Koiran suurin avu taas on omaksua kaikki kiinnostava - me imemme itseemme omistajiemme tietämyksen ja painamme mieleen tapaamiemme ajatukset. Meillä on hyvä muisti, muttei sitä inhimillistä heikkoutta, että pitäisimme todellisen ja kuvitellun visusti erillään. Se kaikki on enemmän tai vähemmän samaa.
Tarina alkaa, kun pieni vuonna 1960 Skotlannissa syntynyt bichon havanais päätyy erinäisten välivaiheiden kautta Frank Sinatran lahjoittamana Marilyn Monroelle. Marilyn nimeää suloisen pikkuotuksen Mafia Honeyksi, eli lyhyesti Mafiksi, kuuleman mukaan Sinatran huhuttujen mafiakytkösten vuoksi. Skottilainen pikkukoira tietää oman arvonsa (O'Hagan on muuten skotti itsekin) ja esiintyy arvokkaasti omistajansa rinnalla.
Maf on itse tarinan kertojana havainnoiden filosofisella otteella ympäröivää maailmaa ja toisinaan tuhahdellen ihmisten vanhanaikaisille tai suorastaan typerille mielipiteille. Maf on arvonsa tunteva koira, joka rakastaa kohtalotoveriaan Marilynia.Vaikka kirjassa koirat ovat filosofeja ja kissat puhuvat runomitassa, ei tämä kuitenkaan missään nimessä ole lapsellinen kirja. Erikoiseen koirakertojaan tottuu nopeasti, ja koirien keskustelu on luontevaa vaikkakin äärimmäisen sivistynyttä. Maf esimerkiksi viittaa usein ihailemaansa Lev Trotskiin, neuvostoliittolaiseen toimittajaan (ja valtiomieheen, lisäys 5.1.12).
Katsoin häntä ja tajusin, että tämä oli myös meidän rakkaustarinamme, etten enää koskaan tuntisi samanlaista yhteenkuuluvuutta kenenkään toisen kanssa. Enkä vain niiden tunteiden tähden, joita hän minussa herätti, vaan muistakin syistä. Juuri häneltä minä opin, mitä empatia todella tarkoittaa. Vasta hänen kauttaan opin todella ymmärtämään ihmistä. Siinä mielessä hän on mielestäni Keatsin kaltainen: hänen pienetkin tekonsa ilmensivät kauneutta ja totuutta, ja juuri se teki hänestä kuolemattoman.
Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe ei kuitenkaan ole tarina koirista vaan piirtää kuvan jokseenkin yksinäisestä näyttelijättärestä, joka haluaisi tulla otetuksi vakavammin. Maf seuraa herkän Marilynin mukana niin psykologin istuntoihin kuin meluisiin juhliin täynnä julkimoita ja yrittää vuoroin sekä suojella että piristää emäntäänsä.
O'Haganin teosta kuvaa mielestäni oivallisesti sana hienostunut tai pienieleinen. Suuriin tunnekuohuihin ylletään harvoin, ja tilanteita käsitellään yleensä filosofisen pohdinnan kautta.
Maf sai minut myös kiinnostumaan Marilynista uudella tavalla ja harkitsen vakavasti Joyce Carol Oatsin kirjoittaman Blondin lukemisesta, josta ainakin Susa on kirjoittanut täällä. Valkomekkoinen metron tuuletusaukon päällä nauraen seisova nuori vaalea nainen näyttäytyy minulle nyt uudenlaisessa valossa.
O'Hagan kuvittaa kirjassaan muutaman vuoden 1960-lukua uudenlaisella tavalla esitellen Marilynin lisäksi muitakin tuttuja henkilöitä Sinatrasta Natalie Woodiin. Julkimoiden lisäksi tavataan mm. teksasilaisia nuoria UFO-jahdissa ja erilaisia viehättäviä ovimiehiä ja taloudenhoitajia. Koiran silmin katsottuna, tietenkin.
Kuva: Eric Skipsey, 1961
Uskaltaisin suositella tätä niin Marilynin kuin koirienkin ystäville ja hienostunutta kerrontaa arvostaville. O'Haganin kirja rauhoitti, pysähdytti ja kiinnosti hitaalla mutta tarttuvalla otteellaan. Nautitaan sohvalla pörrötohveleissa tai villasukissa.
