tiistai 28. helmikuuta 2012
Satu Taskinen: Täydellinen paisti
Ensin en oikein saanut juonesta kiinni. Sitten imeydyin mukaan tarinaan ja nyökyttelin, juu juu, juuri näin. Lopuksi minua kalautettiin kaulimella ja jäin tuijottamaan viimeistä sivua hämmentyneenä. Kyseessä on siis Satu Taskisen esikoiskirja, viime vuoden HS:n esikoiskirjapalkinnon voittaja, Täydellinen paisti (Teos, 2011).
Se oli syötäväksi tarkoitettua lihaa. Kuorisin valkosipulin ja sekoittaisin mausteeet ja taas, taas minä olin kuin olinkin tullut vilkaisseeksi tuohon viheliäiseen kelloon. Kello tuijotti takaisin. Toisaalta, jos oppiminen olisi helppoa, kaikki ihmiset olisivat neroja. Rauhallisesti askel kerrallaan. Täytyy laittaa ruokaa. Täytyy siivota ruoanvalmistuksen jäljet. Täytyy antaa vieraiden tulla, täytyy syödä ja olla niin kuin ihmiset ovat. Kaikki muutkin ihmiset pystyvät tähän.
Taru Korhonen yrittää valmistaa täydellistä sianpaistia, ovathan pyhäinpäivän illallisella tulossa kylään niin Itävaltalaisen äiti, sisar kuin sisarentytärkin, Maximus-koiraa unohtamatta. Paistin valmistus ei vain ole niin helppoa kuin miltä se vaikuttaa, naapurin vanha rouva, entinen näyttelijätär, höpisee liikaa omiaan mestarin rouvista sekä naudanlihakääryleistä ja miksi ihmeessä juhlaväki ei nyt vain voisi rauhoittua ja vaikka koota palapeliä.
Kaikki tapahtuu yhden kuumeisen, hämmentävän päivän aikana. Taru on ehdottoman epäluotettava kertoja. Lähes koskaan ei voi olla varma, mikä tapahtuu oikeasti tai miten kaikki todella tapahtui. Välillä on käytävä syömässä sokeriherneitä kellarissa tai polttamassa tupakkaa vessassa. Tai pohdittava miksi korsetti on kaikkien aikojen paras keksintö. Luvassa on neuroottisuutta, hermostumista, epävarmuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta.
Myös muut lukijat ovat verranneet tätä Antti Leikaksen Melomiseen eikä ihme, sillä sekä tässä että Melomisessa on hämmentävää tajunnanvirtaa ja hurjia hyppäyksiä mielleyhtymästä toiseen. Eikä vertaaminen Erlend Loeenkaan ole kaukaahaettu. On mukavaa lukea välillä tällaista naisen kirjoittamana.
Ei enää minusta riippumattomia yllätyksiä.
Mitä Paistista sitten jäi käteen? Toisaalta hurmautumista ihmeellisiin tangentille lähteviin ajatuskulkuihin, toisaalta turhautumista siihen etten ihan päässyt kuitenkaan perille. Tämä kirja pitäisi lukea rauhassa ja ajatuksella, ehkä jopa useampaan kertaan. Koska tässä on paljon potentiaalia. Luulen, että parin päivän päästä pidän tästä enemmän.
Olen sitä mieltä, että tästä tulisi aika vinkeä näytelmä.
Erityiskehut vielä vinhasta kannesta ja kirjan suloisesta koosta (on siis hiukan kapoisempi kuin yleisesti ottaen).
Paistia ovat valelleet (tai olleet valelematta) Karoliina (joka suosittelisi tätä kirjallisuuden opintokurssien luettavaksi), Minna (joka lumoutui paistin valmistuksen) sekä Erja ja Booksy (jotka pitivät tätä hienona mutteivät nautittavana) sekä moni muu. Googlailkaas. Pus.
Spoilaavaa juonikeskustelua tästä kirjasta Juonittelua-blogissa.
Satu Taskinen : Täydellinen paisti.
Teos, 2011. 306 s.
Kansi: Jussi Karjalainen
ps. Tiesittekö että Maggikraut on lipstikka? Nyt tiedätte.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämä oli kyllä aika nerokas kirja, sillä mitä pidemmälle tarina eteni, sitä kiehtovammaksi se meni kun tajusi, että kyse on todellakin enemmän muusta kuin siitä paistin paistamisesta.
