sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Lavalta: Godota odottaessa (Kansallisteatteri)

Kuva: Stefan Bremer / Kansallisteatteri

Lähdetään.
Ei me voida.
Miksi?
No kun me odotetaan Godota.
Ai niin.


Ostin miehelle syntymäpäivälahjaksi liput Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä esitettävään Samuel Beckettin näytelmään Godota odottaessa. Esityksen on ohjannut Arto af Hällström ja rooleissa ovat mainiot Esko Salminen (Vladimir), Estragon (Eero Aho), Hannu-Pekka Björkman (Pozzo) ja Janne Reinikainen (Lucky). Pojan roolissa nähdään nuoria tulevia lahjakkuuksia, Amos Brotherusta ja Elias Majanderia.

Tiesin ennakkoon Beckettin näytelmästä jonkin verran, mutta en tiedä pystyikö tähän silti valmistumaan henkisesti. Päällepäin katsoen lähes kolmituntisessa näytelmässä ei nimittäin tapahdu yhtään mitään, siinä vain lähinnä tapetaan aikaa. Välillä tanssitaan ja sitten taas mietitään, että pitäisikö sitä hirttäytyä. Ja kuitenkin siellä on jokin logiikka, jotain timantinkirkasta totuutta ja hienoutta.

Esko Salminen ja Eero Aho ovat mieletön parivaljakko Vladimirin ja Estragonin rooleissa. Kun näytelmä on lähes pelkästään puhetta ja lavasteet pelkistetyt, on näyttelijän harteilla suuri taakka. Kaikki suoriutuvat tästä kunnialla. Ei ollut yksi kerta kun yleisö alkaa hermostuneesti hihittämään, kun näyttelijät vain istuvat lavalla, ihan hiljaa, tekemättä mitään. Tiedättehän sen tunteen, kun tietää että ei tässä nyt varsinaisesti mitään hauskaa ole mutta kun nuo vain istuvat tuolla eikä oikein tietäisi miten reagoida.

Mies mietti, että mitäköhän on ajatellut kantaesityksen yleisö. Itseänikin hirvitti ihan vähän, että onko toinen puoliaika täysin sama kuin ensimmäinen (en tiedä mistä tämä ajatus tuli, mutta pelko oli siis turha).

Björkman ja Reinikainen tuovat oman lisävärinsä tähän tarinaan. Björkmanin lavakarisma on huikea; välillä hän on kaatuileva koomikko ja seuraavassa hetkessä äärimmäisen uhkaava mies. Reinikaisen läsnäolo on myös käsinkosketeltavaa, vaikka hän suurimman osan näytelmästä vain seisoo ja on hiljaa. Osatapa joskus olla lavalla noin läsnä.

Godota odottaessa oli toteutettu hyvin perinteisesti. Oli itse asiassa todella virkistävää olla katsomassa esitystä, joka perustuu ihan vain siihen, että näyttelijät ovat lavalla ja näyttelevät. Ei ole joka paikkaan lentelevää popcornia tai isoja orkestereja (vaikka musikaalit ovatkin suuri rakkauteni).

Loppupeleissä Godota odottaessa oli todella hieno kokemus. Jopa mies meni sanattomaksi ainakin kymmeneksi minuutiksi kun piti ihan jäädä miettimään, että mitä tässä tapahtui. Näytelmässä on hienoa huumoria ja ystävyyttä, vaikka se on myös todella surumielinen.

On tämä kyllä vielä luettavakin. Sitä ennen meitä kylläkin odottaa yöpöydällä kirjailija toinen teos, Mercier ja Camier.

Syksyn esitykset olivat loppuunmyytyjä, mutta kevään esityksiin saa vielä lippuja, joten käykäähän hankkimassa (Lippupisteestä tai Kansiksen lipunmyynnistä saa).

