Minun ja Leo Tolstoin Anna Kareninan tie on ollut pitkä ja kivinen, tämä lukukerta oli kolmas yritykseni. Olin tälläkin kertaa jo lähes heittämässä hanskoja tiskiin, mutta huomasin klassikkohaasteen päättyvän päivää luulemani myöhemmin ja istumalihaksia koetellen urheilin vielä jäljelle jääneet 300 sivua.
Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Näillä sanoilla alkaa Anna Karenina ja seuraavat 900 sivua vietetäänkin aikaa lähinnä niiden onnettomien perheiden parissa. Anna on väljähtyneessä avioliitossa Aleksei Kareninin kanssa ja juhlissa tavattu nuori Vronski tuo intohimoa elämään. Paha vain, että samaan aikaan Vronski on liehitellyt naimaikäistä Kittyä, jota toisaalta piirittää myös vakavahenkinen mutta ihastuksessaan vilpitön Levin. Tämän viisikon ja heidän lähipiirinsä ihmissuhdekiemuroita selvitellään pitkään ja hartaasti. Ihmissuhteiden alkuasetelman pikakertaukseen tai teokseen perehdytykseen voin suositella tätä Kirjainten virrassa -Hannan siskon tekemää oivaa piirustusta.
Nämä ihmissuhdekuvaukset olivat itselleni teoksen parasta antia, samoin kaikenlainen sanansäilien kalistelu ja sopivaisuussäännöksien pohdiskelu erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Sen sijaan hakkasin useampaan otteeseen päätä seinään lukiessani Levinin hyvin, hyvin pitkiä ja perinpohjaisia pohdintoja maatalouden tilasta, tutustuessani politiikkaan tai sen irvikuvaan korkea-arvoisissa miesseurueissa ja välillä myös tuskastelin naisten kyvyttömyydelle puhua suoraan.
Pokkarimuodossa lukemista tukee ainoastaan kirjan verrattain kohtuullinen massa, fontti sen sijaan on tavattoman pieni ja aiheutti siinäkin mielessä tuskastumista että lukeminen ei tuntunut etenevän jouhevasti missään vaiheessa. Kestävä tämä painos joka tapauksessa oli, sillä milloin missäkin mukana raahattu pokkari on saanut selkämykseensä vain vähäistä taittumaa ja kulmatkin ovat kohtuullisessa kunnossa.
Tämän urakan jälkeen pää on vielä aika tyhjä, todennäköisesti varsinainen mielikuvani tästä klassikosta muodostuu sen hautuessa kallon syövereissä. Näin maaliviivalla ollessa joudun toteamaan, että Anna Karenina ei tehnyt minuun järisyttävää vaikutusta, mutta ei tämä tervanjuontiakaan ollut (paitsi ehkä ne maanviljelyskohdat, myönnetään). Tunnelmanluojana ja aikakauden kuvaajana Tolstoi on silti mielestäni oikein oiva ja tarttunen muihinkin teoksiinsa kunhan tästä koettelemuksesta toivun.
Lisäys 1.8.: Näin yön yli nukuttuani kirja on jo vähän asettunut pääkopassa ja visio selkeytynyt. Lopputulema on positiivisempi kuin heti lukemisen jälkeen, ihailen Tolstoin pitkäjänteisyyttä ja monipuolisuutta. En myöskään vie sittenkään kirjaa kierrätyshyllyyn, vaan pidätän oikeuden lukea sen joskus uudelleen.
Olkoot tämä klassikkohaasteeseen osallistumisen ohella myös HelMet-haasteessa kohta kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.
WSOY, 2012 (pokkaripainos). Alkuperäinen suomennos julkaistu 1910-1911. 910 s.
Suomentanut: Eino Kalima
Kansi: Universal Pictures
