#luekoskinen2017

Minimesenaatin kanssa kirjoja haalimassa.

Kirjailija JP Koskinen heitti viime vuoden lopulla haasteen bloggaajille ja miksei kelle vain lukea kaikki hänen vuonna 2017 ilmestyneet kirjansa. Koska pidän kirjailijan teoksista ja koska harvoin sattuu kohdalle tilannetta, jossa samalta kirjailijalta voisi lukea saman vuoden aikana ilmestynyttä lastenkirjallisuutta, dekkaria ja satiiria, päätin tarttua haasteeseen. Ihan vuoden loppuun mennessä en sitä ehtinyt suorittaa, mutta onneksi kirjat eivät vanhene vuodenvaihteen myötä.

***

Benjamin Hawk - Myrsky nousee (Karisto)

Benjamin Hawk -sarja aloitti taipaleensa vuonna 2016 teoksella Merirosvon oppipoika ja päätin lukea sen ensin, sillä eihän lastenkirjan lukemisessa kauaa nokka tuhise. Sanoisin, että hyvä valinta. Vaikka toisen osan voinee lukea myös itsenäisenä teoksena, on hahmojen taustoja esitelty ensimmäisessä osassa enemmän ja sen seikkailuihin viitataan, joten näin koin ainakin itse olevani paremmin kartalla. Merirosvon oppipoika toi vahvasti mieleen Stevensonin Aarresaaren ja yhtäläisyydet tuskin ovat sattumaa. Benjamin jättää perheensä suutarinverstaan ja pestautuu isoisänsä avustuksella laivaan hyttipojaksi. Mukaansa hän saa salaperäisillä riimeillä varustetun aarrekartan. Sattumoisin laivan merirosvomiehistöllä on sama kartta ja Benjamin päättää ystävänsä, neuvokkaan Pisaman kanssa ehtiä aarteelle ennen ahneita rosvoja. Suunnitelmat eivät luonnollisesti mene niin sujuvasti kuin soisi, joten pyssyt ehtivät paukkua ja miekat heilua ennen kuin aarrejahti on saatu päätökseen.

Myrsky nousee alkaa hyvin samanlaisesta asetelmasta. Benjamin on jälleen kotona ja kaipaa merille setänsä valvovan silmän alta. Portsmouthiin saapuva merirosvojen metsästäjä saa vauhtia sekä Benjaminiin että isoisään ja uusi seikkailu uuden kapteeenin alaisuudessa voi alkaa. Etsinnässä on jälkeen kapteeni Morganin aarre, kunhan ensin löydettäisiin merille karannut kuvernöörin rahastonhoitajan tytär. Benjamin haaveilee josko onnistuisi jälleen eksyttämään ylimääräiset aarteenjakajat kannoiltaan ja apua saattaakin löytyä yllättävältä taholta.

Molemmat meriseikkailut olivat kovasti mieleeni, vaikka paikka paikoin olinkin hieman hukassa lukuisten miehistönjäsenien kanssa. Päähenkilöt kuitenkin jäivät mieleen, se lienee tärkeintä. Seikkailuissa on menoa ja meininkiä sekä myös hieman väkivaltaa, joten ihan pienimmille nämä kirjat eivät kyllä sovi. Kieli oli kuitenkin miellyttävää ja sopi myös ääneenluettavaksi, luin näistä lyhyitä pätkiä vauvalle.

Benjamin Hawk - Myrsky nousee
Karisto, 2017. 192 s.
Kansi: Pete Revonkorpi










Gabriel Hullo ja merimatka Meksikoon (Haamukustannus)

Gabriel Hullo -sarja on riimimittaan kirjoitettu tarina Gabriel-nimisestä pojasta, jota ystävät ja aaveet kutsuvat Kaapoksi. Gabriel asuu äitinsä ja isoisien kummitusten kanssa isän seilatessa merillä. Sarjasta on julkaistu neljä osaa ja päätin lukea ne kaikki vain viime vuonna julkaistun sijaan.

