Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla (Satumaa #1)

Catherynne M. Valenten Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla (Gummerus, 2013) majaili yöpöydälläni hyvän tovin. Nappasin sen mukaani kaivatessani leppoisaa luettavaa ja vauhdikas satu vei minut saman tien mennessään.

"Sinä tunnut olevan melkoisen pahansisuinen ja äkkipikainen lapsi", sanoi Vihreä Tuuli. "Haluaisitko karata kanssani, ratsastaa Tuulenvireiden leopardilla ja matkustaa suurelle merelle, joka ympäröi Satumaata? Pelkäänpä, etten itse pääse sisälle, koska ankarilta puhureilta on pääsy kielletty, mutta sinut veisin mielelläni Turmionmeren äärelle."
"Voi kyllä!" henkäisi Syyskuu,m joak paheksui suuresti vaaleanpunakeltaisia teekuppeja ja pieniä, ystävällisiä koiria.

Syyskuu on Omahassa asustava 12-vuotias tyttö, joka ei tosiaan kauaa mieti lähteäkö Vihreän Tuulen kyydissä kohti Satumaata. Lumottuja lapsia odottavat Satumaassa aivan omanlaisensa seikkailut riippuen toki siitä, mitä lapsi päättää tehdä. Ja koska Syyskuu on äkkipikainen lapsi ja jokseenkin sydämetön voi hänen uskoa joutuvan mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin.

Matkansa aikana Syyskuu kohtaa monia perinteisiä satuhahmoja kuten keijuja ja tonttuja, mutta onhan siellä myös suunnattoman hurmaava louhikäärme A-L (joka on isänsä puolesta kirjasto), pelottavia hevoskaisia, hiisinkäisiä, miellyttämishaluinen tupakkatakki ja vaikka mitä muuta. Satumaa on tosiaan omalaatuinen paikka, jonne voi joutua mitä moninaisimmin keinoin, oli se sitten tuulen mukana tai vaatekaapin läpi.

Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla on hengästyttävästä nimestään huolimatta helposti lähestyttävä ja äärimmäisen ilahduttava teos. Sen runsaus on ylitsevuotavaa, mutta juuri sopivasti, ja satumaisuus upeaa. Syyskuun matkan voinee lukea vain jännittävänä seikkailuina, mutta tarinan alta paljastuu monia kerroksia ja suuria teemoja, jotka saivat ainakin tämän lukijan pään täällä surraamaan iloisesti. Tarinan liepeillä käsitellään ikävää, ystävyyttä, kuolemaa ja oikeiden valintojen tekemisen vaikeutta. Toisaalta teemat ja osittain varsin hurjaksi äityvät tapahtumat rajoittanevat tämän sadun lukemista pienemmille lapsille, mutta luulen että jo kolmasluokkalaisille ja siitä ylöspäin tämä voisi olla sopivaa luettavaa (luotan tässä Katjan oivalliseen ikäarvioon).

Kiitosta annan tarinan lisäksi myös suomentaja Sarianna Silvoselle, joka on varmasti joutunut kirjaviisaan louhikäärmeen kanssa asettelemaan sanojaan tarkkaan. Mainiota! Hatunnostonsa ansaitsee myös Ana Juanin kuvitus, joka tuo oman lisänsä opuksen lumoon.

Viimeisiä lukuja piti ahmia liukuportaissa ja kävellessä, vaikka oli jo kiire. Tarina piti otteessaan loppuun asti ja säilytti satumaisuutensa loistavasti. Syyskuu on mainio sankari, jonka seurassa viihdyin erinomaisesti. Lyhyesti todettuna tämä opus tulee varmasti olemaan tämän lukuvuoden helmiä.

Liina kehui kovasti tämän alkukielistä versiota ja voin ilomielin suositella myös tätä suomennosta. Lisäksi Raija kuvaa tätä ikäriippumattomaksi teokseksi ja on ehtinyt arvostella myös sarjan toisen osan.

Kiitokset kustantamolle arvostelukappaleesta.

Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla (The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own making, 2011)
Gummerus, 2013. 339 s.
Suomentaja: Sarianna Silvonen
Kansi ja kuvitus: Ana Juan

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu

Timo K. Mukan esikoisteos Maa on syntinen laulu (Gummerus, 1964) onnistui ikään kuin vahingossa hurmaamaan minut. 19-vuotiaan nuoren miehen kynästä syntyneessä tarinassa onnettomat tapahtumat seuraavat toisiaan eivätkä toivonkipinät jaksa loistaa kovin kauaa. Siitä huolimatta karu kuvaus pienen kylän elämästä ja Lapin luonnosta piti lempeästi otteessaan.

Lappalaisen silmät olivat mustat - pyöreät mustat napit, jotka virkeinä liikkuivat ihmisestä toiseen, yli kuusennäreitten muodostaman seinän ikkunaan. Hän hymyili silmiään väläyttäen Martalle, kun tyttö kulki ohi ikkunan kuparipannu kädessään.

Nuori Martta elää perheensä kanssa pienessä kylässä Siskonrannassa. Marttaa riiataan useampaankin taloon, mutta ihastuksen kohteena on saamelainen poromies. Parin välille syttyy rakkaus, jota ei kylässä välttämättä niin lämpimin tuntein katsota.

Elämä kylässä on rumaa. Kyläilyreissuilla juorutaan, tansseissa puukotetaan ja sekä seksuaalisuus että uskonnollisuus ovat vahvasti läsnä. Seurojen aikana vaivutaan hurmokseen ja kamariin viedään niin alaikäiset pojat eikä saarnamieskään jätä tilaisuutta impien kanssa käyttämättä. Ainoastaan luontoa kuvataan kauniisti.

Tuntuu jotenkin hämmentävältä myöntää pitäneensä tästä kirjasta. Lähtökohtaisesti Maa on syntinen laulu sisältää paljon sellaisia elementtejä, joista en välttämättä kirjallisuudessa kovasti pidä eli rujoa naturalismia ja onnettomia ihmisiä. Mutta niin vain kävi, että jotain lumoavaa tässä opuksessa oli, sillä luin sen muutamassa päivässä suurella kiinnostuksella ja onnistuin välttymään ahdistukselta, joka minuun yleensä tällaista tekstiä lukiessa iskee.

Kerro joutsenen laulu mihin on vietävä nainen
jonka sieluun on tullut himo
kuin suurena mustana kukkana
laulaja laulaa

Kirjassa esiintyvä lapin murre tuntui ensin hieman haastavalta, mutta onneksi jo tuntemalla edes yhden seudulta kotoisin olevan on oppinut sanan jos toisenkin. Kieleen totuttuani lukeminen sujui sutjakkaan ja vieraatkin termit avasivat vihdoin merkityksensä. Kläpit ja pörröt suhisivat vain ohi mennessään. Täytyy myös mainita, että Markus Pyörälän kansi sopii kirjaan mitä parhaiten.

Maa on syntinen laulu on ruma ja karu kirja, mutta samalla siinä on jotain poikkeuksellisen puoleensavetävää. Pienen ja sisäänpäinlämpiävän kylän elämään sopeutuu ja samalla siitä hämmennyksekseen lumoutuu.

Piille teos antoi paljon pohdiskelemisen aihetta, Anna J.:lle teos tarjoili synkän ja ikävän maailmankuvan.

Kiitokset kustantamolle arvostelukappaleesta.

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
Gummerus, 1964. Luettavana uusintapainos vuodelta 2013. 229 s.
Kansi: Markus Pyörälä

Lavalta: Finnphonia Emigrantica - Kymmenen kuvaa Suomesta kymmenellä kielellä (Stoa)

Esityksen juliste (Octavian Bâlea)

Varoitan heti alkuun, hyvä lukija, että tämä teksti tulee sisältämään varauksetonta hehkutusta. European theatre collectiven ja Stoan yhteistuotanto Finnphonia Emigrantica - Kymmenen kuvaa Suomesta kymmenellä kielellä oli vaikuttava, kaunis ja rauhoittava esitys, josta poistui hymy kasvoillaan.

