Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max (Teos, 2009) on ollut lukulistalla pitkään ja erityisesti sen jälkeen, kun tykästyin uudempaan teokseen Galtbystä länteen. Nyt se tarttui kirjastosta mukaani, kun etsin nimikirjainkaimaani HelMet-haastetta varten. Kuinka olinkaan unohtanut Parkkisen, kotona näitä miettiessäni kirjailija ei tullut lainkaan mieleen!

Max ja Isaac ovat saksalaiset siamilaiset kaksoset, veljeydessään erottamattomat. Max kulkee oviaukoista aina edellä ja esiintyy mielellään, kohauttaa jopa. Isaac puolestaan jää varjoon yhden kätensä kanssa, hiljaisempana ja varautuneempana mutta silti veljeään rakastavana. Yhdessä kaksikko kulkee läpi Euroopan sirkusmaailman ja tanssisalien esiintyen milloin kummajaisina, milloin esityksen vetonauloina tanssien. 1920-luvun Helsingissä tavattu Iris, häikäilemätön ja tunteellinen, lyö kuitenkin kiilan veljeyteen. Rakkaus on huumaavaa, mutta kun koskaan ei ole yksin ei voi myöskään itse päättää tulevaisuudestaan.

Parkkisen kerronta on jo tässä ensimmäisessä romaanissa samanlaista kuin Galtbyssä. Surullisia nämä ovat molemmat, haikeita, mutta silti tarkkanäköisiä ja siinä paikoin kovin julmia. Tässä teoksessa hahmojen epätäydellisyys korostuu, pienet viat ja paheet tuodaan näkyviin. Onneksi esiin nostetaan myös ne inhimillisyyden rippeet, joita epätoivoisista ja osin jo luovuttaneistakin hahmoista löytyy. Koron kaari, kauneuspilkku, väsynyt hymy. Isaacin kerronnassa on katkeruuden häivän ja väsymyksen lisäksi paljon lempeyttä.

Teoksessa on samanlaista rappiollista romantiikkaa kuin yhdessä suosikkielokuvistani, Baz Luhrmanin Moulin Rouge!:ssa. Toiseuden tunne tuntuu myös molemmissa vahvana, se että on itse jotenkin ulkopuolella ja muut ovat juurikin muita. Vaikutelmaa korostaa kabareen ja sirkusten samankaltaisuus, tupakansavuinen tunnelma löytyy molemmista. Ehkä siksikin pidin tästä teoksesta niin paljon.

Katja lumoutui heti alkusivuilla ja Arja toivoo että teos ei unohdu.

HelMet-haasteessa piste kohtaan kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla.

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Teos, 2009. 312 s.

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

Leena Parkkisen Galtbystä länteen (Teos, 2013) sai olla lukuvuoteni 2013 viimeinen kirja. Lainasin kirjan bestseller-lainana juuri ennen joulunpyhiä ja sain sen luettua uuden vuoden aattona muutamia tunteja ennen vuoden vaihtumista. Sanottakoon heti kättelyssä, että Parkkisen teos viehätti minua heti alusta alkaen ja ihastus säilyi loppuun asti.

On kesäkuu ja harmaiden rantavajojen välissä ui piisami jättäen jälkeensä kuin rasvalla piirretyn vanan.

Vuonna 1947 Fettknoppenin saarella tapahtuu nuoren naisen murha. Syyllisestä tunnutaan olevan yksimielisiä ja Sebastian pidätetään. Kuusikymmentäviisi vuotta myöhemmin Karen matkustaa takaisin lapsuudenkotiinsa, tuuliselle maksaruohon peittämälle saarelle, aikeenaan selvittää kuka rikoksen todella teki. Sillä ei ole enää mitään väliä, että moni on jo kuollut. Karenin mukaan päätyy lähtemään nuori Azar, joka matkustaa toisten menneisyyteen ja pohtii samalla omaa tulevaisuuttaan.

Pidin Karenista heti kirjan alussa. Vanha nainen on itsepäinen ja jopa ilkeä, ehdottomasti, mutta hänessä, luukahvaisessa revolverissa ja päättäväisyydessä on jotain, joka minua viehättää. Myös Azar onnistui tulemaan tutuksi, herättämään kiinnostusta, aiheuttamaan lisää ajatuksia juurista. Henkilöhahmot ovat muutenkin kohdallaan Parkkisen kirjassa, kiinnostavia ja monipuolisia, he osaavat yllättää vielä kirjan loppupuolellakin.

Opuksen mielenmaisema, tuulenpieksämät kalliot ja varautuneet ihmiset, on kiinnostava. Siinä on jollain tavalla samaa kuin Lundbergin Jäässä, samaa saaristolaista itsepäisyyttä ja omalaatuista lämpöä. Itse viihdyin Fetknoppenin sulkeutuneessa yhteisössä, niin synkeänä sota-aikana kuin nykyajassakin jolloin huoneet tuoksuvat kosteilta ja verhot ovat kellastuneet.

Parkkisen tarinasta en oikein osaa sanoa mitään, en ehkä haluakaan. Mieluummin jätän sen koettavaksi, niin että se saa yllättää. Minä yksinkertaisesti pidin tästä kirjasta kovin kovin paljon, sen konstailemattomuudesta ja tarinan monipuolisuudesta, moniäänisyydestä, surusta ja ilon hetkistä.

Kirjan suljin huokaisten, luettuani viimeiset kappaleet useampaan kertaan. En ole vieläkään aivan varma kaikesta, paitsi siitä että pidin kirjasta ja sen merensinisistä sävyistä, vaativuudesta ja samanaikaisesta kotoisuudesta. Galtbystä länteen on hieno tarina perheistä, salaisuuksista, rakkaudesta ja aikuistumisesta.

Erityiskiitokset tahdon vielä antaa Jussi Karjalaisen upealle kannelle, joka sopii kirjaan täydellisesti.

Sara piti kirjaa yhtenä vuoden parhaista, Minnan mukaan tämä olisi täsmälahjasuositus monelle.

***

Kirjan lukemisen lisäksi osallistuin myös Lukukeskuksen järjestämään lukupiiritapahtumaan. Lukupiiri ei ollut aivan tavanomainen, sillä Lukukeskus on aloittamassa palvelua josta kirjailijan voisi kutsua kotiinsa keskustelemaan kirjoistaan. Me kokoonnuimme erään kirjabloggaajan luona ja paikalla olivat lisäksemme Lukukeskuksen edustaja sekä Leena Parkkinen.

Parkkinen oli suunnattoman ystävällinen ja mukavan oloinen. Itseäni tilaisuus vähän jännitti, mutta keskustelu sujui mukavasti ja Parkkinen tuntui kertovan mielellään siitä miten hän kirjoittaa ja avaavan hieman teostensa taustoja. Jutustelimme Parkkisen kanssa noin tunnin ajan ja kaikki saivat esittää kysymyksiä.

Omasta mielestäni Lukukeskuksen idea on hauska ja toivonkin sen saavan ilmaa siipiensä alle. Kiitokset Leena Parkkiselle ja Lukukeskukselle!

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
Teos, 2013. 339 s.
Ulkoasu: Jussi Karjalainen