Ensimmäinen osa Kauhea Gabriel Hullo (Karisto, 2011) esittelee sankarimme Kaapon. Tarinassa odotaan merillä seilaavaa isää kotiin ja pohditaan, miksi hän ei vielä tulekaan. Odottamisen lomassa kirjoitetaan näytelmä koulun joulujuhlaan. Keskiyön kesteissä (Haamukustannus, 2014) isoisäaave kapteeni Hullo on siipi maassa ja pyytää Kaapoa järjestämään tälle juhlat. Kutsut lähtevät matkaan, mutta yllättäen lapsenvahdiksi saapuu Kaapon hermoheikko täti, jolta juhlat pitäisi yrittää piilottaa. Kolmannessa osassa Hirveä Hekla (Haamukustannus, 2016) Kaapo puolestaan kiinnostuu jännittävästä kartanosta, jossa huhujen mukaan asuu hurja noita.

Merimatkassa Meksikoon koko perhe suuntaa isän laivalla kohti Meksikoa ja aikoo samalla auttaa pursimies Baldomeroa saamaan oikeutta. Hurja reissu Meksikoon isoisäaaveiden kera ja perillä vietetty Dias de los Muertos tarjoavat jo itsessään riittävästi ainesosia hyvään tarinaan, Baldomeron perintökiista puolestaan herätti minussa lähinnä kysymysmerkkejä.

Kirjojen riimimitta oli minulle helpoin ääneenluettuna, itsekseen lueskellessa en oikein saanut tarinasta otetta. Luinkin lopulta nämä kirjat vauvalle ääneen, hän vaikutti viihtyvän hyvin riimien parissa vaikkei sisällöstä oikein tainnut vielä ymmärtää. Tarinankuljetus on myös riimimitan myötä melkoisen haastavaa. Paikoin riimit soljuvat kuin itsestään ja tarina kulkee, paikoin rytmi hieman nikottelee ja olisi omaan silmääni ja lukurytmiikkaani suhteutettun kaivannut vielä hieman viilaamista. Pääosin kerronta on kuitenkin onnistunutta ja riimit hauskoja.

Kirjat on kuvittanut Miranda Mord (aik. Koskinen). Ensialkuun hieman vierastin omaperäisellä viivalla tehtyä kuvitusta, mutta vähitellen aloin pitää siitä. Kuvitus voisi tosin tukea kirjan tarinaa mielestäni hieman enemmän, vaikka siinä kehityttiin osien karttuessa.

Gabriel Hullo ja merimatka Meksikoon
Haamuskustannus, 2017. 38 s.
Kuvitus: Miranda Mord











Kannibaalien keittokirja (Like)

Mustaksi satiiriksi kuvailtu teos sukeltaa kieli poskessa (heh) kannibalismin maailmaan. Oskari Patamäki on taitava mainosmies ja arvostettu ravintolakriitikko, sillä hänellä on sekä terävä pää että ylimaallisen tarkka hajuaisti. Lisäksi mies syö ihmisiä, sillä liha on lihaa ja hyvää raaka-ainetta ei kannata heittää hukkaan.

Teos alkaa Oskarin kirjoittaman keittokirjan raakaversiolla, joka osoittautui minulle kirjan haastavimmaksi osioksi. Ihmisruhojen käsittely on kuvattu niin tarkasti, että heikompaa hirvittää ja tuli oikeastaan vähän paha olo. Tämän jälkeen alkaa varsinainen tarina, jossa Oskarin hiottua erakkomaista elämäntyyliä tulee häiritsemään niin uusi virkaintoinen esimies kuin viehättävä Kansallismuseon opaskin. Myös velipojalla on omat hämärähommansa, joihin Oskari sotkeutuu mukaan. Koskisen kirjoitustyyli vie mukanaan. Tarina on mustan huumorin värittämä ja satiirin läpi puskee hyviä kannanottoja muun muassa juuri lihansyöntiin.

Kannibaalien keittokirja
Like, 2017. 250 s.












Maaliskuun mustat varjot (Crime Time)

Maaliskuun mustat varjot on Murhan vuosi -sarjan kolmas osa. Tämän teoksen kanssa armahdin itseäni ja totesin, että luen edeltävät osat myöhemmin jos kirja viehättää. Sarjassa seikkaillaan Hämeenlinnassa kahden yksityisetsivän, entisen poliisin Arosuon ja tämän veljenpojan Juhon, kanssa. Paikallinen turkisyrittäjä palkkaa kaksikon tutkimaan kuka hiippailee hallien lähettyvillä ja samalla selvitellään mahdollisen pentutehtailijan toimintaa.