"Kaikki näytelmäni pitäisi esittää kevyesti ja nopeasti. En halua velloa niiden vakavuudessa... näytelmieni ei pitäisi olla mahtipontisia." - Samuel Beckett


ps. Alun dialogi naputeltu ulkomuistista joten siinä voi olla virheitä.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Arvonnan onnekkaat ja synttärihulinoita

Lumista lauantaita teille kaikille ihanille! Uhosin eilen, että arvonta olisi suoritettu jo illalla mutta koska juhliminen otti niin voimille, veti syntymäpäiviään eilen viettänyt onnettaremme lippuset vasta aamulla.

Tässä vaiheessa vielä suuri kiitos teille kaikille, jotka arvontaan osallistuitte ja kommentoitte blogin yksivuotista taivalta! Minulla oli useampaan kertaan ihan oikeasti tippa linssissä, sillä tähän kirjablogistanian pariin päätyminen on ollut parhaita juttuja ikinä. Kiitos teistä kaikista!

En kuitenkaan paljasta voittajia vielä vaan ensin vähän tunnelmia eilisen syntymäpäiväjuhlinnasta. Kävimme siis syömässä sushia Tokyo 55:ssa, juomassa sifonikahvia Fratello Torrefazionessa ja katsomassa hienon näytelmän Godota odottaessa Kansallisteatterissa (kirjoitan tästä lisää myöhemmin). Kotona syötiin mudcakea ja juotiin kuohujuomaa.

Valmis kakku. Arvannette, mitkä ovat päivänsankarin lempikarkkeja?

Juhlijan seuralainenkin sai sifonikahvia.

Synttärisankari nauttii.

Myöhäinen kakunleikkuu vihdoin suoritettu!

Ja sitten siihen arvontaan. Levyn ja kirjan voittajat arvottiin erillisistä kulhoista ja yllätyslaatikon arvontaa varten kaikki jäljelle jääneet lipukkeet siirrettiin silinteriin. Mies laittoi ihan arvontaa varten lahjaksi saamansa I am Mr Darcy - paidan päälleen mutta kuvaaja oli nyt laiska, pahoittelen.

Ensin arvottiin Tuomas Peurakoski Ensemblen esikoispitkäsoitto ja se menee bloggaajalle, joka toivoisi että kaikki nauttisivat jokaisesta päivästä eli


Seuraavaksi lähdettiin löytämään Jonathan Carrollin Valkoisten omenoiden voittajaa ja se lähtee nyt bloggaajalle, joka toivoisi että jokainen tänään nukkumaan käydessään voisi ajatella, että olipa hyvä päivä! eli


Viimeiseksi etsittiin vielä voittaja yllätyslaatikolle (jonka sisällön haaliminen on vielä ihan ihan vähän kesken mutta varmistunee tänään) ja se lähtee nyt bloggajalle, joka haluaisi joskus löytää peppipitkätossumaisen talon eli


Lämpimät onnittelut kaikille voittajille!

Laitattehan yhteystietonne osoitteeseen pigeonnaire@gmail.com niin saadaan paketit oikeisiin osoitteisiin.

Tähän väliin on muuten sanottava, että kaikki jotka levyä vielä jäivät kaipaamaan: sitä saa tosiaan ihan hankkia Levykauppa X:stä tai Keltaisesta jäänsärkijästä, biisejä saa hankittua vaikka yksittäisinä mp3-versioina EqualDreamsilta tai vaikka ihan laittamalla sähköpostia minulle tuohon ylläolevaan osoitteeseen. Ja tämä vinkki siis naiselta, jonka mielestä levy on upea mutta levylaatikot eivät se viehättävin sisustuselementti. ;)

Meillä viikonloppu jatkuu synttärijuhlinnan merkeissä, tänään painelemme kylään miehen perheen luokse ja myöhemmin istumaan iltaa ystävien kanssa. Sitä ennen pitäisi vielä hakea iiiso kirjapaketti postista.

