Peter turns to Rebecca, almost says something, but thinks better of it. Instead he kisses her and settles in for sleep, knowing she'll read for a while, glad about that, happy in a funny, childish way to be be going to sleep as his wife - his perfectly cordial, increasingly remote wife - keeps her little bedside lamp lit, and turns her pages.
Peter ja Rebecca Harris ovat nelikymppinen pariskunta, joilla on kaunis loft-asunto SoHossa; Peter pyörittää taidegalleriaa ja Rebecca on taidelehden päätoimittaja. Periaatteessa kaikki näyttää hyvältä, kaikki on suhteellisen tavallista ja arkipäiväistä. Paitsi että tytär, Bea, nyt vain sattui jättämään koulun kesken ja on etäinen suhteessa isäänsä. Lisäksi paikalle saapuu, Mizzy, The Mistake, tai oikeastaan Ethan, Rebeccan huomattavasti nuorempi veli joka aiheuttaa perheelleen jatkuvasti harmaita hiuksia olemalla turhankin impulsiivinen ja käyttämällä huumeita.
Mizzyn kaunis nuoren miehen olemus ja ystäväpiirissä leijuva kuoleman läheisyys saavat Peterin pohtimaan omaa keski-ikäistynyttä elämäänsä ja sen merkitystä. Haluaako hän todella elää näin? Onko hän onnellinen? Pitäisikö hänen tehdä asialle jotain? Lyhyesti sanottuna By Nightfall on kirja kauneuden, jonkin pronssiinvaletun ideaalin kaipuusta.
Beauty - the beauty Peter craves - is this, then: a human bundle of accidental grace and doom and hope.
Cunningham kirjoittaa kauniisti Peterin pään sisältä. Jollain tavalla tämä muistutti minua Jonathan Carrollista ilman maagista realismia, eli toisin sanoen Cunninghamin kieli pyöri kielellä mukavasti ja soljui eteenpäin varmuudella. Peter Harris on kiinnostava henkilöhahmo kaikessa epävarmuudessaan ja loputtomassa inhimillisyydessään.
By Nighfall on myös seksikäs teos, mutta ei millään turhan ilmeisellä tavalla. Pikemminkin klassisen seksikäs, think Humphrey Bogart and Marilyn Monroe. Ei niin että korvia punottaisi, koska kaikki on kuitenkin niin kovin luonnollista.
Kuten lukiessani Siri Hustvedtin teosta Kaikki mitä rakastin, minua melkein suretti että kirjassa esiintyneet taideteokset (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) eivät olleet aitoja. Kirjassa kuvattuja teoksia voisin kuvitella näkeväni vaikka ihanassa Sinne-galleriassa Iso Robertinkadulla ja nyt minua harmittaa, etten koskaan saanut aikaiseksi mennä katsomaan Carolina Sandellin Transformaatioita-näyttelyä vaan katsoin vain ikkunasta ohimennessäni.
Mietin jossain vaiheessa, että enhän minä ole lukenut Cunninghamilta kuin vaikuttavan Tunnit ja mietin että miten tämä tuntuu silti niin tutulta.. Ja sitten muistin: Koti maailman laidalla. Minä mietin että pidinkö, menin arkistoille, ja pidinhän minä. Olin jopa kirjoittanut yhteen muistivihkoon kaksi lainausta kirjasta. By Nighfallin perusteella voisin tosin sanoa, että luen Cunninghamia mieluummin englanniksi, vaikka joitain "hienoja" sanoja piti välillä tarkistaa (Kulta, mitä tarkoittaa culpability?).
Satunnaisia huomioita kirjasta: Sivut ovat ihanan jämäkkää paperia, lukuelämys oli myös kosketusaistitse miellyttävä. Ja vaikka ensin pidin suomennoksen kantta paljon kauniimpana, ihastuin vähitellen myös tähän brittipainoksen versioon (yhdysvaltalaisessa kannessa on samantapainen kukka kuin suomennoksessa).
Suosittelen By Nightfallia nautittavaksi ideaalitilanteessa puiston penkillä termos- tai take away - kahvin kanssa. Jos tämä ei ole mahdollista, niin kotisohva ja punaviinikin käy. Tai se kahvi.
Taiteen olemusta Peterin kanssa ovat ihmetelleet ainakin Susa, Erja, Karoliina, Jenni, Tuulia, Katja ja Leena Lumi.
