Sekava cocktail äänikirjoja

Loppuvuonna tuli kuunneltua äänikirjoja jos jonkinlaisia. Tässä cocktailissa näkyy melko hyvin kuuntelijaprofiilini: kuuntelen mieluiten viihdekirjoja (dekkari tai hömppä) tai sitten lyhyitä elämäkertoja. 

Mika Waltarin Tähdet kertovat, komisario Palmu oli oletusten mukaisesti leppoisaa kuunneltavaa. Kertojamme toimii tällä kertaa poliisilaitoksen ylipäällikkönä ja pyrkii parhaansa mukaan johtamaan joukkojaan, kun aamuhämärissä Tähtitorninmäeltä löydetty "ruhjotun puliukon" tapaus muuttuukin täysiveriseksi murhaksi. Mukana on kadoksissa olevia todistajia, lättähattuja, kuoromatkan suunnittelua ja sen sellaista, Palmu toki murisee mukana. Lard Svedberg sopii lukijaksi Waltarin tekstille kuin nenä päähän. Hieman tosin paheksuin kertojamme tapaa haaveilla naisten (tai siis tyttöjen) takapuolien taputtelusta ja järkyttyä naistoimittajien käyttämistä liian piukista pöksyistä.

Tommi Kovasen ja Jenny Rostainin yhdessä kirjoittama Kuolemanlaakso päätyi alunperin kuunneltavaksi lyhyehkön pituutensa vuoksi. Kaipasin jotain kuunneltavaa, mutta en tahtonut sitoutua kirjaan liian pitkäksi aikaa. Omaelämäkerrallisessa teoksessa ehditään reilussa kuudessa tunnissa kertoa siitä, miten jääkiekkoilija Kovasen elämä meni aivan uusiksi vuonna 2013 jääkiekko-ottelussa tapahtuneen vakavan taklauksen seurauksena. Tuloksena oli aivovamma, jonka diagnosoinnissa ja hoidon aloittamisessa kuitenkin kesti varsin pitkään. Niin sanottuna odotusaikana Kovanen uskotteli sekä itselleen että läheisilleen kaiken olevan hyvin, vaikka elämänhallinta luisui käsistä yhä pahemmin. Pohjakosketuksen jälkeen alkaa hidas paluu takaisin elämään. Antti Jaakola lukee teoksen sopivasti eläytyen ja kuuntelukokemus on oikeastaan aika vaikuttava. Kirjan arvottaminen on kuitenkin todella vaikeaa, sillä miten sitä nyt ruotisi toisen ihmisen omaelämäkertaa, etenkin kun kirjassa pureudutaan todella henkilökohtaisiin asioihin. Olo on paikoin jopa tirkistelevä. Kiinnostava katsaus jääkiekon maailmaan tämä kuitenkin oli, mielenkiintoinen kommentaari kaukaloiden valtapeleistä ja toki myös aivovamman kanssa selviämisestä.

Helmet-haasteessa tämä menee kohtaan kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän, sillä en tiedä paljoakaan jääkiekosta enkä kovin paljon oikeastaan aivovammoistakaan.

Tunnelmasta toiseen, joulukuun alussa kuuntelin Sophie Kinsellan Wedding Nightin, joka on suomennettu nerokkaasti nimellä Hääyöaie. Teos on, jälleen kerran, tasaisen varmaa Kinsellaa: överi, aika pölhö ja kuunneltuna herkullisen hauska. Lottie pöyristyy, kun poikaystävä ei olekaan suhteen tilanteen kanssa samalla viivalla, laittaa välit poikki ja menee sitten naimisiin nuoruudenihastuksensa kanssa (ei aivan näin viivasuorasti, mutta kuitenkin). Isosisko Fliss yrittää estää Lottieta pilaamasta elämäänsä ja päättää yrittää sabotoida pariskunnan hääyön kreikkalaisessa luksushotellissa, jotta avioliitto voitaisiin mitätöidä. Suurin osa kirjasta onkin sitten himokkaita aikeita, jotka menevät mitä naurettavimmilla tavoilla pieleen, ja niistä seuraavaa turhautumista. Lukiessa tämä olisi voinut olla ihan hirveää, kuunneltuna hihityttävää. Finty Williams ja Beth Chalmers lukevat sisarusten roolit oivallisesti ja useamman lukijan käyttäminen toimi hyvin. Mahtuu tarinaan toki muutakin, romanssia ja elämänsuunnan löytämistä ja blaa blaa, oikein herkullinen ja mukava välipalakirja siis. 