VastaaPoistaTaru on erittäin epäluotetettava kertoja ja siksikin olisi hauskaa lukea kirja uudelleen vähän toisessa valossa tällä kertaa.
No niinpä! Minä harkitsin jo jossain vaiheessa kesken jättämistä (!) mutta sitten pääsin taas tarinaan kiinni. Kuinka ihanan absurdia ja kuinka ärsyttävää kun ei kerralla saanut kaikesta kiinni. Tämä olisi kyllä oiva lukupiirikirja, tai sitten kirjallisuuskurssin analysoitava, kuten Karoliina omassa tekstissään ehdotti.
PoistaMä sijoitun tuon huutomerkin kohtaan eli oli pakko jättää kesken. En vaan jaksanut. Mutta ehkä käyn kurkkimassa juonen lopun tuolta toisaalta.
PoistaTämä ei ollut kyllä parasta mahdollista bussilukemista, pitempinä pätkinä luettaessa sen sijaan fiilikset vaihtuivat naurusta ja ärsytyksestä myötätuntoon ja hämmennykseen. Aika huima skaala.
PoistaMinä en taida edes osata jättää kirjaa kesken tai olen siinä vähintäänkin todella huono. Joskus sitä ajattelee että osaisinpa, hyvä että sinä Mari osaat. :)
Oi, näytelmänähän tämä olisi loistava...
VastaaPoistaNo sanopa muuta, minä jo nään tämän sellaisella pienehköllä lavalla jossa olisi lavasteena tyyliin vain uuni ja ruokapöytä ja yhdet portaat. Niin ja toinen pöytä Frau Bergerille. Ai että.
PoistaMinä luin tämän noin kuukausi sitten enkä vieläkään oikein osaa sanoa mitään järkevää. En edes välttämättä tiedä, mitä loppujen lopuksi tapahtui.
VastaaPoistaSamaa mieltä olen siitä, että näyttämöllä voisi toimia hienosti.
Samoin fiiliksin Tintti. Jos tästä haluaisi todella saada selkoa niin pitäisi varmaan lukea todella hitaasti tai tosi monta kertaa.
PoistaNäyttämöversiota odotellessa..
Minä luin tämän samana päivänä, kun se valittiin HS-voittajaksi. Lukeminen oli välillä tuskaista, mutta sain kuitenkin luettua loppuun. (Esikoisehdokkaista pidin enemmän mm. Mentulasta ja Linturista, mutta olihan tämä aivan toisenlainen, taidokaskin kirja.)
VastaaPoistaMielenkiintoinen ajatus tuo näytelmällisyys. Voi olla, että "ylitekevä" ja "yliajatteleva" Taru sopisi paremmin touhottamaan lavalle kuin kirjaan. Kirjassa hän välillä vain ärsytti!
Minulla on vielä Mentula ja Linturi lukematta mutta korvan takana ovat.
PoistaMinä niin näen tämän jo lavalla, jossa Taru tulisi aina välillä lavan eteen puhumaan ja muut jatkaisivat vaikka "mutena" taustalla.
(Niin, kaikki teatterikäsikirjoittajat ja ammattilaiset saavat ihan vapaasti nyt käyttää näitä hienoja ideoitani!)
Minusta tämä oli hirveän kiinnostava ja onnistunut kirja, joka tosin on jakanut hurjasti mielipiteitä. Näin tämän heti pienen näyttämön kirjana, jossa rajattu tila vain vahvistaa paistin aromeja ja henkilöiden neurooseja.
VastaaPoistaKiinnostava ehdottomasti, Leena, mutta en toisaalta ihmettele sitä mielipiteenjakovaikutustakaan. Ja pienelle näyttämölle, ehdottomasti.
PoistaMinulla on tästä vieläkin vähän hämmentynyt olo. Olen kyllä iloinen, että jaksoin loppuun ja tuli luettua jotakin vähän erilaista, mutta toisaalta en niin kauheasti pitänyt kirjasta ja harmittaa juuri sekin, miten paljon tästä jäi varmasti huomioimatta.
VastaaPoistaMutta onhan tämä ainakin ehdottomasti mieleen jäävä kirja, siitä isot pisteet esikoiskirjailijalle!
Minuakin harmittaa se, että en oikein jaksanut keskittyä tähän koko ajan ja juuri siksi paljon jäi tosiaan huomaamatta. Parin päivän hauduttelun (!) jälkeen tämä tuntuu kuitenkin hyvältä vaikkakin hämmentävältä lukukokemukselta.
Poista