Huomenna vietetäänkin sitten vaalivalvojaisia ja toivutaan kahden päivän juhlinnasta. Mitä te aiotte tehdä viikonloppuna?

perjantai 3. helmikuuta 2012

Kupista: Crustum


Tiistaina minulla oli lounasaikaan epäilyttävää luppoaikaa, kahvihammasta kolotti ja kun joka tapauksessa pyörin Töölöntorin kulmilla päätin vihdoin testata sen saksalaisen kahvilan, Crustumin. Pikkuinen myymälä, jossa on myös kaksi pöytää asiakkaille, sijaitsee osoitteessa Topeliuksenkatu 3, aivan vastapäätä Töölön kirkkoa.

Kahvin (2 e) kanssa piti tietysti saada jotain pientä ja päädyin valitsemaan kuvassa näkyvän mantelisarven (1,95 e) joka käytännössä on siis mantelirouheella kuorrutettua mantelimassaa, joka on dipattu suklaaseen. Ja minä siis rakastan mantelimassaa. Ehkä osittain siksi, että olen yksineljäsosa suomenruotsalainen (kyllä, tämä on tarkkaa ja olen tästä piirteestä vähän ylpeä). Suomenruotsalaisuus liittyy tähän myös niin, että ne kaksi asiakasta jotka myymälässä sen siellä oleskelemani puolen tunnin aikana kävivät, olivat molemmat finlandssvensk rouvia. 

Pieni myymälä on tunnelmaltaan kotoisa; tiskin takana työskentelevä naishenkilö oli todella ystävällinen ja myymälän äänimaailma rauhallinen. Taustalla soi sopivalla volyymilla joku saksalainen radiokanava ja jonkun verran taustahuminaa tuli Topeliuksenkadun bussiliikenteestä. Minulle myös tarjottiin santsikuppia, mutta jätin sen tällä kertaa väliin. Ehkä ensi kerralla?

Kaiken kaikkiaan pistäytyminen Crustumissa oli äärimmäisen virkistävä ja ilahduttava kokemus.

Crustumilla on isompi myymälä/kahvila osoitteessa Pursimiehenkatu 7. Sielä saa aamiasbuffetin välillä ti-pe hintaan 9,50 ja viikonloppuisin 16,50. Kävin siellä viime vuoden tammikuussa ystävien kanssa pitämässä palaveria: hyvää oli eli lämpimästi suosittelen.

torstai 2. helmikuuta 2012

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Natalie

David Foenkinoksen Nainen, jonka nimi on Nathalie (Gummerus, 2011) päätyi minulla bussikirjojen epäkiitolliseen asemaan, se kun oli huomattavasti helpompi kuljetettava kuin tuo kotona silloin lukemani järkäle. Tämän kirjan kohdalla busseilu ei onneksi tuhonnut tunnetta, vaan kirja onnistui viihdyttämään suloisella, arkisella kepeydellään.

Nathalie on erikoinen nainen. Tai ei oikeastaan edes kovin erikoinen, mutta juuri sellainen johon kaikki miehet tuntuvat ihastuvan. Mieleeni tulee sana säpäkkä, sellainen liikkeissään tehokas ja jollain tavalla gasellimainen. Toisinaan kuitenkin myös ajatuksiinsa vaipuva ja silloin kuin Kaunottaren ja Hirviön Belle (se Disneyn). Nainen, jonka luulisi olevan töissä kulttuurialalla mutta onkin töissä ruotsalaisessa yrityksessä jossa syödään paljon Krisprollseja (jotka muuten olivat mielestäni siinä, hm, kolmasluokkalaisena suurinpiirtein parasta mahdollista välipalaruokaa).

Nathaliesta huokui liikuttava luonnollisuus, ja hänen sulokkaat liikkeensä saivat François's ajattelemaan: juuri sellainen nainen, jonka kanssa lähtisin mielelläni viikonloppulomalle Geneveen. Niinpä hän tarttui tilanteeseen kaksin käsin - neljäkin olisi kelvannut sillä hetkellä. Jo siksikin, että kerta oli hänelle ensimmäinen.