Kunnianhimoisen kuvan toteuttamisessa auttoi Tuomas.
Kuten tiedät, olet parhaillaan lukemassa tätä ja olen varsin ihastuksissani minäkin. Olen aiemmin lukenut Cunninghamilta sanat teokset kuin sinä: Tunnit ja Kodin maailman laidalla. Tunnit on minulle yksi elämäni kirjoista, Koti maailman laidalla taas on unohtunut. Mutta Illan tullen, ah!
VastaaPoistaMinä en ole vielä ehtinyt tätä lukea, mutta odotan jo innolla että pääsen lukemaan :) En ole lukenut Cunninghamilta vielä mitään, mutta Tunnit-elokuvaa rakastin.
VastaaPoistaPostauksen kuva on muuten kaiken vaivan arvoinen - hieno!!;)
Sydäntä lämmittää, kun tämä upea kirja saa lisää ihailijoita. <3 Pidättelen vieläkin hengitystäni - luettuani tämän kuitenkin jo jonkin aikaa sitten.
VastaaPoistaMinä olen lukenut Tuntien ja tämän lisäksi Säkenöivät päivät, joka ei kyllä ollut minusta kauhean hyvä. Ostin nyt Kirjamessuilta Samaa sukua, jonka lukemista odotan kovasti, mutta täytyy kyllä lukea Cunninghamia joskus myös englanniksi. Valitsemasi lainaus on ihana niin sisällöltään kuin kieleltään.
Minulla alkaa olla tämän lukemisesta jo kuukauden verran aikaa, enkä siis ole kirjoittanut siitä mitään. (Tokkopa kirjoitankaan, luulen.) Minulle tämä ei valitettavasti ollut parasta Cunninghamia, vaikka kirja paraneekin loppumetreillään aivan huikaisevasti. Mutta nyt kun olen ehtinyt sulatella sitä jo jonkin aikaa, ansiot alkavat mielessäni sittenkin kasvaa. Eipä ole ainakaan unohtunut!
VastaaPoistaMinäkin olen ihmetellyt tätä! ;) Ja minusta Koti maailman laidalla oli aikoinaan todella hyvä - olen säästänyt sitä uusintalukua varten - mutta en noloa kyllä ole saanut luettua Tunteja.
VastaaPoistaMinusta vaikuttaisi, että minun makuuni englanninkielinen kansi on parempi kuin suomenkielinen, minusta se on kaunis mutta aika mitätön. Lisäksi vierastan liian kauniita kansia itsekin, saati sitten, että mies tarttuisi kauniskantiseen kirjaan... Minusta Illan tullen menisi kuitenkin (joidenkin) miestenkin makuun.
Minäkin haluaisin aina nähdä kaikki kirjoissa kuvaillut taideteokset oikeasti.
Katja, minä todella odotan sinun arviotasi tästä! Tämä oli jotenkin, mm, sykähdyttävä lukukokemus.
VastaaPoistaSanna, Tunnit on hieno niin kirjana kuin elokuvana. Minä olen joskus tehnyt niistä vertailuanalyysinkin, siis siitä miten molemmissa käytetään erilaisia keinoja tunteen luomiseksi (tai jotain muuta hienoa). Ja Kiitos!
Karoliina, Säkenöivät päivät tuntuu olevan sellainen teos josta en ainakana muista kuulleeni yhtään ylistystä. Mutta ehkä sekin joskus. Ja kyllä, tämä on jotenkin henkeäpidätyttävä - minä olin aivan hämmenyksissäni kun tämä loppui ja kerrankin, kerrankin olin täysin tyytyväinen loppuun (minä aika harvoin olen, nirso mikä nirso). Ja kiitos. :)
Suketus, harmi ettet kirjoittanut. Tästä olisi kiva saada eetteriin joku vähän "maltillisempikin" arvio. Mieleenjääminen on kyllä, yleensä, hyvä asia.
Jenni, minä lisäsin sinut nyt myös linkkilistaan. Minä mietin että joku vielä tästä oli kirjoittanut enkä löytänyt ja sitten muistin!
Ja miksei menisi miesten makuun, veikkaisin että isäni esimerkiksi, tai mieheni voisi ihan hyvin lukea tämän (vaikkeivät ehkä niin ihastuisikaan). Minä jotenkin puollan nyt tätä brittikantta, tässä on jotain äärimmäisen viehättävää (ja jos löydän tämän Lontoosta kohtuuhintaan niin ostan varmasti).
