Naisen vaarallinen viha
Marraskuun lopussa minun olisi pitänyt olla Lilla Teaternin katsomossa katsomassa Män kan inte våldtas -esitystä. Se tietenkin peruuntui. Minä olisin halunnut olla ensi viikon lauantaina katsomassa samaista esitystä, mutta sekin on peruuntunut. Niin, tilanne on mikä on, mutta joka tapauksessa tämän esityksen vuoksi päätin vihdoin myös lukea Märta Tikkasen romaanin Miestä ei voi raiskata (1974, suom. Kyllikki Villa).
Aikaisempi kosketuspintani teokseen on vuodelta 2016, kun näin teoksesta sovitetun klovneriaversion Teatterikorkeakoulussa. (Ajatella, silloin rappukäytäväkatsomossa oli vain kymmenisen katsojaa, vierekkäin sai kylläkin istua. Mutta eihän minun tästä pitänyt kirjoittaa.) Juonellisesti muistin siitä lopulta vähän, tunteen tasolla paljon. Vihaa, aggressiota, avuttomuutta yhteiskunnan rajoittuneisuuden edessä.
Koska vihainen kirjan päähenkilö Tova Randers on. Hän täyttää neljäkymmentä, päättää juhlistaa sitä pihvillä, tuosta noin vain, lähtee ravintolasta Martti Westerin mukaan lasilliselle ja sitten Martti raiskaa hänet. Ja kamalaa, melkein jo kirjoitin "tuli raiskatuksi", vaikka siitähän ei ollut kysymys. Hänet raiskattiin. Ja kuinka vihaiseksi minä tulenkin tätä kirjoittaessani, sillä ei tuo näppäimistöstäni lähes karannut ilmaisu ole mitenkään poikkeava. Helpompaahan se toki on sanoa, että jotain vain tapahtui ihmiselle, vaikka kyseessä on se, että joku, toinen ihminen, teki kamalan asian toiselle ihmiselle ja se ei ole sen ihmisen vika, jolle tämä asia tehtiin.
Mutta tosiaan, Tova ei halua soittaa poliisille, koska hän kuvittelee jo mielessään keskustelun, jossa miespoliisit vähättelevät ja mitätöivät ja lopulta koko asia unohdetaan, kunhan se on ensin sälytetty hänen syykseen. Joten Tova päättää kostaa, hän suunnittelee huolellisesti kuinka hän raiskaisi Martti Westerin ja ilmoittaisi itsensä poliisille, tekisi tapauksesta julkisen ja saisi asian keskustelun alle. Näin. Ja lopulta Tova saa kostonsa, tavallaan, mutta ei pääse tavoitteeseensa. Miestä ei voi raiskata, poliisi on lähinnä huvittunut, hupsu nainen, eipä tässä mitään, viedään sinut kotiin.
Loppu on siis monella tavoin epätyydyttävä. Toimintaan kannustanut aggressio on kulutettu, yhteiskunnan vaarattomaksi tekemä. Tai ei täysin, kapina on alkanut, mutta työtä on vielä, paljon.
Nykymaailmassa lainsäädäntö on onneksi muuttunut ja ymmärretään, ainakin teorian tasolla, että kuka tahansa voi joutua seksuaalirikoksen uhriksi. Muutoin teos tuntuu kuitenkin epämiellyttävän ajankohtaiselta ja paikkaansapitävältä. Vähättely, uhrin syyttely, häpeän tunne, liiankin tuttuja aiheita.
Kirjan sulkemisen jälkeen uuvuttaa ja turhauttaa. Ja suututtaa, tietenkin. Kääntyköön se myönteiseksi aggressioksi, sellaiseksi jonka avulla saa asioita aikaan.
Niin ja tosiaan, osallistun tällä myös Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, joka järjestettiin nyt 12. kertaa!
Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldtas, 1974)
Tammi, uusintapainos vuodelta 2019.
Suomentanut: Kyllikki Villa
Kansi: Anders Carpelan
Luin tämän aikoinaan ja teki kyllä vaikutuksen. Tosi moni on päätynyt blogiini tämän teoksen kautta, ilmeisesti nimi on sopivan provosoiva.
VastaaPoistaTeoksen nimi tosiaan provosoi, julkaisuaikanaan ja edelleen! Vaikuttava ja aikaa kestävä (valitettavastikin) teos tämä.
PoistaTätä en ole lukenut, mutta elokuvan olen katsonut.
VastaaPoistaKevyen googlailun perusteella minusta vaikutti siltä, että elokuvassa on tehty joitain kirjasta poikkeavia ratkaisuja. Jörn Donner ei olisi myöskään ollut ensimmäinen arvaukseni teoksen ohjaajaksi.
PoistaPostauksesi perusteella melkein tekisi lukea tämä kirja. Aiheena raiskaus on törkeä teko, josta sietäisi saada linnaa.
VastaaPoistaSuosittelen! Teoksessa käsitellään kiinnostavasti rankaisukäytäntöjä ja etenkin niiden käsittämättömyyttä silloin (ja nyt).
PoistaPitäisi ehdottomasti lukea tämä kirja. Valitettavasti ajankohtainen edelleen. Uskon, että tarina herättää lukijassa turhautuneisuutta, minussakin melkein jo pelkästään postauksesi lukeminen! :)
VastaaPoistaErinomainen teos kyllä, muuhun Tikkasen tuotantoon en sitten olekaan tutustunut.
VastaaPoistaOnhan tämä! Minulla on luettuna tämän lisäksi vain Vuosisadan rakkaustarina, Punahilkka taitaa odottaa hyllyssä.
PoistaSadan vuoden yksinäisyys ja tämä ovat kova kaksikko. Tikkasta ei voi kuin ihailla - ei mitään kevyitä aiheita.
