Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hella Wuolijoki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hella Wuolijoki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Lavalta: Niskavuoren Heta (Teatteri Jurkka)

Kuva: Marko Mäkinen

Oletettua moniulotteisempi Heta

Olen nähnyt Hella Wuolijoen Niskavuoren Heta -näytelmän edellisen kerran noin viisitoista vuotta sitten. Muistikuvat ovat hatarat, muistan lähinnä vahvatahtoisen Hetan, uhrautuvanoloisen Akustin ja surullisen Siipirikon. Toissakesänä koin puolestaan Järvenpään teatterissa Niskavuoren nuoren emännän, jossa Heta näyttäytyi itsepäisenä mutta silti haavoittuvaisena hahmona. Tältä pohjalta oli kiinnostavaa lähteä katsomaan millainen Heta oli tuotu Teatteri Jurkan versioon.

Ella Mettänen ja Eero Ojala ottavat tekstistä niskalenkin ja luovat kahdestaan lavalle koko näytelmän henkilökavalkadin Henri Tuulasjärven ohjauksessa. Teksti on työryhmän yhdessä sovittama. Ihastuin jo kolme vuotta sitten kolmikon taitoon tuoda lavalle elävä ja hengittävä Lokki ja vaikka Heta osoittautuikin minulle haastavammaksi palaksi, onnistui se silti viehättämään. Suurin kiitos menköön tälläkin kertaa Mettäsen ja Ojalan loistavalle yhteispelille. Hahmot on otettu omiksi ja niiden nahkoihin solahdetaan silmänräpäyksessä. Koskettavin ja täysin oli ehdottomasti Mettäsen kovapintainen Heta, jota ehkä onnistuin viimein oikeasti jollain tavalla ymmärtämään. Toisaalta yllätyin Ojalan Akustista, joka näyttäytyi muistamaani moniulotteisempana ja paljon kiinnostavampana hahmona.

Täytyy silti myöntää, että ensimmäisellä puoliajalla minua ärsytti hahmojen koomisuus. Piereskelevä Akusti ei sopinut hahmosta luomaani mielikuvaan, kierosilmäinen rovasti hämmensi ja muutenkin teksti vaikutti muuttuneen mystiseksi hupinäytelmäksi. Tämänhän pitäisi olla hyvänen aika draamaa, onnettomia ihmisiä ja surullisia kohtaloita!

Ja olihan siinä lopulta niitäkin, niinkin paljon että kurkkua kuristi. Toisella puoliskolla koomiset elementit tuntuivat jäävän yksi kerrallaan pois ja lopulta lavalla oli vain perinnönjaossa täysin murtunut Heta. Kontrasti hihityttävään alkuun oli massiivinen ja erittäin toimiva. Jos läpi näytelmän oltaisiin kahlattu tuskastuneina, ei loppu varmasti olisi ollut niin voimakas. Esityksen näkemisestä on jo monta viikkoa, mutta edelleen sen tehokas loppukuva kouraisee jotain sisälläni.

Eiköhän ole siis niin, että jatkossakin tulen saapumaan ilolla katsomaan tämän kolmikon tekemisiä. Tämän voi ottaa toiveena: haluan ja kaipaan lisää tällaisia klassikkotulkintoja ja -tuuletuksia. Ensimmäistä kertaa tuntuu oikeasti siltä, että todella haluaisin myös lukea Wuolijoen näytelmät.

Esityksiä teatteri Jurkassa 13.4. asti.

Kiitokset lipusta Teatteri Jurkalle.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Lavalta: Niskavuoren nuori emäntä (Järvenpään teatteri)

Kuva: Kapina Productions / Järvenpään teatteri

Elämä on tuhannet askeleet, joita emme kykene astumaan

Järvenpään kesäteatterissa esitetään tänä vuonna Hella Wuolijoen näytelmää Niskavuoren nuori emäntä. Klassikkoteksti taipuu lavalle tuoreen oloisena ja varmoin ottein näyteltynä. Perheen valtasuhteet ovat tarkkanäköisesti ja kipeästikin kuvattuja. Näyttäväää sukudraamaa päästiin tällä kertaa seuraamaan kauniissa kesäillassa.

Vauraan talon Loviisa on naitu Niskavuoren sukuun taloa pystyssä pitämään. Sopeutuminen vahvatahtoisten naisten kansoittamaan perheeseen ei ole helppoa, mutta Loviisa on päättänyt yrittää ja leimuaahan rakkaus Juhaniin, talon vanhimpaan poikaan, kirkkaana. Juhani ei kuitenkaan ole rakkaudessaan yhtä omistautunut, vaan pyörittää samalla Malviina-meijerskaa. Petoksen selvitessä Loviisa joutuu vaikean päätöksen eteen ottaako paikkansa vahvan suvun keulahahmona vai jättääkö uusi perhe selviämään talonpidosta omine nokkineen.

Draamallisissa kohtauksissa Lija Fischerin ohjaamat näyttelijät ovat erinomaisia. Jännitteet hahmojen välillä kipunoivat ja erityisesti Paula Peltolan Loviisa säkenöi sisäistä voimaa ja vimmaa. Katja Hyry-Heikkilän Heta toimii oivana vastaparina naisten keskinäisessä kyräilyssä, Janina Jääskeläisen Kustaava puolestaan tuo lavalle nuoruuden energiaa ja säpäkkää viattomuutta. Miehet jäävät vääjäämättä naisten varjoon, vaikka esimerkiksi Mikko Korhosen Juhani omanlaisensa vakuuttava mahtimies onkin.

Esitykseen tehdyt kappalevalinnat sen sijaan kummastuttivat. Produktioon sävelletyt runot viehättivät minua pääosin, mutta muun muassa Cheekin ja YUP:n kappaleet hyppäsivät näyteltyjen kohtausten lomasta turhan paljon silmille. Laulullisuus itsessään sopi kyllä esitykseen, mutta olisin toivonut kappaleisiin yhtenäisempää linjaa tai selkeämpää kerronnallista elementtiä.

Puvustus ja lavastus ovat onnistuneita. Niskavuorelaisille valitut punamustat tunnusvärit erottavat suvun muista ja vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Loviisakin saa vedettyä päälleen niskavuorelaisuutta edustavat värit ottaessaan vihdoin paikkansa tilan emäntänä. Siirrettäviin elementteihin perustuva pelkistetty lavastus puolestaan tuo keveyttä paikoin raskaaseen tekstiin ja rajaa kohtauksia hienosti.

Kokonaisuutena Niskavuoren nuori emäntä nousee siis vahvasti positiivisen puolelle. Muutamia erikoisuuksia, kuten toisen puoliskon yllättävää paikoittaista farssimaisuutta, lukuunottamatta esitys on huolella ja taidolla tehty. Teksti elää vahvasti tässäkin ajassa ja tulkinta on kohdallaan. Tästä olisi saanut todella raskaan näytelmän, mutta Järvenpäässä onnistutaan ylläpitämään tiettyä keveyttä ja herättämään kiinnostus koko näytelmäsarjan lukemiseen. Suositeltava kesäteatterikäynti siis.

Esityksiä 20.7. asti Vanhankylän kartanolla.

Kiitokset Järvenpään teatterille kutsuvieraslipuista esitykseen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...