Minua harmittaa, että tätä edeltävä huikean hyvä lukukokemus jotenkin söi tämän kirjan lumoa. Pidin kyllä kirjasta ja ymmärrän, miksi se on monet ihan lumonnutkin ja nyt kun omasta lukokemuksesta on tovi, antaisin kirjalle suuremmat pisteet mitä heti lukemisen jälkeen. ( Jos siis antaisin pisteitä ;D)
VastaaPoistaIllan tullen on älykäs ja puhutteleva kirja, joka tosiaan pistää mielen virtaukset liikkeelle ;)
Minäkin luin tämän juuri, suomeksi, mutta en ole vielä ehtinyt arviota kirjoittaa. Minä kyllä pidin kirjasta, mutten ihan lumoutunut. Luulen, ettei marraskuu ja yleisväsynyt olotila tehnyt hyvää tämän kirjan lukemiselle. Kirjan tyyli ja Cunninghamin kerronta on kyllä huikeaa.
VastaaPoistaAluksi, aivan upea tuo kuva! Ja ehdottomasti vaivan arvoinen!
VastaaPoistaJa hienon arvion olet kirjoittanut, olen kanssasi pitkälti samoilla linjoilla (arvio täällä: http://lukutuulia.blogspot.com/2011/11/michael-cunningham-illan-tullen.html). Ihastuin kirjaan (ja kirjoittajaan) valtavasti, vaikkakin hieman ajoittain koin kirjan luvut taiteesta tylsähkönä.
Cunninghamin kieli on todellakin niinkuin kirjoitit, kaunista ja eteenpäin soljuvaa. Jonathan Carrollilta olen lukenut vain Naurujen maan, joten yhtäläisyyttä Carrolliin en tullut ajatelleeksikaan.
Voi kun olisi itselläkin kielipäätä lukea Cunninghamia englanniksi!
Anna Elina, sinun arviotasi odotellen. :) Mm, tosiaan, tämä ei ehkä ole se paras kirja jos väsyttää hitaanlaisen kerrontansa vuoksi. Minulla on juuri ollut vaihteeksi vähän vähemmän tekemistä joten istui tähän väliin mainiosti.
VastaaPoistaTuulia, kuka tahansa joka on lukenut Naurujen maan ja pitänyt edes vähän on tänne äärimmäisen tervetullut! ;) Paljon kiitoksia kommentistasi, kävinkin jo blogissasi tervehtimässä!
Linnea, tämä on hyvin vahva työ Cunninghamilta. Minulla tämä menee jopa ohi Tuntien. Säkenöivät päivät taas ei sytyttänyt ja Samaa sukua on kuin unohtunut...
VastaaPoistaPeter on vain: Kauneus, kauneus, kauneus..., kun hän elää bi-seksuaalina peiteavioliitossa ja näkee elämänsä naisissa alaken äidistää tyttäreensä vain moitetta.
Suurin kärsijä on Bea, joka tarvitsisi isänsä ihailua voidakseen alkaa kukkia kuihtumisen sijaan. Bea saa kuitenkin vain arvostelua ja mitätöintiä, joka vetää nuoreen sieluun ikuiset arvet. Hän pukeutuu kuin peittääkseen itsensä, sulkeutuu kaikelta yksiöönsä, sillä eihän hän tunne olevansa mitään.
Tämä kirja on niin voimakas, että kun lahjotin omani pois, oli pakko ostaa oma kappale ennen kuin sain rauhan.
Tämä kirja on sen syvästi tajuavalle näytös rumuudesta kauneudessa, kylmyydestä rakkaudessa.
Tuo valitsemasi lainaus on kaikessa tunnistettavuudessaan niin suloinen. Mikähän siinä onkin että on niin ihanaa nukahtaa kun tietää että toinen vielä valvoo?
VastaaPoistaJoskus aiemmin nukahdin usein rillit päässä ja kirja mahan päällä, onnellisen varmana siitä, että kun Risto vähän myöhemmin tulee nukkumaan, se kyllä ottaa ne pois. En taida enää olla niin iltauninen, kun nykyään se olen useimmiten minä, joka sammuttaa lukulampun.