No, se siitä. Nathalie siis kohtaa miehen, aivan sattumalta, rakastuu ja menee naimisiin. Ei siinä vielä mitään, mutta mies kuolee ja nuori nainen päätyy surunmurtamaksi leskeksi. Nathalie ei kuitenkaan olisi Nathalie (vaikka Nathalie-nimisillä naisilla on usein selvä taipumus nostalgisuuteen) ellei tästä suosta jollain tavalla noustaisi. Yhtälöön liittyy viininjuontia, ruotsalaisia miehiä ja analyysiraportteja.

Foenkinoksen teos on jotenkin todella ranskalainen. Mieleen tästä tuli vahvimpana Jean-Pierre Jeunetin elokuva Amélie. Elokuvalla ja kirjalla on useampiakin yhtäläisyyksiä; sekä Nathalie ja Amélie ovat jollain tavalla poikkeuksellisia hahmoja ja molempien elämän kääntää päälaelleen onnettomuus. Molempiin teoksiin on ympätty paljon pieniä tuokiokuvia ja käytännössä merkityksettömiä, mutta yhtä kaikki kiinnostavia faktatietoja (esimerkkinä Améliessa kerrotaan kuinka monta kertaa kärpäsen siivet lyövät minuutissa, Nathaliessa kerrotaan esimerkkejä naurettavista puheenparsista, joita ihmiset toistelevat mielellään).

Kieli on, no, ei nyt varsinaisesti kaunista. Joudun taas turvautumaan sanaan ranskalainen (ja adjektiivina tämähän on minun käyttämänäni siis hyvin positiivinen). Foenkinoksen kieli ei varsinaisesti töksähtele, mutta etenee aivan omaan rytmiinsä ja sisältää lukuisia kiinnostavia kuvailuja. Siis sellaisia kuin puhua kuin amerikkalaiset naiset tai tilanne, jossa jokaisella ruuminjäsenellä on oma itsevaltainen sydämensä tai millaisia ovat anonymiteettihiukkaset.

Nathalie on kirjana suloinen myös ulkoisesti. Kansi on juuri niin herkkä ja ranskalainen kuin pitääkin. Sanna-Reeta Meilahti on tehnyt hyvää työtä kannen suunnittelussa.

Lyhyesti Foenkinoksen Nainen, jonka nimi on Nathalie on kuin pieni makea leivos, macaron. Näyttää suloiselta, maistuu makealta ja tuo hetkellisen mielihyvän.

Aprikoosimehua ovat tilanneet myös anni.M, ArjaJum-Jum, Maria ja Minna vanhassa blogissaan.

Kiitos kirjasta Hannalle!

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie (La Délicatesse, 2009)
Gummerus, 2011. 268 s.

Suomentanut: Pirjo Thorel.
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti.


Pokkaan tällä myös toisen pisteen Ikkunat auki Eurooppaan: Länsi-Eurooppa -haasteeseen (Ranska).

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Blogistanian Globalia 2011 - ehdokkaani

Logon suunnitellut Marja-Leena Liipo.

Blogistanian Finlandia - äänestys jäi minulta väliin, joten korjataan asia osallistumalla nyt Blogistanian Globalia 2011 - palkinnon äänestämiseen. Blogistanian Finlandia äänestyksen tuloksia voi muuten kurkata täältä.

