Lavalta: Tarzan (HKT)

Tavallisessa valaistuksessa Katariina Kirjavaisen lavastus näyttää isolta leikkikentältä.

Täytynee nyt aluksi myöntää, että Helsingin kaupunginteatterin Tarzan ei ollut listallani kun mietin että mitä sitä keväällä menisi katsomaan. Disneyn elokuva ei kuulu suosikkeihini ja kun menoa muutenkin tuntui riittävän, niin ajattelin jättää väliin. Teatterilta tupsahtanut kutsu bloggaajailtaan pyöräytti kuitenkin pään, sillä hupsuahan se olisi jättää kulissikierros kokematta ja Tarzan tapaamatta.

Niinpä myöhästeleviä junia uhmaten kipitimme kaupunginteatterille. Alkuillan saimme viettää yleisötyöntekijä Mirja Neuvosen kanssa, joka kuljetti meitä läpi teatterin sokkeloiden ja esitteli tiloja. Suurella näyttämöllä tapasimme myös ohjaaja Kari Rentolan ja sinä iltana Tarzania näytelleen Saska Pulkkisen.

Rentola ja Pulkkinen kertovat musikaalin teosta. Siippa otti tämän kuvan.

Minua ilahdutti kuulla, miten Disney-musikaaleja ei odotuksieni vastaisesti tehdäkään kaupunginteatterilla valmiin sapluunan mukaan vaan design on omaa jälkeä. Kiinnostavaa oli myös se, että ohjaaja ei ollut nähnyt Tarzanista muita versioita, joten visio olisi omanlaisensa. Saska Pulkkinen puolestaan kertoi Tarzanin roolin harjoittelusta ja esitteli jaloissa olevia tarzantossujaan eli paljasjalkakenkiä. Hauskinta musikaalin tekemisessä oli kuulemma ollut se, kun lavasteet viimein saapuivat ja niillä pääsi kiipeilemään. Eikä ihme, sillä hauskoja lavasteita käytettiin hauskasti ja monipuolisesti jos jonkinlaiseen kiipeilyyn.

Kierros päätettiin ylälämpiöissä pienten herkkujen ääreen. Käsiohjelmaa plärätessä aika kului nopeasti ja pian päästiin jo salin puolelle. Alkamista odotellessa katseltiin kankaalle heijastettua Afrikan karttaa. Huomasin myös ilokseni, että vieressä istui aikamoinen liuta lapsia, sillä musikaali tuntui olevan vaihteeksi selkeämmin nuoremmalle yleisölle suunnattu.

***

 Kuva: Mirka Kleemola/Imagenary Oy

Löyhästi Edgar Rice Burroughsin Tarzan-teoksiin pohjautuva musikaali kertoo, luonnollisesti, Tarzanista, apinoiden kuninkaasta. Haaksirikon seurauksena perhe päätyy viidakkoon, mutta villi luonto ei ole helposti kesytettävissä. Orvoksi jäävä poika päätyy gorillaheimon kasvatettavaksi ja kasvaa vähitellen nuoreksi mieheksi, joka tietää olevansa erilainen kuin kädellinen perheensä. Tilanne muuttuu yllättäen, kun brittiläinen retkikunta saapuu viidakkoon tutkimaan gorilloja. Retkikuntaan kuuluva Jane Porter kohtaa Tarzanin, ihmeellisen apinamiehen, joka alkaa vähitellen oppia asioita omasta itsestään. Animaatiosta poiketen alunperin Phil Collinsin esittämät kappaleet on muutettu hahmojen ja ensemblen laulettaviksi. Kappaleita on myös lisätty ja täten saatu tarinaa vähän "lihotettua".

Saska Pulkkinen oli mielestäni oivallinen Tarzan. Sympaattinen, elämäniloinen ja sopivalla tavalla viaton Tarzan näkee, kokee ja saa yleisön kokemaan kanssaan. Vastaparina toimii mainiosti Elina Aallon Jane, topakka ja ilahduttava naishahmo. Unohtaa ei tule myöskään mainiota Terk-gorillaa, Tarzanin parasta ystävää, joka musikaaliversiossa on miespuolinen animaatiosta poiketen. Sukupuolenvaihdoksen kyllä ymmärtää roolin vaatimusten kautta ja joka tapauksessa Matti Leino tekee mainiota työtä suulaana gorillanuorena.

Eero Saarinen on mainio brittiherrasmies esittäessään Janen isää ja onnistui olemaan hauska, mutta silti sopivan hillitty. Professori oli nimittäin niitä hahmoja, jotka voitaisiin helposti tehdä turhan överiksi. Kari Mattila oli iljettävän liukas ja omahyväinen Clayton ja Unto Nuora toimi hänelle mainiona kumppanina ollen sopivan höveli, mutta silti fiksu apuri. Ja tietysti viidakossa ovat gorillat, upea ja akrobaattinen heimollinen johtajansa Kerchakin (kumeaääninen Mikko Vihma) kaitsennassa.

Katariina Kirjavaisen lavastus on visuaalisuudessaan mainio, samoin Elina Kolehmaisen puvustus. Löysimme jonkinlaisia yhtymäkohtia West Endillä nähtyyn Lion Kingiin, mutta savanni on tässä toki vaihtunut viidakoksi. Kurkkasin myös kuvia Broadway-versiosta ja täytyy myöntää, että Kirjavaisen visio on ehdottomasti enemmän omaan makuuni. Lava on hyödynnetty kokonaisuudessaan mainiosti ja pyörivät elementit ovat jälleen kerran reippaassa käytössä. Viidakon lisäksi lava muuntuu myös mereksi ja yksi ensimmäisistä kohtauksista, pieni väläys veden alla, jäi mieleen erittäin vaikuttavana.

Kuva: Mirka Kleemola/Imagenary Oy

Lienee kohtuullisen perusteltua sanoa, että Disneyn Tarzan oli studiolle jonkinlainen välityö ja täten ei myöskään niitä suurimpia animaatiohittejä. Tämä on harmillista myös musikaalille, sillä laiskahkoa kirjoittamista ei ole paikattu lavaversiota varten. Hyvät näyttelijät ja mainio lavastus eivät pysty täysin nostamaan laihahkoa tarinaa. Ja se on harmi, sillä yritys on kyllä kova. Vaikka toki tässä on nähtävissä se, että vanhempana katsojana tarinalta odottaa vähän enemmän, sillä lapsikatsojiin meininki vaikutti uppoavan oikein mainiosti.

Erityismaininta napsahtaa tällä kertaa Tarzanin äitiä Kalaa esittäneelle Sanna Majurille. Gorillamainen liikehdintä oli omaksuttu viimeisen päälle ja sen katselusta ei tuntunut saavan tarpeekseen. Myös koko gorillaheimoa olisi katsonut mielellään enemmänkin, sillä sen verran taidokasta porukan liikekieli oli. Myös Rentola mainitsi gorillayhteisön suosikikseen musikaalissa, en ihmettele lainkaan. Mies hehkutti kovasti myös Janen retkillään näkemiä kukkia, jotka oli kyllä tosiaan toteutettu nerokkaasti.

Tarzan tarjosi minulle kahmaloittain näyttävää visuaalisuutta ja upeita näyttelijäsuorituksia, joten niiden osalta suosittelen esitystä lämpimästi. Katselukokemusta nostanee, jos seurakseen saa jonkun kohderyhmään kuuluvan. Vieressäni istuvat lapset nimittäin katselivat erityisesti toisella puoliajalla melkein irti penkistä ja jännittivät esityksen tapahtumia tosissaan.

Kiitokset vielä Kaupunginteatterille kutsusta esitykseen.