Helmet-haasteesta tämä kuittaa kohdan kirjassa mennään naimisiin.

Mika Waltari: Töhdet kertovat, komisario Palmu

WSOY äänikirja, 2017. 10 h 12 min.

Lukija: Lars Svedberg

Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso
Bazar, 2017. 6 h 6 min.
Lukija: Antti Jaakola

Sophie Kinsella: Wedding Night
Random House Audiobooks, 2013. 13 h 5 min.
Lukijat: Finty Williams, Beth Chalmers, Michael Fenton Stevens

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys

Pihatontun kohtalo on yhtä lopullinen kuin Bruno Rygseckin.

Viime syksynä Helsingin Kaupunginteatteri toi lavalle teatteriversion Mika Waltarin romaanista Komisario Palmun erehdys ja samalla Hesarin arviossa todettiin, että Kaikki tietävät varmasti edeltäkäsin, kuka murhasi Bruno Rygseckin. Tästä aloitettiin keskustelua Twitterissä ja minä kävin hövelisti tunnustamassa, että ei kuulkaa pidä paikkaansa, sillä minulla ei ollut asiasta harmainta aavistusta. Tämä johti totta kai siihen, että minulle suositeliin sekä kirjaa että Matti Kassilan elokuvaa ja niinpä vihdoin ja viimein sain aikaiseksi tarttua tähän teokseen.

Komisario Palmun ja apulaisen, kirjan kertojan, tie vie siis hulppeaan taloon Kaivopuiston kulmalle, jossa Bruno Rygseck on aamulla löydetty uima-altaastaan kuolleena. Tapaturmana aloitettu juttu muuttuu kuitenkin erinäisten juonenkäänteiden myötä murhatutkimukseksi. Paikalla on sattumoisin myös aimo liuta epäiltyjä, sukulaisia, ystäviä ja ei kumpiakaan, jotka kaikki syystä tai toisesta valehtelevat. Palmu saa todella käyttää päättelykykyjään selvittäkseen tapauksen ja syytä onkin, sillä ruumiiden lukumäärä tarinan edetessä uhkaavasti lisääntyy.

Lukiessa tuntuu kuin kotiin palaisi, vaikka Palmut eivät ole missään muodossa minulle mitenkään erityisen tuttuja. Kerrontatyyli muistuttaa vahvasti Agatha Christien vastaavista, Palmun ja apulaisensa välillä on selvää Sherlock/Watson- tai Poirot/Hastings-dynamiikkaa. Päässä kirjan tarina kelautuu mustavalkoisena, autot liikkuvat vanhan Helsingin kaduilla sireenit soiden ja sikarien savu sumentaa huoneet. Hahmojen käytös näyttäytyy suomifilmimäisen karikatyyrimäisenä. Tähän kylläkin vaikuttaa varmasti myös se, että juuri pääsiäisenä katsoimme Areenasta Kaasua, komisario Palmu! -elokuvan.

Oikein leppoisa rikosromaani siis tämä Erehdys, vaikka murhaa ja siihen liittyviä ihmismielen synkkyyksiä ei voine huvittaviksi kutsua. Palmu on röyhkeydessään sympaattinen ja apulainen hauska kertoja. Hatunnosto Waltarille teksteistä, Matti Kassilalle klassisista filmatisoinneista ja tiedänpä nyt vihdoin kuka se murhaaja oli.

Kuitattakoon tällä HelMet-lukuhaasteesta kohta kirjassa selvitetään rikos.

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys
WSOY, 1940 (uusintapainos 2006). 272 s.