöskään jaksanut aivan keskiyöhön saakka, sillä Miniän loputtua en yksinkertaisesti kyennyt aloittamaan novellia saati sitten uutta kirjaa.

Maratonilla luin seuraavat kirjat:
Frank B. Gilbreth & Ernestine Carye Gilbreth : Tusinoittain halvemmalla
Carlos Maria Dominguez : Paperitalo
Jukka Parkkinen : Karhukirjeitä Karhumäestä
Tove Jansson : Kesäkirja
Katja Kallio : Elokuvamuisti
Antti Karumo : Männyt
Tuomas Kyrö : Miniä

Ehdittiin myös treenata Pölyn kanssa. Tässä vauhdikas luoksetulo.

Pisin edellisistä kirjoista oli Gilbrethin ja Careyn Tusinoittain halvemmalla, joka osoittautui sekä hyväksi aloituskirjaksi että kivaksi tarinaksi. Omaelämäkerrallinen kertomus kaksitoistalapsisen perheen omalaatuisesta arjesta viihdytti ja myös kosketti.

Paperitalo ja Männyt edustivat lukulistalla hämmentävää kirjallisuutta. Paperitalo esitteli hienoja ajatuksia kirjojen lukemisesta ja niiden omistamisesta ja uskon palaavani sen pariin myöhemmin. Männyt puolestaan oli hieman omituinen, tai en aivan saanut siitä kiinni. Oli kantarelleja, kameleita ja perheriitoja. Se oli itse asiassa aika surullinen kirja. Jäi joka tapauksessa hieman etäiseksi. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että luin sitä illalla mutta en tiedä jaksanko palata sen maailmaan enää uudelleen.

Tove Janssonin Kesäkirja puolestaan oli juuri niin ihana kuin olin ajatellutkin. Sophian ja isoäidin seikkailut ja keskustelut saarella lämmittivät sydäntä ja saivat olon kovin haikeaksi. Minäkin haluaisin kokea Sophian myrskyn, kuunnella alleja ja nukkua teltassa rotkossa. Kesäkirja on toinen Janssonin ns. aikuisten kirja jonka olen lukenut, yläasteella luin kirjailijaesitelmää varten Kunniallisen petkuttajan. Uskoisin, että nyt saisin siitäkin irti enemmän joten palaan varmasti Janssonin tuotantoon uudelleen. Bildhuggarens dotter itse asiassa odottaakin kirjahyllyssä.

Myös Katja Kallion Elokuvamuistista olin kuullut paljon kehuja eikä sekään pettänyt. Kallio kirjoittaa helppolukuista tekstiä ja hänen mukanaan oli mukava uppoutua elokuvien maailmaan. Olin myyty viimeistään siinä vaiheessa, kun Kallio oli tunnustanut pitävänsä sekä Sound of Musicista että Leijonakuninkaasta.

Jukka Parkkisen Karhukirjeitä Karhumäestä oli lukupinossani ainoa kirjaston kirja. Se oli pyörinyt yöpöydälläni niin pitkään että päätin nyt vihdoin lukea sen. Opus olikin oikein viihdyttävä, mutta ei noussut harmillisesti edeltäjänsä tasolle. Kirjassa oli hieman liikaa tinttausta ja harmittelua. Aion silti jatkaa Karhumäki-sarjan parissa, koska kaikesta huolimatta Parkkinen kirjoittaa hyvin ja käyttää mahtavia vertauksia.

Kyrön Miniä päätyi maratonin viimeiseksi kirjaksi. Kyrön lempeä huumori ja melkoisen sympaattinen tarina lämmittivät sydäntä, mutta väsymys painoi jo niin kovasti päälle että meinasin nukahtaa kirjaa lukiessani useamman kerran. Mukava oli joka tapauksessa palata mielensäpahoittajan seuraan, pitäisiköhän tänään keittää perunoita?

Pöly kirittää. Tässä menossa Karumon Männyt.

Kitalaenpuhdistunovelleina luin vielä Miina Supisen Apatosauruksen maasta kuusi ensimmäistä. Novellit olivat absurdeja ja paikoin hauskoja, paikoin itse asiassa melkoisen surullisia. Tuntui, että moni oli novelleissa onneton. Pidin kuitenkin Supisen tyylistä ja odotan kiinnostuksella mitä loppukokoelma tuo tullessaan.

Kirjoitan myöhemmin pitemmin ainakin Kesäkirjasta ja Elokuvamuistista, ehkä muistakin. Olo on uupunut mutta onnellinen. Hieman myös tunsin itseni paheelliseksi vain lukiessani koko päivän. Tänään aion paikata ja imuroida sekä hieman siivota juoksevien asioiden ohella.

Kävimme myös äsken Pölyn kanssa aamukävelyllä kirjastossa. Minulle oli tullut kolme varausta, menin siis hakemaan vain yhtä. Saattaa siis olla, että Anna Karenina joutuu jäämään tänäänkin kotiin ja mukaan lähtee ehkä Jonas Konstigia tai Magdalena Haita. Voihan eräpäivä.