Stoan salissa tunnelma on taianomainen. Lavalla nähdään viisi taiteilijaa, joiden äidinkieli ei ole suomi. He esittävät musiikin säestyksellä suomalaisuudesta kertovia runoja omilla kielillään, laulaen ja lausuen. Esityksessä kuullaan niin unkaria, ugandaa, venäjää kuin tanskaakin. Paikoin runot muuntuvat äänimaisemiksi, joita kuunnellessa tekee mieli laittaa vain silmät kiinni ja nauttia sanoista.

Vaikka kieltä ei tuntisi, välittyy tunne sanojen takaa. Esitys on tekstitetty suomeksi, mutta täysin välttämättömänä en tekstin seuraamista pitäisi. Paikoin melodramaattiset runot suomalaisuudesta taipuvat eri kielille helpon oloisesti. Omiksi suosikeiksini nousevat eri kielin soiva Olli Sirkiän runo Nopeasti vaihtuva maisema humoristisuudellaan, Tabermanin Äidit-runon ranskaksi taipunut esitys sekä hypnoottinen Jukka Vienon Saunassa, joka esitettiin suomeksi.

Hatunnosto kuuluu tällä kertaa kaikille esiintyjille. Romulus Chiciucille ja Olga Shiskinalle, jotka lausunnan ohella huolehtivat musiikista, Mad Icelle ja hänen loistavalle lavakarismalleen sekä upeita äänimaisemia loihtineille Ágnes Kaszásille ja Sara Souliélle. Sekä tietysti David Kozmalle, esityksen ohjaajalle, joka on tuonut tämän kokoelman nähtäville.

Finnphonia Emigrantica on hypnoottisen kaunis ja rauhoittava esitys. Se ansaitsee tulla nähdyksi.

Esityksiä on vielä huomenna 9.2. klo 17 sekä maaliskuussa 18.3. ja 19.3. Menkää ihmeessä.

Lämmin kiitos European Theatre Collectivelle lipuista esitykseen.

Lavalta: Nätti tyttö, vähän pehmee (Ryhmäteatteri)

Kuva: Anna Salmisalo/Ryhmäteatteri

Ryhmäteatterin kevään toinen kantaesitys on Kati Kaartisen käsikirjoittama ja Johanna Freundlichin ohjaama Nätti tyttö, vähän pehmee. Helsinginkadun näyttämöllä pyörivä näytelmä kertoo kolmen sukupolven naisista, elämästä ja vähän miehistäkin, vaikka he tässä ovatkin sivuosassa, tosin tärkeässä sellaisessa.

On tytär, äiti ja isoäiti (Emilia Sinisalo, Minna Suuronen ja Kaija Pakarinen). Kaksikymppinen tytär cossaa ja asuu äitinsä kanssa, äiti käy terapiassa ja isoäiti kaipaa perinteitä eikä halua tulla kutsutuksi mummoksi. Sukupolvet törmäävät toistensa kanssa pohtiessaan elämää, sotaa ja riitaantuvat kakun leipomisesta. Miehen roolit esittävä Robin Svartström toimii niin terapeuttina, enona kuin isänäkin.

Näytelmä lähtee käyntiin, en pääse aivan heti mukaan. Jonkinlaisena kommentaattorina toimivan ja moneksi muuntuvan miehen rooli tuntuu kummalta. Hän ikään kuin selostaa naisten päänsisäistä maailmaa, kuvailee huokauksia ja tunnetiloja. Homma alkaa kuitenkin rullata ennen puoliaikaa ja naisten keskinäiset suhteet ja luonne-erot tuntuvat yhä kiinnostavammilta.

Vaikka näytelmä osaa olla hienon humoristinen ja paikoin pistävän tarkka, on se pohjavireeltään hieman surullinen. Kaikki naiset tuntuvat olevan hieman eksyneitä, etsivät paikkaansa eivätkä osaa myöntää heikkouksiaan muille kuin kiukuttelemalla. Kaikilla sukupolvilla on oma kriisinsä ja toisinaan suru kulkee äidiltä tyttärelle. Asiaa lähestytään kuin varkain, valmista vastausta tarjoilematta, mutta loppujen lopuksi olo jää kaikesta huolimatta toiveikkaaksi.

