Yritin pitkään valita viimeistä naiskirjailijaa Totally British - haasteen Modern Women Writers - luokkaan. Lopulta päädyin helppoon ratkaisuun; Anita Brookneria löytyi kirjaston hyllystä suoraan joten päädyin häneen. Luettavaksi valikoitui Päivät Pariisissa (Otava 1998; Incidents in the Rue Laugier ) yksinkertaisesti Pariisin vuoksi.
Tämä muistiin merkitsemätön tarina - muistiin merkitsemätön erittäin hyvästä syystä - on vain ele, omistettu äidilleni jota olen alkanut muistuttaa ja joka ei kertonut minulle sanallakaan siitä mitä oli tapahtunut tai mikä oli jäänyt tapahtumatta ja kuinka hän päätyi elämään meidän kanssamme, niin kaukana kotoa.
Päivät Pariisissa on tyttären kertoma tarina vanhemmistaan. Tarina, joka on luotu äidin jäämistöstä löytyneiden muistikirjaan kirjoitettujen sanojen ja silkkikimonon perusteella. Tarina vapauteen kaipaavista: ranskalaisesta, pidättyväisestä Maudista ja hiljaisesta, kirjakaupan perineestä englantilaisesta Edwardista. Sattuma, tai oikeastaan mies nimeltä Tyler, kahlitsi tämän kummallisen pariskunnan yhteen ja samalla vei siivet kummankin haaveilta.
Minua jäi häiritsemään onko tarina todellakin täysin Francoisen, tyttären, kuvitelmaa vai onko siinä totuuden kaikua. Millä ilveellä niin pienistä aineksista saadaan koottua koko tarina, jossa kaiken lisäksi kertojina vuorottelevat Maud ja Edward. Tarinassa kerrotaan jonkin verran Maudin ja Edwardin taustoja, heidän päätymisestään yhteen Pariisissa vietettyjen päivien kautta ja lopulta hiljaisesta avioelämästä.
Hän tiesi ettei Maud rakastanut häntä, hän oli tiennyt sen jo silloin kun oli nähnyt Maudin Tylerin seurassa. Se oli ollut rakkautta, peittelemätöntä, häpeämätöntä, todellista rakkautta. Syvällä hänen mielessään surumielisyyden varjossa oli vähäinen tunne, että hänelle oltiin velkaa jotain. Tällaisen tuntemuksen hän päätti vaientaa niin pitkään kuin se kävisi päinsä.
Päivät Pariisissa jäi minulle etäiseksi lukukokemukseksi. En oikein jaksanut kiinnostua Maudin ja Edwardin elämistä ja kaipasin edes vähän räväkämpää pureutumista pinnan alla uiviin syviin tunteisiin. Nyt lukukokemus jäi minulle yhtä seepianväriseksi kuin kirjan kansi. Henkilöt ovat pidättyväisiä, samoin Brooknerin teksti.
Toisinaan unenomainen tunnelma tosin on kaunis Pariisin sateisilla kaduilla tai Lontoon hämärissä huoneissa, mutta minulle nämä lyhyet hetket eivät riittäneet. Kirja on jotenkin alakuloinen ja hämärä, vanhanaikainen vaikka eletäänkin jossain 1970-luvun maisemissa.
Minulle Brooknerin teksti oli hieman liian hidasta ja lauseet paikoin liian pitkiä. Tunnelma pysyi niin samanlaisena lähes koko kirjan, että en keksi oikein muuta adjektiivia tälle kuin tasapaksu. Minua tämä ei nyt tällä kertaa sytyttänyt, ei vaikka oli Pariisi ja Lontoo ja kirjojakin.
Pariisissa on kävellyt myös Tarukirjan Margit.
Luettu osana Totally British: Modern Women Writers - haastetta.
Yritin kesällä lukea Brooknerin rantahotellia, mutta se jäi auttamattomasti kesken, vaikka oli lyhyt. Kirjan henkilöt jäivät nimenomaan etäisiksi ja kerronnassa oli jotain puuduttavaa. Romaanit Perhe ja ystävät ja "joku toinen mikä sen nimi nyt oli" jäivät kesken heti alkuunsa.
VastaaPoistaTämä Päivät Pariisissa kuulostaa tosi kiehtovalta kun kuvailet sen sisältöä, mutta taidan tässä vaiheessa uskoa, että Brooknerin kerrontatyyli ei vain uppoa minuun ;).
Luen muuten ihanaa kirjaa, jossa yhden henkilöhahmon nimi on Linnea, arvaatko mikä teos on kyseessä?
Maria, hyvä tietää tämän verran etten nyt ihan henkeä pidätellen mieti että olisiko joku muu niistä hyllyssä olleista ollut parempi. Ja että en nyt ole tämän fiiliksen kanssa ihan yksin, aina sitä miettii että missasinko minä nyt jotain kun en löydä tästä kirjasta sitä juttua.
VastaaPoistaMinä veikkaan että ehkä Helmi Kekkosta? Nyt ei ihan heti tule muita mieleen mutta kiinostuksella odotan sitten tekstiäsi. :>
Kuvailet hyvin kirjan tunnelmaa, alakuloinen ja vanhahtava. Minulle Brooknerin kirjat jotenkin sopivat. Olen pitänyt kaikista kolmesta, jotka olen lukenut.
VastaaPoistaMulla on tämä omana ja olen sitä selaillut, mutta aika junnaavalta kirja jo selaillessa vaikutti. Siksi en ole sitä varsinaisesti aloittanut, vaikka haluaisin pitää Brooknerista. Hän on älykäs nainen, olen lukenut hänen ajatuksiaan ja viljellyt sitaatteja.
VastaaPoistaMuistan, että aina Margitin lisäksi ainakin Ilselän Minna pitää Brooknerista, mutta monelle hän tuntuu olevan vaikea tapaus.
Margit, luin tekstisi ja ymmärsin miksi pidit. Minua harmittaa että en päässyt tähän sisään, mutta olen iloinen voidessani nostaa sinun tekstisi tässä myös esiin toiseksi mielipiteeksi.
VastaaPoistaKaroliina, tästä olisi ollut mukava pitää ja tässä oli paljon potentiaalia. Tarina oli loppujen lopuksi todella kiinnostava, toteutus vain ontui minun tapauksessani. Hyvin Brookner kirjoittaa silti. Ehkä minä vielä joskus kokeilen tätä, jonakin rauhallisena hetkenä. :)
Aihe ja miljöö kuulostavat kiehtovilta! Täytynee kokeilla, olisiko minusta Brooknerin lukijaksi...
VastaaPoistaLuru, kokeile ihmeessä. Mukavaa että tämä arvio kuitenkin myös innostaa ihmisiä tutustumaan tähän kirjaan.
VastaaPoista