Aivan ensimmäiseksi kirjasta tuli mieleen Ruosteisen sankarin (ks. alla) Jupe ja tämän omat tutkimukset. Jotain samaa Jupessa ja Juhossa on, jos ei muuta niin letkeä meininki ja viehtymys muistivihkoihin. Maaliskuun mustat varjot tuntui suhteellisen perinteishenkiseltä rikosromaanilta, mutta päähenkilöt eivät onneksi olleet angstin syvimmissä syövereissä kroolaavia "kovaksikeitettyjä etsiviä" vaan oikeastaan aika kiinnostavia hahmoja. Kirja oli leppoisa luettava ja mitassaan oivallinen venyttelemättä hommaa turhuuksiin, joten voisin tosiaan kuvitella lukevani myös sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja jatkavani uuden osan parissa kun sellainen ilmestyy.

Maaliskuun mustat varjot (Murhan vuosi #3)
Crime Time, 2017. 240 s.












Ruosteinen sankari (Storytel Originals -äänikirjasarja)

Storytelissa kymmenosaisena äänikirjasarjana julkaistu Ruosteinen sankari taitaa olla genrensä puolesta jonkinlaista jännityskirjallisuutta. Jupe herää koomasta vuonna 2011 ja edelliset muistot ovat kesältä 1978, jolloin kaverin kanssa tehty mökkimurtokeikka päättyi sananmukaisesti pöpelikköön. Tapahtumaa ei kuitenkaan tunnu olevan selvitetty kunnolla ja Jupe yrittää vanhojen kavereidensa enemmän tai vähemmän suosiollisella avustuksella setviä, mitä kohtalokkaana iltana todella tapahtui.

Menneisyyteen jämähtänyt Jupe on aika sympaattinen sankari leveälahkeisine housuineen ja kulahtaneine ruutuvihkoineen. Nykyajan vempeleitä selitettiin ehkä turhankin paljon, nykylukija kun tietää jo ihan hyvin miten matkapuhelin ja netti toimivat, vaikka kolmikymmenvuotisessa koomassa olleen henkilön ihmetyksen ymmärtääkin. Pidin epäluotettavan kertojan käyttämisestä, muisti kun ei ymmärrettävästi aina ihan Jupella pelaa, ja muutenkin seikkailu vei mukanaan. Raiko Häyrinen luki kirjan miellyttävän ilmeikkäästi ja jatkokertomustyyli sopi tälle tarinalle hyvin.

Teos on julkaistu aiemmin nimellä Eilispäivän sankarit (Arktinen banaani, 2011).

Ruosteinen sankari
Storytel Originals, 2017. 10-osainen äänikirjasarja.
Lukija: Raiko Häyrinen










Ruosteinen sankari, kausi 2 (Storytel Originals -äänikirjasarja)

Storyteliin oli joulun välipäivinä ilmestynyt toinen kausi Ruosteisesta sankarista. Laitoin setin kuunteluun hieman epäileväisenä, mutta aika pian sain todeta että Jupen ja tämän Maija-tädin seuraan oli oikeastaan leppoisaa palata. Erityisesti rautainen Maija sai minulta paljon sympatiapisteitä ja Jupen typerälle sanailuhuumorille oli kiva tuhahdella.

Tarina sijoittuu aikaan joitakin vuosia edellisen "kauden" jälkeen. Maija-täti on tylsistynyt ja houkuttelee Jupen kanssaan selvittelemään vuosia sitten kadonneen Johannan arvoitusta naisen aviomiehen laskuun. Tutkimustyö vie parivaljakon muun muassa uimahallin kassalle, bingohalliin ja lopulta ulkomaille asti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei hommasta myöskään puutu, sillä tapaus tuntuu herättävän kiinnostusta hämäräperäisissä tyypeissä. Onneksi povarista löytyy tarvittaessa reukku.

Raiko Häyrinen jatkaa hyväksi todetulla lukutyylillä ja kuuntelin loppujen lopuksi koko sarjan noin viikossa, joka on minulle melkoisen hyvä äänikirjankuunteltutahti.

