Sivut

tiistai 14. helmikuuta 2012

Riikka Pulkkinen: Totta

Vasta nyt sain aikaiseksi tarttua ensimmäiseen Riikka Pulkkiseeni, hänen toiseen romaaniinsa Totta (Otava, 2010). Kehuttuun, paljon luettuun. Eniten ehkä ystävän suosituksesta, joka sanoi viime vuonna tämän olevan todella hyvä.

Minä en tiedä osaanko olla äidittä, minä en tiedä ehdinkö oppia näinä viikkoina jotka ovat jäljellä, minusta tuntuu että se vie minulta lopun elämääni.

Totassa on hitaasti syöpään kuoleva vahvatahtoinen nainen, Elsa, ja hänen miehensä Martti, taiteilija, joka on yksi kertojista. Sitten on Ella, lääkäri, edellisten tytär ja hänen tyttärensä Anna, gradua kirjoittava, paikkaansa maailmassa etsivä. Molemmat myös kertojia. Ja Eeva, nainen kuusikymmentäluvulta, nainen jonka tarina kietoutuu edellisistä jokaiseen. Eeva, joka tuo tuulahduksen vanhasta Pariisista, Kuhmon pelloilta ja ranskan opinnoista, leveistä ikkunalaudoista. Rakkautta ja salaisuuksia, pelkoa ja kaipuuta, niistä Pulkkinen kirjoittaa.

Tottaa lukiessani minulle nousi vahvana mieleen viime kesänä lukemani Essi Tammimaan Paljain käsin. Molemmissa kirjoissa on kolme sukupolvea naisia, rakkautta ja rakkaudettomuutta. Ensimmäistä enemmän Totassa, jälkimmäistä Paljaissa käsissä.

Hesarin arvio sanoo: ihmeellisen kaunis tarina. Onhan se. Ja silti minulle jää levoton olo, tai ei, surullinen ja vähän väsynyt. Pulkkinen kirjoittaa kauniisti ja minä tunnistan kirjasta, tarinasta paljon tuttuja tunteita ja paikkoja. Matkoja raitiovaunuissa ja se tunne, kun ei osaa sanoa vaikka haluaisi. Tai jos ei osaa päättää.

- Tulin etsimään erästä naista, hän on kotoisin kaskipellon kupeesta, mies sanoo.
- Täällä asuu vain maailmannaisia.
- Millaisia, mies kysyy.
- Unimaailman.

Jäin miettimään minne Annan sisar Maria jäi, nainen, jolla oli peltotyöläisen käsivarret ja käheä, tilan ottava nauru. Minne Mariaa tarvittiin, jos hän vain heiluu toisinaan taustalla, on hiljaa ja lohduttaa? Ja miksi Eeva oli sellainen kuin oli, tai oikeastaan miksi niin. Ja millainen suru täytyi Martin kannettavana olla, samoin kuin Elsan.

Suuria tunteita, hyvä tarina ja silti, silti minä en täysin vakuuttunut. Parasta oli menneen ja nykyisen limittyminen, se että ei aina tiennyt mikä on totta, ei voinut tietää. Jokin kuitenkin jäi otteen päähän, jokin sama tunne kuin Tammimaan kirjan kanssa, että en tiedä mihin minä tämän tarinan kanssa jäin, pidinkö vai enkö. Aika näyttäköön.

Suosittelen rauhallisiin hetkiin, suurten tunteiden ja limittyvien tarinoiden kaipuuseen.

Maalauksen mallinna istuneet mm. Jossu, Laura, Salla, Jaakko, Sara ja pihi nainen. Totan kävi KOM-teatterissa katsomassa Suketus.

Riikka Pulkkinen: Totta.
Otava, 2010. 333 s.
Kannen kuva: Aino-Maija Metsola.

Luettu osana Kuusi kovaa kotimaista -haastetta.

10 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää, Linnea!

