Putoavatko viiksenne, herra Proust? - Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 3 ja tekninen läpimeno

Teatterin taika pääsee valloilleen verhojen avautuessa. Myös narulla on osansa tässä esityksessä.

Teknisen läpimenon ilmoitettuun alkuun on aikaa noin kaksikymmentä minuuttia ja Teatteri Jurkassa on täysi toiminta päällä. Takahuoneessa puvustaja Timjami Varamäki leikkaa pukuun tulevia kankaita täyttä häkää ja käsikirjoittaja-ohjaaja-näyttelijä Hanna-Kaisa Tiainen istuu ompelukoneen ääressä. Esitystilassa säädetään valaistusta kohdalleen samalla, kun kuvaaja Marko Mäkinen valmistelee pressikuvien ottoa. Aulassa puolestaan ihmetellään massiivista savukonetta. Ulostuprahtava pilvi ei ole sitä mitä ajateltiin, mutta laitteen toivotaan vain lämmittelevän. Lopulta kaikki on paikallaan ja esitys voidaan aloittaa.

Minut ohjataan istumaan katsomon takariviin, saan edustaa koko sen puolen katsomoa sillä yleisössä ei tänään ole muita kuin minä ja näyttämötekniikkaa ja ääniä säätävät Saku Kaukiainen ja Viljami Lehtonen. Teknisen läpimenon tarkoituksena on siis käydä esitys läpi niin, että varmistetaan valo- ja ääni-iskut ja että näyttelijät ovat oikeilla paikoilla suhteessa valaistukseen. Täytyy myöntää, että olen innostunut. Esityksen teatteriteema kutkuttaa mieltä ja toki myös työryhmän into ja keskittyminen tarttuvat.

Ensimmäisellä puoliskolla pääsen jo varsinaisen esityksen imuun, sillä keskeytyksiä ei juuri tarvita. Katsomisen tunne on kuitenkin erilainen kuin esityksessä, sillä tilanteessa on aivan omanlainen latauksensa. Sekin totta kai vaikuttaa, että katsomossa ei yksinkertaisesti ole muita ja näkökenttäni peittää toisinaan kuvaaja. Keskityn siis tuijottelemaan pieniä yksityiskohtia kuten näyttelijöiden sukkia ja kirjoittamaan itselleni listaa tarkistettavista asioista, jotta voin lauantain ensi-illassa fiilistellä paremmin.

Toisella puoliskolla epäilen näyttämölle ilmestyneen baskerin olevan minun lukioaikaisen taidevaiheeni baskerini tai ainakin sen serkku, nauran vähän ja melkein itkenkin. Keskeytyksiä on enemmän, kun mietitään asemointeja, valoja ja ääniä, joten kokonaiskuva jää vielä minulle hataraksi. Sisältöä en muutenkaan halua sen kummemmin vielä kommentoida, sillä esityksen rytmi ja kerronta pääsevät todella oikeuksiinsa vasta yhtenäisenä versiona.

Tätä tiistaista läpimenoa seuraavana päivänä eli keskiviikkona läpimenoon on tulossa jo katsojia eikä keskeytyksille ole silloin enää sijaa, mutta yleistunnelma tuntuu kuitenkin leppoisalta. Tarvittaviin korjauksiin suhtauduttiin huumorilla ("Voisko nää olla täällä alla?" "Helvetin hyvä!" ja "Käännä päätä kuvaa varten tuohon suuntaan, toinen puoli ei ole vielä valmis"). Tätä kirjoittaessa tämä yleisöllinen läpimeno on itse asiassa jo ollutta ja mennyttä, mikä tuntuu hämmentävältä.

"Nonni. Hyvä. Päästiin loppuun asti." oli joka tapauksessa Aleksi Holkon kommentti, kun läpimeno saatiin pakettiin. Aikaa on kulunut kaksi ja puoli tuntia, valmiin esityksen kestoksi on arvioitu noin kaksi tuntia väliaikoineen. Tästä voi todeta, että tarvittujen keskeytysten määrä oli siis kuitenkin varsin pieni ja suuria yllätyksiä ei ainakaan näin sivustaseuraajan näkökulmasta ollut. Oli myös hauskaa seurata, miten hyvin työryhmä luovi tiensä läpi yllättävistä sattumuksista kuten putoavista viiksistä, sammuvista valoista, oventaaksejäämisistä ja kolisevista tarjottimista. Oma mutu-tuntumani sanoo, että esitys oli oikein hyvällä mallilla suhteessa lähestyvään ensi-iltaan.

Vaikka näin nyt teoriassa koko esityksen, on tämän läpimenon perusteella turhaa sanoa mitään kokonaisvaltaista. Sen uskallan kuitenkin todeta, että olen todella paljon esityksen puolella, sillä siinä oli paljon elementtejä, joista pidin kovasti. Jään odottamaan lauantain ensi-iltaa ja kokonaista versiota. Työryhmälle potkuja perjantain ennakkoon!

Tämä juttusarja on tehty yhteistyössä Teatteri Jurkan kanssa.