VastaaPoistaKyllä! Taito kirjoittaa haastavista aiheista, ja myös siten että asiat eivät ole mustavalkoisia.
PoistaTämä on minulla lukematta. Vuosisadan rakkaustarina puolestaan pääsi yllättämään vaikuttavuudellaan. Erilainen tarina, mutta valtasuhteista kuitenkin.
VastaaPoistaMuistan vaikuttuneeni siitä itsekin, huima teos! Suosittelen tätäkin, pieni mutta painokas teos!
PoistaTämä teki suuren vaikutuksen aikoinaan, vaikken muistanut enää paljon mitään, mutta hyvin palautui mieleen kirjoituksesi perusteella. (Tuo väite, ettei miestä voi raiskata, on aina ollut perin outo.)
VastaaPoistaSe on tosiaan käsittämätön väite, joka taitaa jossain määrin elää edelleen (mikä on surullista ja haitallista). Vaikuttava teos!
PoistaTämä oli kyllä hiuksia nostattava teos, monellakin tasolla. Tovan raivo tarttui itseenkin, mutta samalla olisi tehnyt mieli huutaa ohjeita myös Tovalle ja neuvoa häntä. Nimittäin Tovan toimintakin aiheutti turhautumista. Todella väkevä romaani, jota en pystynyt paikallani lukea. Luin ison kirjasta kävellen kesäisiä mökkiteitä Suomessa.
VastaaPoistaKyllä, Tova on raivostuttava ja siksikin niin upea päähenkilö! Argh!
PoistaMetsäteillä kävellen lukeminen kuulostaa sopivalta tälle teokselle! Liike olisi ollut itselläkin tarpeen.
Jörn Donnerin elokuva ei tee oikeutta kirjalle. Toivottavasti joku tekisi uuden.
VastaaPoistaTässä olisi kyllä ainesta uudelleenfilmatisointiinkin. Harmittaa, että en nyt taida päästä näkemään tästä Lilla Teaterniin tehtyä näytelmää, se oli ilmeisesti erinomainen.
PoistaOlen lukenut Tikkaselta Vuosisadan rakkaustarinan josta pidin kovasti. Tästä olen nähnyt elokuvan, pariinkin otteeseen, edelliskerrasta ei montaa vuotta olekaan. Voisin pitää kirjaa mielessä klassikkohaastetta ajatellen. Äänikirjakin olisi mieleinen.
VastaaPoistaÄänikirjana tämä onkin varsin kompakti (alle kuusi tuntia), toivottavasti hyvin luettu, sellaisena varmasti intensiivinen kokemus.
PoistaTämä oli hyvä teos klassikkohaasteeseen, kompakti mutta painokas!
En ole lukenut tätä teosta romaanilta, mutta kirjoituksesi sai kyllä kiinnostumaan. Olen lukenut nyt tähän teemaan liittyen paljon, ja on ehkä pakko pitää vähän taukoa, mutta sitten myöhemmin taas.
VastaaPoistaOlen varmasti itse käyttänyt usein termiä ’tuli raiskatuksi’. Itseäni puolestaan järkytti, että vielä 90-luvulla puhuttiin lasten haureuttamisesta raiskauksen tai seksuaalisen hyväksikäytön sijasta. Siksi olen miettinyt paljon sitä, kuinka tärkeää on, millä sanoilla asioista puhutaan. Kaikkien ei tarvitse olla aktivisteja, mutta kiinnittämällä huomiota sanoihin voi tehdä jo paljon. Sieltä se muutos lähtee.
Juurikin näin, Amma!
PoistaTunteita aiheuttavana aiheena tosiaan tauko varmasti paikallaan, itse ainakin huomaan että raskaiden aiheiden äärellä usein turrun ja silloin jää tarpeellinen ajattelu ja prosessointi vähälle.
Sanastolla on tosiaan iso merkitys, vähän kerrallaan muutosta kohti!
Hyvä kirjoitus, kiitos. Minulla on lukulistalla Märta Tikkasen elämäkerta ja tämän lukeminen kuuluu ehdottomasti projektiin. Leffan olen aikoinaan nähnyt, mutta luettava tämä on. Toivotaan, että ajat paranevat pian niin paljon, että pääsemme Lillaniin katsomaan myös näyttämöversion.
VastaaPoistaKiitos Kirsi! Hyvä ja kiinnostava projekti, mainiota.
PoistaKovasti toivon, että Lillaniin saataisiin tästä vielä lisänäytöksiä. Uskon, että Minttu Mustakallio on roolissa fantastinen.
Luin tämän 90-luvulla, kun teos ei ollut kovinkaan pinnalla, ja myöhemmin Tikkasen parisuhdehelvetistä. Vaikka paljon on yhteiskunnassa muuttunut sitten 70-luvulle,tietyt ilmiöt ja puhetavat palaavat kummittelemaan.
VastaaPoistaOlen kuullut ihmisistä, joiden mielestä avioliitossa ei voi tapahtua raiskausta. Samoin nyt on liikkeellä jengiä, jotka haluaisivat rajoittaa naisen oikeutta ehkäisyyn, eivätkä syyt ole uskonnolliset.
On siis äärimmäisen tärkeää pohtia, kuinka näistä ilmiöistä puhutaan, kuten arviossasi kerrot. Puhutaanko aktiivista vai passiivissa etc. Sillä jo kerran aikaansaatu edistys voidaan kumota, ellemme pidä siitä kiinni.
Hyvää pohdintaa, Anu!
PoistaOlisi jo aikakin saada raiskauslainsäädäntö ajan tasalle, haluaisin uskoa että jo sillä olisi iso merkitys että nämä asiat todella myönnetään ja lakiin kirjataan.