Kiitos vielä kerran kaikille kirittäjille, kommentoijille ja seuraajille eilisestä! Hauskaa oli!

Lukumaraton alkaa än-yy-tee...

Huomenna 24.7. alkaa hurja kiritys kun (kirja)blogistanian toinen kesälukumaraton alkaa. Itse aloitan lukemisen aamulla kunhan herään tai kunhan Pöly herättää. Alustava kirjalista löytyy täältä. Päivittelen fiiliksiä ja väliaikatietoja sekä tänne että blogin facebook-sivuille ja mahdollisesti myös twiittaan. Laskuri pyörähtää käyntiin 00.00 ja päättyy samaan kellonaikaan seuraavan vuorokauden koittaessa. Aamuun!

5.30
Pöly herätti aika tarkalleen 5.12 joten ylös oli noustava. Käytiin pihalla keräämässä aamiaismarjoja ja keitin teetä. Valitsen ensimmäiseksi kirjaksi Gilbreth & Careyn Tusinoittain halvemmalla. Väsyttää vähän.

8.00
Myönnetään, 6.30 alkoi nukuttaa ihan kauheasti joten torkuin puoli kahdeksaan. Äsken tehtiin aamiaista, vihdoin kahvia. Tusinoittain halvemmalla vaikuttaa hauskalta. Tsemppaan loppupäivän, kahvi on Vilijonkka-mukissa.

Sivuja luettu 96.

10.45

Ensimmäinen kirja luettu. Tusinoittain halvemmalla oli lämminhenkinen ja hauska omaelämäkerrallinen kertomus Gilbrethin perheen elämästä. Perheen isä opastaa suurperhettään systemaattisesti ja omalaatuisesti. Pidin kirjasta kovasti, mutta pää on jotenkin niin tyhjä etten saa sanottua oikein mitään. Seuraavaksi novelli.

Sivuja luettu 305.

11.02

Luin kitalaenpuhdistusnovelliksi Miina Supisen Apatosauruksen maasta ensimmäisen, Hieno ihminen, paitoja, Amy Kakkunen. Taidan pitää Miina Supisesta. Pistaasipähkinäpussin pähkinät ovat viallisia, tarvitsen jonkun vasaran näiden avaamiseksi.

Sivuja luettu 317.

12.16

Carlos Maria Dominguezin Paperitalo on nyt teen ja ruisleivän siivittämänä. Hämmentävä kirja, jossa hienoja ajatuksia kirjoista ja niiden omistamisesta, lukemisesta ja siihen koukuttumisesta. Seuraavaksi taas Supista ja sitten kenties Parkkista, Janssonia tai Kalliota. En tiedä vielä.

Sivuja luettu 415.

14.02

Jukka Parkkisen Karhukirjeitä Karhumäestä ei ollut aivan sarjan ensimmäisen osan veroinen, mutta hauska se oli silti. Mainioita lainauksia oli paljon, esimerkiksi sillä kukaan ei ollut niin viisas kuin insinööri, paitsi majava, joka ui sateella veden alla. Lisäksi luin kaksi Supisen novellia, Tavarat/ihmiset sekä Kitkerä - aistimellinen teos. Absurdia huumoria, kuten takakannessa luvattiinkin.

Tuomas tuli kotiin. Teen fetaparsakaalipiirakkaan pohjan ja sitten taidan jatkaa Janssonin parissa.

Sivuja luettu 537.

15.17

Kesäkirja on puolessavälissä, se on ihana. Syön ja sitten lähdetään Pölyn kanssa ulos. Pää tuntuu tunkkaiselta.

18.21

Välissä oli ulkoilua ja ruokailua. Luin Kesäkirjan loppuun. En ihmettele, että toiset lukevat sen joka kesä. Jansson kirjoittaa viisaasti ja isoäidissä on jotain nuuskamuikkusmaista. Tahdon saaristoon kuuntelemaan alleja. Taidan avata novellin (seuraavana kirjassa on Miinus 200 astetta) jälkeen Kallion Elokuvamuistin.

Sivuja luettu 680.

20.12

Elokuvamuisti oli juuri sopiva tähän väliin. Se oli kevyt, helppolukuinen ja sai fiilistelemään omia elokuvamuistoja. Supisen Maustepippuri-novelli puolestaan oli aika pelottava absurdissa arkisuudessaan. Tai ei pelottava, mutta sellainen levottomuutta herättävä. Seuraavaksi lukuun Antti Karumon Männyt, jonka olen joskus napannut kirjaston ilmaishyllystä ja pyhästi luvannut lukea.

Tein evääksi poppareita.

Sivuja luettu 853.