Kuulostipa vinkeältä kirjalta! Nimi muistiin...
VastaaPoistaOli tosi kiva lukea arviosi - ensimmäinen blogiarvio muuten!! - tästä. Nimittäin kirjan nimi on painunut mieleeni niin, että aion ehdottomasti lukea tämän itsekin. Nyt vielä enemmän.
VastaaPoistaSymppiksen oloinen kirja! Koirat taitavat olla viisaita otuksia. (Eivät tosin tietenkään kissojen tasolla, hyvänen aika.)
VastaaPoistaMorre, suosittelen lämpimästi.
VastaaPoistaKiitos Katja! Tämä oli suloinen kirja.
(ps. täytyy myöntää että on tässä jotain kutkuttavaa julkaista se ensimmäinen ;)
Suketus, tässä kirjassa sekä koirat että kissat olivat viisaita vaikkakin hieman eri tavalla. Kissat ilmaisivat itseään taiteellisemmin. Kiitos kommentista!
Tämä kirja oli jo lukulistalla, mutta juttusi perusteella alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Kuulostaa viehättävältä kirjalta, ja Marilynia olen ihaillut lapsuudesta asti.
VastaaPoistaLiisa, vaikka tietämykseni Marilynin elämästä onkin varsin hieno kerrotaan tässä minusta näyttelijättärestä todella kauniisti. Mukavaa, että sinäkin aiot lukea tämän!
VastaaPoistaLinnea, jos haluat tietää todella, mikä oli Marilynin tragedia, lue blogissani eniten kommentoitu kirja Marilyn Monroen monta elämää. Sitä käydään edelleen lukemassa, sillä näen tilastoista. Olen uusinut sen niin monta kertaa, että kommentit hajaantuvat, mutta kävijämäärät näkyvät koko ajan 10 luetuimman joukossa.
VastaaPoistaTämä kirja on varmaan suloinen ja viihdyttävä, mutta paljastaa myös, miten kaikki olisi voinut olla toisin.
Tein myös Välähdyksia, sirpalieta, joka on Marilynin itsensä kirjoittama. Hänellä oli lukihäiriö, mutta hän ei saanut apua, koska lähtökohdat olivat aivan toiset kuin Grace Kellyllä.
Grace Kellyn elämänkerrassa muuten sivutaan jännittävästi Audrey Hepburnia. Olen aina ihmetellyt Audreyn outoa meikkiä, mutta se oli elokuvayhtiön vaatimus ja siihen ei itsevarma Kelly suostunut ikinä.
Olen tehnyt elämänkerran myös ihailemastasi Hepburnista.
Kirjan kansi on hauskan vanhahtava.
Leena, kirjan kansi on tehty kivasti Marilynistä ja Mafista otetun kuvan pohjalta. Kaunis, tosiaan.
VastaaPoistaPitää tätä Marilyn-elämänkertaa pohdiskella vielä, ensin on kuitenkin vuorossa Audrey.
Tämä kuitenkin kertoo mielestäni kauniilla tavalla Marilynin viimeisistä vuosista, älykkäästä ja herkästä naisesta. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
Tartuin kirjaan varmaankin samasta syystä kuin moni muukin; koira kertoo ja julkisuuden henkilö tulee "tutummaksi". Onnistunut koukku kirjailijalta!
VastaaPoistaKirja oli hieno lukukokemus, ja on oikeastaan ihan sivuseikka, ketkä julkkikset Maf-koiran filosofiaa reunustivat. Parasta antia oli ehdottomasti muutamat tekstiin kätketyt elämänviisaudet. Ajattelin etsiä O'Haganin muutkin kirjat käsiini - ainakin sen toisen suomennetun.
Trotski oli muuten paljon muutakin kuin toimittaja :)
Sanni H., usein tuntuu että julkkiskirjat ovat sitä samaa kaavaa, tässä tosiaan oli vähän jotain muuta. Mafilla oli mielestäni kiinnostava katsantokanta elämään ja kyllä se koiran ajatusmaailman seuraaminen tosiaan oli parasta antia tässä eli samaa mieltä. O'Hagania voisi tosiaan lukea lisää.
VastaaPoistaJa niin, tässä taas nähdään tämä minun upea historiantuntemukseni. Ehkä tuo valtiomiehenä toimiminen on kuitenkin Trotskissa olennaisempaa kuin toimittajuus.. ;)