Ruosteinen sankari 2
Storytel Originals, 2017. 10-osainen äänikirjasarja.
Lukija: Raiko Häyrinen










Salaperäinen sirkus (Karisto)

Salaperäinen sirkus on Sami, Liisa ja Joni -sarjan neljäs osa ja päätin tässäkin tapauksessa lukea edeltävät osat alle. Vaikka teokset ovat kaikki omia seikkailujaan, on niissä viittauksia aiempaan ja tällä tavalla ehdin myös tutustua henkilöhahmoihin paremmin. En kuitenkaan pidä mahdottomana hypätä seikkailuun kesken tarinan.

Sarjan aloittavat osat Haavekaupunki ja Lumottu lelutehdas (Karisto, 2013 ja 2014) tuntuivat myöhempiin osiin verrattuna hieman raaoilta. Samin, Liisan ja Jonin dynamiikka ei ollut vielä kehittynyttä ja aikaa meni hahmojen esittelyyn. Seikkailut eivät myöskään olleet mielestäni niin mukaansatempaavia ja tahti oli hitaampaa. Kaikenlaiset kirjoissa esitellyt vempeleet olivat sen sijaan kyllä kiinnostavia.

Sen sijaan kolmas osa Kirottu kartano (Karisto, 2015) ja tämä uusin Salaperäinen sirkus olivat oikein mainioita. Pidän nopeatempoisesta ja täydestä kerronnasta ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita näissä teoksissa tosiaan oli. Kun hahmot olivat jo tuttuja, oli toilailuja helppo seurata, ja yksityiskohtia ja outoja sivuhahmojan pursuilevat tarinat olivat kovasti mieleeni. Salaperäinen sirkus taitaa kuitenkin viedä tässä vaiheessa suosikin tittelin. Pidin kovasti sympaattisista sirkuslaisista, taianomaisesta tunnelmasta ja siitä, että kaikki ei ollut niin mustavalkoista kuin aluksi voisi kuvitella.

Salaperäinen sirkus (Sami, Liisa ja Joni #4)
Karisto, 2017. 129 s.
Kuvitus: Miranda Mord

***

Kaikki teokset olivat sellaisia, että niiden lukeminen tai kuuntelu oli mukavaa. Tätä toisaalta osasin vähän ounastellakin. Koskisen vahvuus on selvästi monipuolisuus, miten joku ehtiikään saati onnistuu kehittelemään päässään näin monenlaista. Kieli on myös miellyttävää lukea ja kaikissa kirjoissa yhdistyy sanojen rikas käyttö ja rakkaus niillä leikittelyyn. Riimimitassa kirjoittaminen kaipaisi mielestäni vielä hieman hiomista, vaikka pääosin mallikkaasti sekin sujui.

Omia suosikeitani olivat ehkä hieman yllättäen rikosromaanit eli Maaliskuun mustat varjot ja Ruosteiset sankarit. Olen viime vuosina lukenut genren kirjallisuutta aika vähän, mutta nämä maistuivat hyvin. Liekö sitten syynä juuri sympaattiset päähenkilöt ja se, että sankareiden yksityiselämässä ei ryvetä niin kammottavan syvissä vesissä vaikka joitain vaikeuksia onkin.

Kiitellä voisin myös Koskisen tapaa sijoitella päähenkilöiltään miesvoittoisiin tarinoihin myös säpäköitä naishahmoja, tällaisia taisi löytyä jokaisesta kirjasta tavalla tai toisella. Arvostan.

Jatkoa toivoisin Benjaminin meriseikkailuille ja Murhan vuosi -sarjaa aion tosiaan pitää silmällä, kuten jo aiemmin mainitsin. Mikään näistä kirjoista ei kuitenkaan päihittänyt vielä Koskis-suosikkiani Kuinka sydän pysäytetään, mutta odotan kiinnostuksella mitä kirjailijalta seuraavaksi ilmestyy. Nyt koen ansaitsevani Jupen suosikin aleksanterinleivoksen, pitänee leipoa joku päivä.

Myös Kirsin kirjanurkassa osallistuttiin Koskisen haasteeseen, kurkkaa vaikka tästä mitä mieltä Kirsi oli tässäkin esitellyistä lanu-kirjoista.