22.00

Karumon Männyt oli kummallinen, jonkinlainen kurkistus maagiseen realismiin. Tai melkein ainakin. Tekee mieli kantarelleja. Supisen Vaari ja ravintola oli jotenkin todella surullinen. Ajattelin lukea seuraavaksi Kyrön Miniän jos se olisi kevyempi. Kaksi tuntia aikaa.

Sivuja luettu 1031. (aiemmat sivumäärät korjattu pienen laskuvirheen vuoksi, tämän pitäisi nyt olla oikein)

23.16

Nyt taitaa olla tämän vuorokauden luvut luettu, sillä silmät painuvat väkisin kiinni ja lukuseuralainen haukkuu väsyksissään omaa heijastustaan ikkunassa. Miniä oli oikein sympaattinen ja jäi hyvä mieli. Puran tätä päivää varmaan huomisen puolella enemmän, kun ajatus taas kulkee. Iso kiitos tsemppaajille ja kommentoijille!

Lopullinen sivumäärä 1153. Luettuna 7 kirjaa ja 6 novellia.

Maratonin jälkimainingit ja koonnin voi käydä lukemassa täältä.

George R.R. Martin: A Game of Thrones (Song of Ice and Fire #1)

Winter is coming, sanovat. George R.R. Martinin A Game of Thrones (Voayger, 1996; oma versioni painettu 2011) nousi tietoisuuteni tv-sarjan pamahdettua Suomen televisiohin. Itse en sarjaa seurannut silloin enkä seuraa vieläkään, mutta kirja alkoi kiinnostaa ja viime syksynä hankin itselleni boksina sarjan viisi ensimmäistä osaa.

"Lond Stark," Jon said. It was strange to hear him call Father that, so formal. Bran looked at him with desperate hope. "There are five pups," he told Father. "Three male, two female."
"What of it, Jon?"
"You have five trueborn children," Jon said. "Three sons, two daughters. The direwolf is the sigil of your House. Your children were meant to have these pups, my lord." 

Koska sarja on niin massiivinen ja tämä ensimmäinen osakin niin pitkä, kommentoin kirjan juonta vain lyhyesti ja ruodin sen jälkeen omia lukutunnelmiani. Jonkinlaisena punaisena lankana A Game of Thronesissa on Starkin pohjoisen suvun tarina. Lordi Eddard Stark kutsutaan astumaan kuninkaan rinnalle kuninkaan Kouraksi (King's Hand) entisen kuoltua. Eddard ottaa pestin pitkin hampain vastaan ja matkaa etelään tyttäriensä kanssa jättäen vanhimman poikansa hallitsemaan pohjoista linnaa vaimonsa kanssa.

Matka ja määränpää ovat täynnä juonitteluja, verta, suden ulvontaa ja kuolemaa. Toisaalla vanhan kuninkaan perillinen, Viserys, tahtoo nousta takaisin vallankahvaan ja kokoaa armeijaansa. Aikaa vietetään myös muurilla, jonne Eddardin äpäräpoika Jon on matkannut liittyäkseen villiä pohjoista vartioivaan Yövartioon (Night's Watch). Tarinan eri puolia seurataan vuoron perään ja ääneen pääsevät niin Eddard, hänen poikansa ja tyttärensä ja vaimonsa sekä kilpailevan Lannisterin suvun hyljeksitty nuorempi veli, Tyrion.

A Game of Thrones oli kiinnostava luettava ja jonkinlainen paluu teini-ikään. Näin massiivista fantasiaa olen lukenut viimeksi varmaankin Ajan pyörä -sarjaa lukiessani. Magian ja taikuuden osuus jäi pieneksi, pääosassa ovat miekat ja hovijuonet, kilpailevat tavoitteet ja liittolaisuuksien luominen. Martin kirjoittaa tarttuvasti ja vaikka toisinaan jaksaa kuvailla ritariensa varusteita kyllästymiseen asti on juoni sen verran koukuttava että lukemista on jatkettava.

Minua varoitettiin etukäteen, että kirjaa lukiessa kehenkään hahmoon ei kannata kiintyä liiaksi. Tämä varoitus piti hyvin paikkansa. Päitä irtoili, luottamuksia petettiin eikä tällaisia tapahtumia juurikaan ennakkovaroituksilla pedattu. Huikeaa.

Aion ehdottomasti lukea myös Tulen ja jään laulun muut osat, onneksi seuraavat kirjat kököttävät jo hyllyssä. Massiivista luettavaa, monella tavalla. A Game of Thrones myös petasi paljon odotuksia jatkolle, joten kiinnostuksella odotan mitä Clash of Kings tuo tullessaan.

Kurkkaa lisävahvistukseksi vaikkapa Suketuksen teksti, jossa huomataan että myös fantasiaa vähemmän lukenut voi uppoutua Westerosin maailmaan. Sieltä myös linkkejä muiden teksteihin. Antaa talven tulla.

George R.R. Martin: A Game of Thrones (Song of Ice and Fire, #1)
Voyager, 2011. (alkup. 1996) 801 s.
Kansi: Larry Rostant