Sivut

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Post-it-lappuja ja kirjankansirunoja

Eihän tässä voi olla kuin otettu: kujerruksia sai nyt useammasta osoitteesta itselleen I <3 your blog -tunnustuksen. Kiitos anni.M, Liisa, Erja, Annika K ja Jenni sekä Raija kaikille teille tasapuolisesti, olette myös kaikki ansainneet oman tunnustuksenne!

Tunnustuksen säännöthän menevät seuraavasti:
1) Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2) Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3) Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4) Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
 


Minulla ei ole harmainta aavistusta missä kaikkialla tämä on jo kiertänyt, mutta tuplaus ei varmaan haittaa joten laitetaanpa lappusia lentämään

Liinalle Sivukirjastoon
peikkoneidolle uppoa hetkeen-blogiin
Lukukoira Börjelle
Lurulle Lurun lukuihin
Mikalle Taas yhteen kirjablogiin

Saatte laittaa tunnustuksen eteenpäin jos haluatte tai sitten voitte fiilistellä sitä haluamallanne tavalla (esimerkiksi kakun syöminen on hyvä idea). Ja syökää te kaikki muutkin kakkua.

Samaan syssyyn muistin, että minulla on muhinut kesäkuusta (!) asti anni.M:n minulle välittämä kirjankansirunohaaste. Kirjat palasivat muuton jälkeen hyllyihin tuossa heinäkuun aikana, joten nyt tämä haaste oli jopa mahdollista toteuttaa. Tässä omat kyhäelmäni.



Hiljainen tyttö
Naisen talloma
            Lentoharjoituksia
           Kaikki muuttuu paremmaksi



                   14 solmua Greenwichiin
                   Matkoilla Euroopassa
Muutoksia
                                   Päivää, isä



Ihana meri
Tyrskyt
                  Tuhat purjetta
                  Katoamispiste

Kirjankansirunojen tehtailu oli kerrassaan mainiota, ainut harmituksen aihe oli se etten kirjoittanut silloin kesällä muistiin niitä jotka silloin tulivat mieleen. Mutta mennään tänään näillä, hauskaa oli.

Keräsin tänään auringonkukkia ja teen uunijuureksia. Tulkoon syksy!

12 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta, Linnea! Ja kirjankansirunosi ovat ihania! Tykästyin erityisesti tuohon ensimmäiseen, hiljaiseen tyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olinpas unohtanut vastata kommentteihin. Lämmin kiitos ja ole hyvä, Luru!

      Poista
  2. Kiva lukea taas kirjankansirunoja. Minäkin ihastuin erityisesti ensimmäiseen :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja runoja! Tuo ensimmäinen varsinkin tuli minulle kuin mittatilaustyönä ja sai hymyn huulille hankalan päivän päätteeksi :)

    VastaaPoista
  4. Minä taas tykkäsin eritoten viimeisestä. ^^

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.