    Minäkin olen lukenut Totan. :) Luin sen reilu vuosi sitten joulukuussa ja minulle Totta tarjosi henkilökohtaisella tasolla yhden sellaisen asian, jota en osannut odottaa, mutta jonka vuoksi Totasta kasvoi minulle vuoden 2010 tärkein kirja. Niin vain kävi. En tiedä, millainen suhtautumiseni olisi ollut ilman tuota seikkaa. No, olisin varmasti pitänyt kirjasta joka tapauksessa, koska rakastan teoksia, joissa tunnelma on haikea ja joissa kielenkäyttö lähenee taiturimaisuutta. Pidin kovasti myös Tammimaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin (taas)! :)

      Tähän olisi varmasti löytynyt montamonta juttua linkattavaksi mutta tällä kertaa nappasin vain googlen ensin antamat. Pitänee kyllä käydä lukemassa muiden juttuja itse!

      Minulle tässä oli yksi juttu, joka olisi voinut tehdä tästä todella tärkeän mutta en sitten tiedä mikä tässä jäi puuttumaan. Olen kuitenkin erittäin iloinen että luin tämän. Tammimaan kanssa oli samat fiilikset.

      Poista
  2. Minulla on Totta nyt loppusuoralla, joten enemmän aiheesta tänä iltana tai huomenna, mutta minullekin tuli mieleen Paljain käsin, kuten myös Helmi Kekkosen kirjat.

    Ihanaa ystävänpäivää, Linnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ystävänpäivää Maria!

      Aivan totta, jotain samaa tässä on myös Kekkosen tyyliin! Odotan arviotasi mielenkiinnolla!

      Poista
  3. Minullakin tämä on Kuusi kovaa kotimaista -listalla, joten myöhemmin tänä vuonna kirjoittelen oman juttuni tästä paljon puhutusta teoksesta. :)

    Ihana tuo mekko-/hamejuttu (vaikka ensin ihmettelin, että miksi mekko on vain osittain hieno, hih)! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sinun juttuasi sitten odotellessa!

      Mekko on tosiaan aika vanhanaikaista mallia eli en oikein keksi sille käyttötarkoituksia mutta säälihän noin kaunis vaate olisi jättää käyttämättä. Ajattelin myös testailla, josko yläosasta saisi kieputeltua jonkinlaisen paidan. :)

      (hih, osittain hieno!)

      Poista
  4. Ensin on pakko sanoa WAU tuolla kuvassa näkyvällä mekolle, sen historialle!

    Pulkkiseen sitten, että minuun tämä silloin kun luin, samoin kuin Raja, upposi kyllä täysin. MUTTA jälkikäteen kun se voimakkain tunne lukukokemuksesta on hieman tasoittunut, näen kyllä ne asiat, mitkä herkästi voivat sitten kääntyä lukijaa vastaan tai jotenkin etäännyttääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susa! Mekko on kyllä ihana ja vielä ihanampaa olisi saada se kesäksi todelliseen käyttöön. Pidin mekkoa kasariteemaisilla kaksikymppisilläni mutta sen jälkeen se on joutunut olemaan kaapissa.

      Minua kiinnostaa kyllä edelleen tuo Raja ja minulla on sekin äidiltä lainassa eli luen aivan varmasti. Pulkkisen kieli on kuitenkin kaunista ja kiinnostavaa.

      Poista
  5. Ihana kuva! Pomppasi mukavasti silmiin ja sopii myös kirjaan!

    Minäkin luin tämän silloin "ensimmäisessä aallossa" ja Lumiomenan Katjan tapaan koin kirjan hyvin koskettavana nimen omaan tapahtumien ja sukujen ketjujen osalta. Mielestäni tämä on punottu kirjassa hienosti. Pidän myös siitä, että taustatyö on tehty hyvin, tässä kirjassa se on sitä.

    Alkuun olin irti tarinasta, mutta sitten jotakin tapahtui. Enää en edes muista, mikä kohta se oli, joka minut mukaansa imaisi.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Valkoinen Kirahvi!

    Sukuketjun kuvaaminen oli kyllä, kuten sanoit, todella mielenkiintoista ja hyvin kirjoitettua. Mielestäni sekä Elsa, Ella että Anna mukaanlukien tietysti Eeva olivat kaikki kiinnostavia naisia.

    Minua vähän harmittaa että minulle tavallaan kävi toisinpäin kuin sinulle eli olin ensin aivan tarinan lumoissa ja sitten tipahdin kyydistä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.