Ideana on siis tämä:  Nimeä listallasi 2-6 lukemaasi, vuonna 2011 Suomessa ilmestynyttä, viralliselle kotimaiselle kielelle käännettyä aikuisten kaunokirjallista, mielestäsi palkitsemisen arvoista teosta. Teokset voivat olla romaaneja, novellikokoelmia, sarjakuvia tai runokokoelmia. Linkitä mahdollisesti blogistasi löytyvät arviot ko. teoksistaKokonaisuudessaan säännöt löytyvät Kirjavasta kammarista. Tämä postaus on ajastettu julkaistavaksi 1.2.2012 klo 10, jolloin kaikkien äänestykseen osallistuvien bloggaajien tekstien tulisi ilmestyä verkkoon. Muiden äänestyksiä voi tutkailla yllä olevasta linkistä; tekstin kommenttiosuuteen linkataan osallistuvat äänet. Tulokset julkistetaan huomenna eli perjantaina 2.2.2012.

Tässä siis omat ehdotukseni:

Michael Cunningham : Illan tullen
Luin itse kirjan englanniksi, mutta muiden arvioiden perusteella uskon suomennoksen kantavan teosta oikein hyvin ja täten uskallan kirjaa äänestää. Kirjoitin kirjasta mm. näin:
Lyhyesti sanottuna By Nightfall on kirja kauneuden, jonkin pronssiinvaletun ideallin kaipuusta. 
sekä
By Nightfall on myös seksikäs teos, mutta ei millään turhan ilmeisellä tavalla. Pikemminkin klassisen seksikäs, think Humphrey Bogart and Marilyn Monroe.


Hannu Rajaniemi : Kvanttivaras
Tämän vuoden outolintu, suomalaisen kirjailijan alunperin englanniksi kirjoittama sci-fi-seikkailu käännettiin onneksi myös suomeksi. Minä en ehkä täysin hurmaantunut tästä kirjasta, mutta se on yhtä kaikki hieno kirja ja ansaitsee mielestäni paikan tällä listalla. Kirjoitin kirjasta mm. näin:
Kvanttivaras oli reippaasta 400 sivustaan huolimatta varsin nopealukuinen ja kahlasinkin sen läpi parissa päivässä. En nyt listaisi tätä minnekään suosikkikirjojeni joukkoon, mutta luonnehtisin lukukokemusta huvittavaksi. Tarkoittaen siis enemmän englanninkielistä lausahdusta it amused me. Ei huono veto ensimmäiseksi sci-fi-tekeleeksi ja lopussa heitetyt pari koukkua saavat minut varmaan lukemaan seuraavatkin osat kun ne julkaistaan.


Hugh Laurie : Järein asein
Jälleen kerran teos, jonka olen lukenut alkuperäiskielellä, mutta en voinut vastustaa sen laittamista listalle. Kirja on julkaistu alunperin vuonna 1996 ja käännettiin tänä vuonna. Järein asein on toimiva jännityskirja, jossa on oivallista, kuivaa brittiläistä huumoria. Kirjoitin kirjasta mm. näin:
-- verbaalinen tulitus on aikamoista ja nauroin kirjaa lukiessani useamman kerran ääneen (jota en yleensä tee, korkeintaan hymähdän, mutta nyt nauroin). Kirja on täynnä pieniä oivaltavia hetkiä, punchlineja, jotka tekevät sen lukemisesta varsin riemukkaan elämyksen.


Andrew O'Hagan : Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe
O'Haganin teos on erilainen, suloinen ja rauhoittava. Koirakertojan onnistunut käyttäminen nostaa sen arvoa minulle. Kirjoitin kirjasta mm. näin:
Uskaltaisin suositella tätä niin Marilynin kuin koirienkin ystäville ja hienostunutta kerrontaa arvostaville. O'Haganin kirja rauhoitti, pysähdytti ja kiinnosti hitaalla mutta tarttuvalla otteellaan. Nautitaan sohvalla pörrötohveleissa tai villasukissa.


Tässä siis minun ehdotukseni, nyt vain odottelemaan tuloksia. Kiitokset taas jo tässä vaiheessa myös aktiiviselle kirjabloggaajayhteisölle ja niille henkilöille, jotka jaksavat järjestää ja organisoida.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...