Kuva: Anna Salmisalo/Ryhmäteatteri

Lavastus on hieno ja monipuolinen. Seinustan lokeroihin on mahdutettu koko naisen elämä synnytyssalin sängystä hauta-arkkuun asti ja jo se itsessään on katsomisen arvoinen. Janne Siltavuori on tehnyt suunnittelun kanssa hyvää työtä. Sen sijaan lavalla oleva miehen tila, metallipallo, jäi tarkoitukseltaan hieman hämäräksi, mutta sitä käytettiin mukavasti moneen.

Hienoimman kohtauksen tittelin saa vanhimman naisen nuoruusaikojen muistelu, jossa välähdyksenomaisesti käydään läpi aikakausia musiikin avulla. Svartsrömin ja Pakarisen koreografia on ilahduttavaa katsottavaa. Kunniamaininnan saa myös Suuronen mopokypärineen ja Sinisalo huikeine asunvaihdoksineen.

Ryhmäteatterin näytelmäksi Nätti tyttö, vähän pehmee on jollain tavalla lempeä. Se ei huuda, paitsi ihan vähän vain, tulee lähelle vaivihkaa ja jää pohdituttamaan. Sellainen vähän pehmee se taitaa olla, se näytelmäkin.

Bonusmaininta, jälleen kerran: Ryhmis kauppaa väliajalla ehdottomasti Helsingin teattereiden parasta pullaa eli korvapuustit ovat siellä pakkohankinta.

Ohimenneet synttärit, tulevaisuutta ja kirjahyllyn kertomaa -haaste

Olohuoneen hyllytystä ja lukemista odottavia kirjoja.

Huomasin tuossa männäviikolla, että blogin kolmas vuosi hurahti ohi niin että vilisi. Minusta on aika huikeaa, että Kujerruksia on ollut pystyssä jo niin pitkään ja porhaltaa edelleen iloisesti eteenpäin. Lukemisen määrä on vaihdellut paljon blogin olemassaoloaikana, mutta ainakaan vielä tämä itse blogin pitäminen ei ole tökkinyt vaikka postausväli vaihteleekin.

Keväälle olen suunnitellut muutamaa juttua kirjojen ympärille. Tässä seuraavien kuukausien aikana olisi tarkoitus tehdä kirjahyllyjen suursiivous ja uudelleenjärjestys ja siitä voisi jotain rustailla blogiinkin. Ajatuksena oli myös esitellä vanhoja lukupäiväkirjojani, niitä jotka aloitin vuonna 2002 ja joissa luetaan tonneittain heppa- ja etsiväkirjoja.

Mistä teitä kiinnostaisi lukea?

Lisäksi Kirjainten virrassa -Hanna haastoi minut aikaisemminkin kiertäneeseen Kirjahyllyn kertomaa -haasteeseen, jossa kysymyksiin vastataan hyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Juhlittakoon tällä siis blogin kolmivuotista taivalta.

1. Oletko mies vai nainen? Vanessa & Virginia

2. Kuvaile itseäsi. Siilin eleganssi

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Kaikki mitä rakastin

4. Kuinka voit? Lentoharjoituksia

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Keittiön hehku

6. Mihin haluaisit matkustaa? Galapagos

7. Kuvaile parasta ystävääsi. Kultainen kompassi

8. Mikä on lempivärisi? Vihreät niityt

 9. Millainen sää on nyt? Lumipäiväkirja

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Kalaharin aamunkoitto

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Teatterirakkautta

12. Millainen on parisuhteesi? Kaunein on se jota rakastaa

13. Mitä pelkäät? Siipirikko

14. Päivän mietelause. Rivien välissä

 15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Torstai on toivoa täynnä

16. Miten haluaisit kuolla? Linnuntietä

En ole ihan varma missä kaikkialla haaste on kiertänyt, mutta haastan tähän Kristan.